Avautuvat rajapinnat finanssialalla synnyttävät uusia palveluja yritysasiakkaille

Yritysten käyttämien pankkipalvelujen jakelu laajenee ja pankkien omiin verkkopalveluihin otetaan mukaan ulkopuolisia toimijoita, arvioivat OPn asiantuntijat Heikki Rautila ja Kim Tikkanen.

EU:n PSD2-maksupalvelulainsäädäntö määrää pankit avaamaan ohjelmointirajapintansa tilitietoihin ja maksutoimeksiantoihin. Sen jälkeen myös ulkopuoliset toimijat voivat tarjota omia palvelujaan tilinomistajille.

Myös OP on lähtenyt avaamaan rajapintojaan.

– Lähtökohtana eivät ole pelkästään regulaation määräykset. Rajapintoja avataan laajemminkin liiketoiminnan eri alueilla. Tavoitteena on tunnistaa, missä voimme palvella asiakkaitamme paremmin, sanoo kehityspäällikkö Heikki Rautila, joka vastaa OPssa muun muassa varallisuudenhoidon rajapintojen tuotteistamisesta.

Eri pankeissa olevien tilien käyttö helpottuu

Muutosten myötä pankkien yritysasiakkaille avautuu uusia tapoja taloutensa hoitamiseen.

Monella yrityksellä on tilejä useammassa pankissa. Tilit ovat kuitenkin eri verkkopankeissa muurien takana. Tähän tilanteeseen tulee pian uutta joustavuutta

– Avoimien rajapintojen kautta pankki- ja rahoituspalvelujen jakelu laajenee. Kaikkia pankkiasioita ei tarvitse enää hoitaa pankin omassa verkkopalvelussa. Pankkien palvelut tulevat todennäköisesti osaksi niitä palveluja, joita yritykset joka tapauksessa käyttävät, ennakoi Rautila.

Valtaosa yrityksistä käyttää joka tapauksessa jonkin tilitoimiston sähköisiä palveluja. Jatkossa tilitoimiston palvelu voi sisältää myös pankkiasioinnin palvelut.

Uudet palvelut auttavat yrityksiä hallitsemaan talouttaan

Yritysten käyttöön voi tulla monenlaisia uusia palveluja, joko erikoistuneita tai toisaalta hyvin laajoja.

– Avautuva markkina houkuttelee varmasti esimerkiksi innovatiivisia fintech-toimijoita, jotka haluavat ratkaista hyvin fokusoituneesti vain yhden ainoan toiminnon, mutta tekevät sen erittäin hyvin. Yhteen palveluun saatetaan koota esimerkiksi kansainvälistyvien yritysten kaipaamat toiminnot, kuten myyntisaatavien rahoitus.

Myös autokaupan palvelut voi liittää yhteen. Auton oston, rahoituksen ja vakuutuksen voi hoitaa yhdessä ainoassa jakeluketjussa, jossa kaikki tarvittavat toimijat ovat mukana.

Pankki tai jokin muu palveluntarjoaja saattaa paketoida myös palvelun, joka tarjoaa näkymän yrityksen kokonaisvarallisuuteen. Kassan hallintaa ja sijoituksia voi tehdä entistä helpommin ja kokonaisuuden hallinta paranee.

Yrityksille tarjottuihin talouspalveluihin voidaan liittää myös tekoälyä ja automaatiota.

– Taloushallinnossa automaatio kasvaa varmasti. Nyt suuryrityksillä on omat treasury-osastot, jotka miettivät likviditeetin, varallisuuden ja kassan hallintaa. Avoimien rajapintojen ja automaation avulla kokonaisnäkemys kassasta ja rahoitustilanteesta voidaan tarjota myös pienille yrityksille. Lisäksi yritysten ei tarvitse lukkiutua yhden palveluntarjoajan ratkaisuihin, sillä avoimien rajapintojen ansiosta markkinoille tulee entistä helpommin uusia ratkaisuja, Rautila sanoo.

Osaksi ekosysteemiä

Avointen rajapintojen ansiosta uusien, entistä kattavampien alustatalouden kokonaisuuksien rakentaminen tulee mahdolliseksi. Varmaa on, että alustatalouden jättiläiset kuten Apple, Amazon ja Alibaba ovat kiinnostuneita myös pankkipalveluista ja maksamisesta.

– USA:ssa Amazonin Alexa on jo iso, puhekäyttöliittymällä toimiva ekosysteemi, jossa on kymmeniä miljoonia päivittäisiä käyttäjiä. Monia päivittäisiä pankkipalveluja voi jo nyt hoitaa Alexalla. Voit esimerkiksi kysyä Alexalta mikä tilin saldo on, Rautila kertoo.

Pankitkaan eivät ole jäämässä toimettomiksi.

Pankkien omat digitaaliset palvelut voivat jatkossa toimia alustatalouden ekosysteeminä, jota rikastetaan muiden toimijoiden palveluilla. Ekosysteemit ja innovaatiot -tiimin tiimipäällikkö Kim Tikkanen hahmottaa uutta tilannetta näin:

– OPlla on vahvat omat digitaaliset markkinapaikat ja kysymys kuuluukin, miten otamme siihen mukaan muita toimijoita? Miten yhdessä rakennamme eri toimijoiden kanssa markkinoiden parhaimmat arvoketjut, joilla luomme asiakkaillemme merkittävää lisäarvoa?

Oman alustatalouden ekosysteemin luominen tai liittyminen osaksi suurempaa ekosysteemiä voi olla houkutteleva liiketoimintamahdollisuus ja samalla tapa selviytyä digimurroksesta.

Jatkossa voittajia ovat toimijat, jotka tarjoavat asiakkailleen rikkaimmat ja eniten lisäarvoa tuottavat palvelut.

– Yritykset, jotka ovat jo mukana hyödyntämässä avautuvia rajapintoja, ymmärtävät miten valtavia liiketoimintamahdollisuuksia ekosysteemeissä piilee. Mahdollisuus yhdistellä eri toimijoiden palveluita ja dataa sekä digitalisaation myötä edelleen automatisoituvat liiketoimintaprosessit tekevät uusien tuotteiden ja palvelujen rakentamisen entistä helpommaksi ja kiihdyttävät edelleen tuote- ja jakeluinnovaatioita.

Tikkanen korostaakin, että suomalaisten yritysten täytyy pysyä alustatalouden kehityksessä mukana ja ymmärtää digitalisaation tuomat mahdollisuudet.

Lue lisää OPn avoimista rajapinnoista OP Developer -sivustolla (englanniksi)

OP sosiaalisessa mediassa