Älypuhelin kietoutuu puuhun

Oululainen Lastu on designyritys, joka on valjastanut perinteisenä suomalaisena teollisuudenalana pidetyn puunjalostuksen palvelemaan digikansaa. Ekologiseen tuotantoon uskova yritys valmistaa käsinveistettyjä kuoria älypuhelimiin ja läppäreihin.

Koko ajan teknisemmäksi käyvällä puunjalostusalalla voi menestyä myös luomalla uudenlaisia tuotteita perinteisin käsityömenetelmin. Rakkaus luontoa kohtaan ajoi oululaisen Sakari Arffmanin perustamaan oman yrityksensä puukäsityön ja teknologian ympärille.

­– Me Lastun perustajat olemme erähenkistä porukkaa. Huomasimme, että Yhdysvalloissa tehdään puisia kännykän ja läppärin kuoria bambusta ja pähkinäpuusta, ja ajattelimme että olisi kiva, jos sellaisia saisi Suomestakin. Päätimme tehdä itsellemme kännykänkuoret visakoivusta, Arffman kertoo.

Alussa Arffman ystävineen valmisti puukuoria vain itselleen, mutta sitten myös heidän kaverinsa kiinnostuivat tuotteista. Vuonna 2011 perustetun Lastun tuotteet ovat tänä päivänä suosittuja erityisesti erä- ja extremelajien harrastajien parissa. Lastun tuotevalikoimasta löytyy puusta tehtyjen puhelimien ja kannettavien tietokoneiden kuorien lisäksi puhelimen oheistarvikkeita sekä korkista ja huovasta valmistettuja suoja­kuoria kannettaville laitteille. Yritys valmistaa myös poron- ja kalannahkaisia lompakoita.

Jokainen kuori on käsityötä

Lastulla on tehdas Oulussa sekä oma myymäläaitta Oulun torilla. Tuotteita myydään sekä jälleenmyyjien että verkkokaupan kautta – verkossa suurimmaksi osaksi ulkomaille.

– Meidän liiketoimintamme on vastuullista ja ekologista. Puu, jota käytämme, tulee ainoastaan suomalaisilta sahoilta, joilla on vastuullisuussertifikaatti. Me emme tilaa puuta, joka on peräisin laittomista metsistä. Jo yli viiden vuoden ajan olemme tukeneet vastuullista metsänhoitoa ja puiden istutusta Sambiassa sijaitsevalla plantaasilla. Pakkausmateriaalina käytämme kierrätettyä pahvia. Käytämme viittä eri puulajia: vaaleaa visakoivua, harmaaksi värjättyä koivua, tummanharmaata savusaarnia, punertavaa ruusupuuta ja ruskeaa pähkinäpuuta. Uhanalaisia puunlajeja emme käytä, Arffmann kertoo.

Lastun tehtaalla ei ole liukuhihnaa, sillä jokainen tuote valmistetaan yksilöllisesti käsin. Yritys kertookin olevansa maailman pienin ja vastuullisin kannettavien laitteiden kuorien valmistaja.

– Tuotantomäärämme eivät ole kovin isoja, sillä satsaamme laatuun. Olemme kasvaneet hillitysti ja pitäneet talouden kurissa. Sijoituksia emme ole ottaneet, vaan olemme menneet omalla riskillä. Se on harvinaista startup-yritysten piireissä, Arffman mainitsee.

Kasvu on silti tämänkin designyrityksen tavoitteena. Nelisen henkeä työllistävän Lastun henkilöstöön kuuluu puuartesaaneja, jotka ovat jo pitkään kehitelleet omaa sisustustuotesarjaa.

– Nyt teemme 3D-mallinnusta kokonaisesta pöydästä, mutta katsotaan lähteekö idea lentoon.

Suomalaisen Työn Liitto myönsi puisille Lastu-mobiilikuorille Vuoden design­teko 2014 -palkinnon ja Suomen Yrittäjät valitsi Sakari Arffmanin Pohjois-Pohjanmaan Vuoden 2016 nuoreksi yrittäjäksi.

– Me olemme hyvin ylpeitä näistä tunnustuksista. Pohjois-Pohjanmaalla ollaan yrittäjähenkisiä, ja mukavinta tässä on kehittää ja innovoida uusia ideoita, Arffman tuumaa.

OP sosiaalisessa mediassa