12 asiaa jotka urheilija huomaa siirryttyään työelämään

Kuten hyvin monet ovat kuulleet, on joukkue-urheilussa paljon erilaisia rituaaleja ja yhdessä sovittuja sääntöjä joihin ei muualla törmää. Monet urheilusta työelämään siirtyneet ovatkin huomanneet, että seuraavia asioita ei tyypillisesti työelämässä tapahdu.

  1. Kun aloitat työurasi, niin sinulta ei perinteen mukaisesti leikata hiuksia pois.
  2. Vaikka olisit työpaikkasi nuorin, sinun ei tarvitse kantaa ja täyttää kaikkien muiden työntekijöiden juomapulloja.
  3. Pitkä kesäloma onkin hyvä asia.
  4. Jos myöhästyt palaverista tai tapaamisesta, et joudu maksamaan yhdessä sovittua summaa sakkokassaan.
  5. Jos nukahdat palaverissa, et myöskään joudu maksamaan sakkokassaan mitään.
  6. Itse asiassa sakkokassaa ei edes ole.
  7. Työpaikalla ei ole cheerleadereita tai äänekästä fanijoukkoa kannustamassa. Pomo saattaa tosin kehua.
  8. Mediat eivät ruodi seuraavana päivänä epäonnistumistasi. Tai jos ruotivat, on yleensä syytä huolestua.
  9. Työpaikalla ei vuoden tärkeimmän sesongin aikana kasvateta playoff-partoja.
  10. Tiimipalaverin päätteeksi ei keräännytä rinkiin, laiteta käsiä yhtään ja huudeta kovaa esimerkiksi HOS!
  11. Nappiin menneen työpäivän jälkeen kotikaupunkisi kansa ei yleensä ryntää torille juhlimaan suoritustasi.
  12. Pomoa ei kanneta onnistuneen kauden päätteeksi suihkuun.
Tuoreimmat
Rahat pankkitililtä sijoituksiin – ”Suomalaisten tileillä makaa 87 miljardia euroa”
Rahat pankkitililtä sijoituksiin – ”Suomalaisten tileillä makaa 87 miljardia euroa”
Nollakorkoisten pankkitilien sijaan rahat kannattaa sijoittaa tuottavampiin kohteisiin, sillä pankkitileillä makuuttaessa jo inflaatio syö osan säästöjen arvosta. Toisin kuin moni mieltää...
Viljakaupan ostajat ja myyjät kohtaavat nyt verkossa
Viljakaupan ostajat ja myyjät kohtaavat nyt verkossa
Viljatori.fi tuo viljakaupan verkkoon ja auttaa ostajia ja myyjiä löytämään toisensa entistä helpommin. Tarkoituksena on, että yhdestä paikasta saisi hyvän katsauksen kauppatilanteeseen.
Kolme vaatekomeroa, kuraeteinen ja ”liikaa” säilytystilaa – OPn Kotoisa rakennetaan lapsiperheen tarpeisiin
Kolme vaatekomeroa, kuraeteinen ja ”liikaa” säilytystilaa – OPn Kotoisa rakennetaan lapsiperheen tarpeisiin
Juha Kartastenpään ja Sanna Kuusikarin nelihenkinen perhe rakentaa OPn Kotoisaa Porin asuntomessualueelle. Perhe on osallistunut rakentamiseen paljon, mutta myös ammattilaisten apuun luotetaan.
Työterveyshuollon tärkein tehtävä ei ole sairauslomalappujen kirjoittaminen
Työterveyshuollon tärkein tehtävä ei ole sairauslomalappujen kirjoittaminen
Työterveyden tärkein tehtävä on ennaltaehkäisy.

OP sosiaalisessa mediassa