Millaista on työmatkapyöräily talvikuukausina?

Marko Visuri
Marko Visuri

Kirjoittaja toimii työturvallisuusasiantuntijana yritysten henkilövakuutukset -yksikössä.

Kuulun siihen ihmisryhmään, joka pitää pyöräilystä räntäsateessa, sillä viileää ilmaa on helppo hengittää. Liikkeelle lähdön vilu tasaantuu muutamassa minuutissa, kun lihastyön tuottama lämpö leviää koko kehoon. Loppumatkalla kropan lämpöoloja on helppo säätää sopivaksi, ilmavirran viileys haihduttaa hyvin liian lämmön.

Marko Visuri
Marko Visuri

Kirjoittaja toimii työturvallisuusasiantuntijana yritysten henkilövakuutukset -yksikössä.

Pyrin polkemaan töihin toimistopäivinä aina, jos tämä vain on mahdollista, ympäri vuoden. Pyöräillen työmatkani vie aikaa noin puoli tuntia, mikä on yleensä lyhempi aika kuin vastaava ruuhka-aikaan autolla tehty matka Haagasta Vallilaan. Koen työmatkapyöräilyn tehokkaana tapana erottaa työ- ja vapaa-aika toisistaan. Hyvää mieltä lisää se, että pyöräily on ympäristöteko monesta näkökulmasta.

Liikenneministeriön vuonna 2015 tehdyn selvityksen mukaan työmatkojen (matkat kodista töihin ja töistä kotiin) kappalemäärästä 9 prosenttia tehtiin pyöräillen. Kun pitkät työmatkat kuljetaan pääsääntöisesti autolla, bussilla tai junalla, kuljetusta kokonaismatkasta pyöräilyn osuus jää alle kahden prosentin. Talvikuukaudet verottavat entisestään polkijoiden määrää, raportin mukaan työikäisten pyöräily jää noin neljännekseen siitä, mitä sulan maan aikana ajetaan.

Vuonna 2016 vakuutusyhtiöt korvasivat 4263 pyöräillessä sattunutta työmatkatapaturmaa. Näistä 442 oli vakavia yli kuukauden työkyvyttömyyteen johtaneita vahingoittumisia. Vaihtoedot työmatkapyöräilyyn ovat useimmiten oma auto, bussi tai juna. Turvallisuusmielessä nämä vaihtoehtoiset liikkumistavat pesevät työmatkapyöräilyn mennen tullen. Pyöräilijälle kolarointi tai kaatuminen on aina vaaran paikka, kun esimerkiksi autolla kolarointi taajamanopeuksilla johtaa hyvin harvoin vakavaan vahingoittumiseen.

Kotikaupunkini Helsinki on panostanut viimevuosina merkittävästi sujuvan ja turvallisen pyöräilyn edistämiseksi. Kaupungin kaikilta reuna-alueilta on ainakin kohtuullinen pyöräilyväylä keskikaupunkiin ja uusia väyliä on rakenteilla. Silti osa pyöräilyn turvallisuuden varmistamisesta jää pyöräilijälle itselleen. Ongelmia ympärivuotisessa pyöräilyssä ovat syksyn, talven ja alkukevään pimeät aamut ja illat, pakkaskelien liukkaus sekä mahdolliset vaaratilanteet muiden tielläliikkujien kanssa. Kääntäen sanottuna, turvallisuusmielessä on tärkeää käyttää kelin mukaisia varusteita, tehdä huolellinen reitin valinta sekä varmistaa, että itse näkyy liikenteessä.

Käytän talvella nastarenkaita. Vaikka poljen aurattuja ja hiekoitettuja teitä, käytän mainossanoilla extreme tai pro markkinoituja maastopyörän nastarenkaita. Edessä rengasta, jossa on yli 400 nastaa ja takana rengasta, jossa on vähintään 240 nastaa. Näillä renkailla pito säilyy kohtalaisena myös peilijäällä. Lisäksi lasken penkin korkeutta jonkin verran. Pyörä on näin ketterämpi käsitellä, jos takapyörä luisuu nopean jarrutuksen vuoksi.

Pyöräilijä näkyy liikenteessä huonommin kuin mitä pyörän päällä voisi luulla. Autoissa on aina ajovalot päällä. Kun ajamme autoa, olemme tottuneet havainnoimaan muuta liikennettä tämän perusteella. Tässä mielessä liikenteen havainnointi on kulttuurikysymys. Jo päivänvalon aikaan autoliikenteen joukossa ilman valoja ajavaa polkupyörää voi olla vaikea huomata. Asia korostuu hämärän aikaan tai sateisella ja sumuisella kelillä. Auton kuljettajan kannalta toinen vaikeasti hahmotettava asia on pyörän nopeus. Kun autojen nopeus on tavallisesti ennustettavissa ja yleensä lähellä suurinta sallittua ajonopeutta, pyöräilijöiden vauhti vaihtelee suuresti ja on 8-30 km/h välillä.

Olen sekä kohdannut itse että ollut sivusta katsoja tilanteissa, joissa oikealle kääntyvä auto ajaa samansuuntaisti pyörätiellä kulkevan polkupyörien eteen. Pyörätien jatkeella ajavalla polkupyörällä on tässä tilanteessa etuajo-oikeus. Toisaalta kääntyvän auton kuljettajalla voi olla suuria vaikeuksia huomata takaa oikealta lähestyvää pyörää tai arvioida lähestyvän pyörän nopeutta. Uskon itse, että näiden vaaratilanteiden syyt ovat enemmän edellä mainitun havaitsemisongelman synnyttämiä kuin auton kuljettajan huolimattomuutta tai piittaamattomuutta.

Vastaavia muita vaaratilanteita ovat auton kaistan vaihto tai liikkeelle lähtö kadunvarsipysäköinnistä pyöräilijän eteen. Auto ja polkupyörä ovat eripari liikenteessä, vain pyöräilyyn suunnitellut ajoväylät tulevat tarpeeseen. Pyöräilijän tulisi lisäksi näkyä liikenteessä autojen tapaan. Keinoja ovat ajovalon käyttäminen myös päivänvalon aikaan sekä heijastavat värikkäät vaatteet.

Pimeään varautuminen vaatii pyöräilijältä huolellisuutta. Ihmisen näkökyky mukautuu hämmästyttävän hyvin vallitsevan valon määrän. Liikenteessä näkemisen kannalta paras vaihtoehto on tasainen valaistus, ei niinkään valon määrä. Pimeään tottunut silmä sokaistuu hetkeksi kirkkaasta valosta ja vie aikansa ennen kuin kirkkaaseen valoon mukautunut silmä saa hämäränäkönsä takaisin. Ihmisen kyky havaita liikettä hämärässä valossa on kuin kuudes aistimme. Silmän verkkokalvon sauvasolut aistivat liikkeen, joka antaa meille vihjeen siitä, mihin silmän suhteellisen pieni tarkan näkemisen alue tulee suunnata.

Kirkkaat led-valot ovat yleistyneet pyöräilijöillä, liikenteessä näitä tulisi käyttää samalla analogialla kuin autojen valoja. Valaisemattomilla kulkuteillä, esimerkiksi metsäpolulla tarvitaan hyvä kohdevalo. Kun tiellä on katuvalot ja muita liikkujia, kirkas led tulee suunnata autojen lähivalojen tapaa alaspäin tai sammuttaa tällä ajo-osuudella pois. Vastaantulevan silmään osuva kirkas valo sammuttaa hämäränäön hetkellisesti. Vilkkuva ajovalo vie täysin kykymme havaita muut hämärässä valossa liikkuvat. Tästä syystä varaisin vilkkuvan huomiovalon käytön vain ja ainoastaan lapsille sekä ala-asteikäisille nuorille, joihin on liikenteessä kohdistettava erityistä huomiota.

Edellä kirjoitettu teksti painottuu harmillisesti pyöräilyyn kohdistuviin vaatimuksiin ja ratkaisemattomiin ristiriitatilanteisiin pyöräilyn ja autoliikenteen välillä. On hyvä katsoa myös asian toista puolta. Sujuva ja turvallinen pyöräily sekä sen edellytysten parantaminen on kaikkien etu. Työmatkapyöräily osuu aamu- ja iltaruuhkan aikaan, jokainen pyöräilijä tarkoittaa joko liikenteestä puuttuvaa autoa tai yhtä vapaata istumapaikkaa ruuhkabussissa.

Työmatkapyöräily on ilmastoteko sekä paikallisesti että globaalisti. Autojen pakokaasut ja renkaiden synnyttämä pöly ovat merkittävin paikallisesti ilmaa saastuttava tekijä. Mitä enemmän pyöräilemme, sen parempi kaupunki-ilma meillä on hengittää. Jokainen pyörällä tehty matka on CO2-päästöjä vähentävä teko.

Minulla on pyöräillessäni kaksi ajovaloa eteen ja kaksi punaista huomiovaloa taakse. Etuvaloista toinen on vähätehoinen huomiovalo kypärässä. Varsinkin talvella, kun pyörätiet harvenevat, koetan tervehtiä vastaan tulevia pyöräilijöitä vähintäänkin pienellä nyökkäyksellä ja iloisella ilmeellä. Silmiin en katso, koska kypärän valo kääntyy mukana, mutta tästä ei kenenkään tulisi loukkaantua.

OP sosiaalisessa mediassa