Ilmaston lämpenemisen seurauksena Etelä-Suomessa kasvukauden alku voi siirtyä maaliskuun loppupuolelle, jolloin viljelyolot muistuttavat nykyistä Keski-Eurooppaa.

Myös lämpösumma nousee, mutta se ei tarkoita, että Suomessa voitaisiin viljellä täysin samoja kasvilajeja kuin esimerkiksi Ranskassa.

– Lämpösummaa olennaisempaa on seurata, mitä tapahtuu kasvukauden aikana. Milloin sataa ja milloin on kuivaa? kysyy kestävän kehityksen professori Kristina Lindström Helsingin yliopistosta.

Lindströmin mukaan ilmaston muuttumisen suurin uhka maataloudelle on arvaamattomuus: kukaan ei tarkkaan tiedä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Tämä siirtää paljon vastuuta viljelijälle.

– Viljelijän omat tiedot ja taidot korostuvat. Pellon peruskunnon täytyy olla hyvä: se ei voi olla liian märkä tai kuiva ja täytyy tietää, milloin se pitää kalkita.

Uhkana ääri-ilmiöt

Ilmasto on jo muuttunut. Esimerkiksi Suomessa keväät ovat aiempaa kylmempiä ja arktiset alueet ovat lämpimämpiä.

Lämpösummaan lasketaan vuorokauden keskilämpötilasta viiden asteen ylittävä osa kasvukauden aikana. Vuonna 2018 Suomessa mitattiin ennätyksellisen suuria kasvukauden lämpösummia. Korkein koskaan mitattu lämpösumma kertyi Turun Artukaisissa, 1 974 vuorokausiastetta.

Ilmatieteen laitokselta kerrotaan, että Suomen eteläosassa lämpösumma on keskimäärin 1 200–1 500 vuorokausiastetta ja pohjoisosassa 600–900.

Pahin asia viljelyn kannalta on se, että sään erilaiset ääri-ilmiöt, kuten kuivuus, rankkasade, kylmyys tai kuumuus, lisääntyvät.

Vaikka viljelyolot muuttuvat, viljelykasveja ei voi Lindströmin mielestä jakaa suoraan voittajiin ja häviäjiin. Lindströmin mielestä syysviljoilla, kuten vehnällä tai rukiilla voi olla haasteita ilmaston lämpenemisen myötä.

– Olisi hyvä, että talvet olisivat kylmiä ja kesät lämpimiä, sillä talvinen routa ja lumipeite on maataloudelle parasta. Tänä vuonna syysrukiin sato oli erittäin hyvä, mikä on merkki suotuisista olosuhteista, Lindström sanoo.

Nyt vaikuttaa siltä, että Suomessa lämpötila nousee, mutta tilanne voi muuttua.

– Lämpösumma voi vielä pienentyä, jos Golfvirran suunta muuttuu, kuten on ennustettu. Varmaa se ei ole, mutta niin saattaa tapahtua.

Vaikutus viljelijän arkeen

Lindström puhuu vuoroviljelyn puolesta. Se kasvattaa monimuotoisuutta ja vähentää maaperän kulumista.

– Myös maaperälle tekee hyvää, ettei koko ajan viljellä vain yhtä lajia.

Seosviljelyssä pellolla kasvatetaan samaan aikaan kahta tai useampaa kasvilajia. Esimerkiksi viljan ja palkokasvien yhtäaikainen viljely auttaa sitomaan typpeä. Palkokasvit saavat typpilannoitetta suoraan ilmasta, kun maabakteerit sitovat typpeä muodostamissaan juurinystyröissä.

Viljelijän ammattitaidolla on merkitystä myös seosviljelyn puinnissa. Lisäksi usean eri lajin viljeleminen saattaa pienentää taloudellista riskiä.

– Jos yksi sato menee pieleen, jostain saa kuitenkin ruokaa.

Jatkuva kasvipeite pelloilla on hyvä asia, sillä kasvit sitovat hiilidioksidia ja maaperän hiiltä peltoon. Lisäksi kasvipeite tasoittaa kosteusolosuhteita, kun taas paljas maa edistää haihtumista.

Härkäpavussa ja soijassa tulevaisuus?

Jotkut viljelykasvit kestävät kuivuutta paremmin kuin toiset, joten yhden viljalajin ja härkäpavun viljely samanaikaisesti voi olla kannattavaa myös Suomessa.

Viljelykasvien valinnalla on merkitystä ilmastoon ja päästöihin pitkällä aikavälillä.

Lindströmin mielestä esimerkiksi härkäpavun ja herneen viljelyä voisi lisätä. Myös makealupiini on uusi lupaava viljapalkokasvi. Nämä kaikki kelpaavat ihmisille ravinnoksi ja niitä voisi hyödyntää enemmän myös siipikarjan ja sikojen rehuna. Tällöin soijaa ei tarvitsisi kuljettaa Brasiliasta, josta on peräisin valtaosa Suomessa käytetystä soijasta.

WWF:n selvityksen mukaan soijaa tuodaan Suomeen vuosittain 150–200 miljoonan kiloa.

Pohjoisessa ilmaston lämpeneminen vaikuttaisi luultavasti soijan tuotantoon positiivisesti. Eurooppalaista soijaa on jo tarjolla, ja myös Suomessa sitä viljellään, mutta hyvin vähän.

Intoa kokeilla uutta

Lindströmin mielestä olennaista kestävän maatalouden kannalta on se, että viljelijöillä on intoa ja rohkeutta kokeilla uusia lajeja. Lindström kehottaa viljelijöitä miettimään hieman unohdettuja lajeja.

– Pellavaa voisi esimerkiksi viljellä nykyistä enemmän, Lindström pohtii.

Tehtävä ei ole helppo, sillä professorin mielestä monet viljelijät saavat osakseen paljon negatiivista huomiota.

Vaikka EU:n myöntämät maataloustuet ovat ratkaisevassa asemassa siihen, mitä viljellään ja kuinka paljon, myös kuluttajan valinnoilla on merkitystä kotimaiselle ruuantuotannolle. Jos kysyntää riittää, viljelijän on taloudellisesti kannattavaa viljellä kyseistä kasvilajia.

– Jotta kotimaiset kuluttajat käyttävät kotimaista härkäpapua, sitä täytyy myös tuottaa täällä, Lindström sanoo.

​