Lainaa lehmää varten ja vakuutus sateen varalle – finanssiasiat 100 vuotta sitten

Jo sata vuotta sitten osuuskassat huolehtivat maaseudun väen laina-asioista ja Pohjola vakuutti suomalaisia. Melkein niin kuin nykyäänkin, kohteet vain ovat hieman muuttuneet. Mutta kävikö takuuksi lehmä? ja kenen kannatti ottaa sadevakuutus?

Laina-asiat

Osuuskassat tarjosivat ensimmäisinä maaseudun väelle lainaa. Laina osuuskassasta tarkoitti työvälineitä, siemeniä, lehmää, navettaa, uudisviljelystä ja asuntoa.

"Oulujoen Osuuskassan ensimmäinen laina myönnettiin Sarkkisen Heikille lehmän ostoa varten. Heikki sai nostaa 200 markkaa joulunalla 1915. Kaupat lehmästä tehtiin 14. tammikuuta ja Heikki sai tingittyä hinnaksi 190 markkaa."

Lainaa myönnettiin vain jäsenille, mutta ei heillekään automaattisesti. Maatalousyhteisössä lainanottajat tunnettiin. Jäsenillä oli yhteismitallinen vastuu kassan lainoista ja yhtäläinen sanavalta kassan asioihin. Rehti ja reilu piti olla. Lainat piti käyttää kuten sovittu. Kaivetut ojat mitattiin ja rakennukset tarkistettiin.

"Helpommin saa vessasta kalan kuin kassasta velan, huokaisi lainanhakija osuuskassan ovella tiukan rahan aikana."

Lainoille tarvittiin myös takuita. Lamuan Osuuskassan erään lainan panttina oli lehmän kauppakirja. Se sai tarkastaja Eetu Tammisen huomauttamaan:

"Lehmä on huono takaaja, voi kuolla kupsahtaa jättämättä perillisiä, jotka velan suorittaisivat."

Lainattavat varat saatiin Osuuskassojen keskusliitolta. Joskus kävi niinkin, että kassan varat loppuivat eikä lainoja voitu siksi antaa. Lainoja jouduttiin myös perimään eikä kaikkia aina saatu takaisin ulosotosta huolimatta.

"Isäntä huikkasi jo kaukaa tutulleen, että nyt ovat huolet ohi. Osuuskassasta oli tullut kirje, jossa sanottiin, että tämä on viimeinen muistutus."

Säästäminen

Osuuskassat saivat oikeuden ottaa talletuksia vastaan yleisöltä 1920-luvulla. Liikkeelle lähdettiin lapsista ja avuksi otettiin koulut. Niihin toimitettiin koulusäästökassoja, joihin oppilaat opettajan johdolla tekivät pieniä säästöjä.

Syksyllä 1925 esiteltiin ensimmäistä kertaa säästölippaan käyttöä osuustoiminnallisessa Pellervo-lehdessä. Tilanomistajille annettiin joululahjavinkki:

"Parempaa ja hyödyllisempää joululahjaa maaseudulla kuin osuuskassan kodinsäästölaatikko alkutalletuksineen tuskin voi löytää lapsilleen, palvelusväelleen ja valitulle työväestölleen."

Vakuuttaminen

Sata vuotta sitten vakuutuksia sai lähinnä palojen, työtapaturmien, murtojen ja ryöstöjen varalle.

Palovakuuttamiseen kuului myös vakuutettujen rakennusten tarkastaminen joko Pohjolan palkkaaman palomestarin tai nuohoojan toimesta. Tarkastajat kiinnittivät huomiota rakennusmateriaaleihin ja vakuutusten myöntämistä esimerkiksi pärekattoisille rakennuksille rajoitettiin. Sen seurauksena pärekatot kiellettiin koulujen kattomateriaalina.

1920-1930 vakuutustarjonta laajeni reippaasti. Tarjolla oli esimerkiksi vesijohtovakuutus, lasivakuutus näyteikkunoita ja ovia varten sekä sadevakuutus, joka korvasi ulkoilmatilaisuuksien järjestäjille sateen aiheuttaman menetyksen. Luottovakuutuksen saattoi ottaa turvaamaan sopimuksia. Korvauksen sai, jos sopimuksen toinen osapuoli ei täytä sitoumustaan

Merivakuutuksia Pohjolasta sai vuodesta 1919 alkaen, mutta siitä oli iloa lähinnä laivan- ja rahdin omistajille.

Auto- ja liikennevakuutuksen sai Pohjolasta ensimmäisen kerran vuonna 1922. Pakolliseksi liikennevakuutus tuli 1.9.1925.

Jutun lähteet:

Antti Kuusterä: Lähellä ihmistä. Osuuspankkitoiminta 100 vuotta, kustannusosakeyhtiö Otava Helsingissä 2002.

Jukka Ukkola: Satanen. Oulun Osuuspankki 100 vuotta, Oulu 2014

Ilmari Turja ja Eino Mäkinen: Vakuutusosakeyhtiö Pohjola 1891-1966, Helsinki 1967

Sitaatit ovat suoria lainauksia Lähellä ihmistä ja Satanen -kirjoista

OP sosiaalisessa mediassa