Onko ok paijata norsuja tai silitellä delfiinejä? Näin tunnistat eettisen eläinkohteen

Älä tuhlaa matkakassaa ennen kuin otat selvää asioista. Turisteille tarjotaan eksoottisia eläinkohteita, joissa villieläimet pahimmillaan huumataan vaarattomiksi.

Lutuisia vauvaelefantteja! Tuttipullosta syötettäviä tiikerinpentuja! Mahdollisuus uida delfiinien kanssa! Ei ole sama, mihin matkabudjettisi käytät. Ulkomailla tulee vastaan toinen toistaan eksoottisempia eläinkohteita, joiden eettisyys on suuri kysymysmerkki. Perinteisten eläintarhojen lisäksi tarjolla on esimerkiksi villieläinten orpokoteja ja safarityyppistä toimintaa, jossa turistit viedään eläinten ”luonnolliseen” elinympäristöön.

Eläinkohteiden eettisyys on onneksi noussut viime vuosina tapetille.

Kenties mieleen painunein julkinen keskustelu liittyi norsuilla ratsastamiseen: selvisi, että norsuja koulutetaan erittäin kyseenalaisin menetelmin ja että niiden selkä ei kestä ratsastamista. Kyse oli siis silkasta kaltoinkohtelusta. Julkisuuteen on noussut monia muitakin eläinsuojelurikoksen piirteet täyttäviä tapauksia, joissa eläimiä on kesytetty kyseenalaisin menetelmin turistitoimintaa varten. Eläimiä on esimerkiksi huumattu paijauskuntoon.

Hyvin harva, jos kukaan, haluaa tukea tuollaista toimintaa. Kannattaisiko eläimiin liittyvät turistipaikat kiertää jo lähtökohtaisesti kaukaa? Mistä matkailija voisi tunnistaa eläinkohteet, joiden toiminta on eettisesti kestävää? Onko sellaisia kohteita edes olemassa?

– On toki, Reilun matkailun yhdistyksessä puheenjohtajana toimiva Mia Halmén toteaa.

– Eettisyys on sinänsä vaikea käsite, sillä se nojaa henkilökohtaiseen arvopohjaan. Jokaisella on oma käsityksensä siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Voi kysyä, onko se koskaan oikein, että eläintä pidetään vankeudessa.

Vältä ainakin näitä

Tietyt, suuntaa antavat raamit on kuitenkin luotu. Kaiken eläimiin liittyvän toiminnan pitäisi lähtökohtaisesti tähdätä eläinten hyvinvoinnin kokonaisvaltaisen lisäämiseen.

– Eettisesti kestävän eläinkohteen tarkoitus on edistää kyseisten eläinlajien hyvinvointia esimerkiksi tukemalla suojelua ja lajien säilymistä. Esimerkiksi monet eläintarhat perustelevat toimintaansa tällä.

Matkaillessa arveluttavia eläinkohteita kuitenkin tulee vastaan – ja paljon. Halmén osaa listata heti muutamia, jotka ovat ehdottomalla kieltolistalla: uhanalaisten lajien trofeemetsästys, esiintyvät villieläimet esimerkiksi sirkuksissa ja delfinaarioissa, villieläinten osista tehdyt matkamuistot sekä jo mainittu norsuilla ratsastaminen. Myös villieläinten orpokoteihin ja muihin hoivamatkoihin kannattaa suhtautua varauksella.

– Lähtökohtaisesti ei ole ok, että villieläin on kesy ja että sitä kosketellaan. Koskettelu aiheuttaa eläimelle stressiä, muuttaa sen luonnollista käytöstä ja pahimmassa tapauksessa johtaa bakteeritartuntoihin puolin ja toisin.

Entä norsujen orpo- ja vanhainkodit? Hyvin hoidetut eläintarhat? Safarit?

– Olisi ihanaa antaa yksiselitteinen lista, jolla voisi varmistaa kohteen eettisyyden, mutta sellaista ei valitettavasti ole, Halmén huokaa.

– Yksi epäilyksiä nostattava piirre on se, jos turistille tehdään lupauksia, jotka eivät välttämättä täyty luonnon ehdoilla. Esimerkiksi luvataan, että asiakas näkee tietyt eläimet safarilla.

Ensimmäisenä kannattaa suunnata internetin ihmeelliseen maailmaan. Mitä kohteen omat sivut kertovat? Entä mitä kohteesta puhutaan keskustelu- ja arvostelupalstoilla?

– Jos kohde on arveluttava, siitä löytyy todennäköisesti mainintoja. Kannattaa tehdä perusteellista tutkimustyötä.

Halmén kehottaa myös ottamaan suoraan yhteyttä eläinkohteeseen ja kysymään sen eettisistä periaatteista. Miten eläinten hyvinvointi ja oikeus omaan rauhaan varmistetaan? Mistä eläimet tulevat ja miten niitä kohdellaan? Minimoidaanko eläimen ja ihmisen välinen vuorovaikutus? Entä miten kohde perustelee olemassaolonsa?

– Mitä enemmän kuluttajat nostavat näitä asioita esille, sitä paremmin yrittäjät tajuavat, että eläinten hyvinvoinnilla on merkitystä myös bisnesmielessä. Se voi muuttaa koko toiminnan painopistettä eettisesti kestävämpään suuntaan.

Kysy suoraan ja kerro kokemuksistasi

Entä, jos on jo maksanut pääsylipun ja huomaa eläinkohteen epäeettisyyden liian myöhään? Halménin mukaan on ensiarvoisen tärkeää nostaa epäkohdat esille heti ja kysyä niistä kohteen työntekijöiltä tai omistajilta.

– Suosittelen myös kirjoittamaan asiasta aina arvostelusivustoille, josta muut kohdetta tutkivat löytävät tiedot. Se lisää yrittäjän paineita lähteä korjaamaan epäkohtia.

Lopuksi Halmén muistuttaa, että asian sosioekonomisesta puolesta. Varsinkin köyhissä maissa vaakalaudalla voi olla ihmisten ja näiden perheiden koko elinkeino. Kokonaisuuden kannalta ei ole välttämättä hyvä, että bisnes kaatuu kokonaan.

– Mitä sitten tapahtuu ihmisille ja eläimille? Mielestäni parasta olisi, jos toimintaa lähdettäisiin kehittämään eettisempään suuntaan sen sijaan, että se loppuu kuin seinään. Siinä auttaa kuluttajien valveutuneisuus.

OP sosiaalisessa mediassa