Pienpanimoyrittäjä Samuli Huuhtanen: Pohjoiselta periferialta maailmalle

Kiinassa juuri kukaan ei ole kuullut Puijosta, Savosta tai Kallavedestä. Kuinka omaa paikallisuutta kannattaa hyödyntää viennissä?

RPS Brewing Oy:n toimitusjohtaja Samuli Huuhtanen kertoo, että omalla paikkakunnalla on merkitystä. Paikallisuus kuuluu vahvasti esimerkiksi käsityöläisyyteen. Viennissä sitä ei kuitenkaan kannata ylikorostaa.

– Savo on alue, joka sanoo suomalaiselle jotain, mutta ei edes Norjassa mitään. Meille merkitykselliset paikannimet tai paikkakunnat eivät enää olekaan se juttu.

Yrittäjän 100 oppia -sarjan videolla Huuhtanen selvittää, millaisia asioita viennissä kannattaa korostaa.

Katso myös muut Yrittäjän 100 oppia -videot.

Tutustu OPn tarjoamiin uuden yrittäjän palveluihin.

OP sosiaalisessa mediassa