Helsingin Kruununhaassa sijaitseva nahkatavaraliike Nippanappa on isojen muutosten äärellä, kun sitä pyörittävä yrittäjäpariskunta on jäämässä eläkkeelle.

Kun tieto myynnistä levisi, liikkeessä on käynyt kymmenittäin asiakkaita, jotka kyselevät toiminnan jatkumisesta.

– Ihmisille tuntuu olevan tärkeää, ettei vanha kivijalkaliike poistu katukuvasta, yrittäjä Jussi Neirtamo sanoo.

Seuraajaa on kuitenkin ollut toistaiseksi hankala löytää.

Jussi Neirtamosta tuntuu, että ostajaehdokkaita vaivaa uskalluksen puute. Monelle suurin kysymys on se, että pitäisi osata itse valmistaa nahkatuotteita.

– Yhteydenottoja on tullut kymmenittäin. On käynyt suutaria ja muita käsityöläisiä, mutta vielä ei ole nimiä papereissa.

Nippanapan tuotevalikoima kattaa nahkatuotteet laidasta laitaan. Laukkujen ja hansikkaiden myynnin lisäksi yrittäjät Jussi ja Anja Neirtamo hoitavat erikoistilaukset sekä tarjoavat korjauspalveluja paikan päällä.

Neirtamot laittoivat Nippanapan alulle vuonna 1974. Kapsäkki-nimellä aloittanut yritys on ehtinyt kokea matkan varrella nimenvaihdoksen, muuton isompiin tiloihin sekä yhtiömuodon vaihdoksen toiminimestä avoimeen yhtiöön.

Anja Neirtamo valmistaa laukkua Nippanapan nahkaverstaassa. Kuva: Vilja Sorsa

Yhtiömuodon vaihdos helpottaa ostajan rahoitusta

Neirtamot ennakoivat tulevaa omistajanvaihdosta jo pari vuotta sitten.

– Laitoimme kirjanpidon kuntoon viimeisen päälle, jotta uuden yrittäjän luoton hakeminen helpottuisi, koska rahoitusyhtiöt vaativat, että kirjanpito täyttää tietyt ehdot.

Lopullisen päätöksen yrityksen eteenpäin laskemisesta he tekivät viime vuoden puolella. Vuodenvaihteessa valmiin tavaran täydennysostot laitettiin jäihin, jotta olemassa olevia varastoja saataisiin purettua. Viimeiseen puoleen vuoteen sisäänostoja ei ole juurikaan tehty, minkä vuoksi yrityksen myyntihinta on pienempi. Tämä voi alentaa mahdollisen uuden omistajan kynnystä kaupantekoon.

Neirtamot julkaisivat Nippanapan Facebook-sivuilla ilmoituksen, jossa yritykselle etsittiin jatkajaa. Ilmoitus sai yhden päivän aikana yli 1000 jakoa. He ostivat myös puolen vuoden ajaksi ilmoitustilaa Suomen Yrittäjien ylläpitämästä Yrittäjäpörssistä.

Neirtamot ovat tehneet yhteistyössä juristin kanssa ennakkosuunnitelmat kauppakirjan tekoa ja omistajanvaihdosta varten. Keväällä 2019 Nippanapan yhtiömuoto vaihdettiin avoimesta yhtiöstä osakeyhtiöksi.

Yhtiömuodon vaihdos tehtiin siksi, että avoimen yhtiön myyminen on hankalaa. Kun uudet yrittäjät ottavat rahoitusmahdollisuuksista selvää, niin esimerkiksi Finnvera ei rahoita ollenkaan henkilöyhtiöiden ostoa. Yhtiön pitää olla osakeyhtiömuotoinen, jotta siihen voi saada takausta.

Haussa kädentaitoinen höpöttelijä

Nippanapan toimitiloissa on kaupan yhteydessä nahkaverstas, jossa Neirtamot valmistavat myyntiin laukkuja, vöitä, lompakoita ja muuta nahkatavaraa. Lisäksi he tekevät yhteistyötä muutaman suomalaisen perheyhtiön kanssa, joiden valmistamia tuotteita heillä on myynnissä.

Neirtamot toivovat jatkajaksi henkilöä, joka haluaa oppia kädentaitoja ja joka osaisi myös höpötellä asiakkaiden kanssa.

Kuva: Vilja Sorsa

Yrittäjäpariskunta on luvannut perehdyttää uuden omistajan työhön sekä opettaa käyttämään koneita ja materiaaleja seuraavan puolen vuoden ajan.

Neuvonta kuuluu kauppaan ostajan niin halutessa, ja perehdytyspalkan Neirtamot saavat kauppahinnasta.

Jussi Neirtamo ei usko, että innostuu harrastamaan nahkatöitä enää eläkepäivillään, sillä ammattitaitoinen nahkamestari ei tyydy ”väkertämään aivan mitä tahansa”. Jos nahkatyö jatkuisi harrastuksena, kotiin pitäisi raivata kunnolliset työtilat, koska nahkatyö on sotkuista puuhaa.

– Olen harrastanut tätä nyt ammatikseni yli neljäkymmentä vuotta ja se riittää oikein hyvin.

Elämäntyöstä luopuminenkaan ei yrittäjää liiemmin sureta, jos jatkaja löytyy.

– Vielä ei ole haikea olo, mutta jos toiminta joudutaan viemään päätökseen loppuunmyynnin kautta, on se surullista.

Liikkeen seinälle on ripustettu asiakkaiden laukkuja, jotka ovat kestäneet käytössä vuosikymmeniä. Kuva: Vilja Sorsa