Maajussit-ryhmässä jaetaan kaikki syntymästä kuolemaan

Sosiaalinen media kokoaa maataloudesta kiinnostuneita yhteen ympäri Suomea. Maajussit-ryhmässä jäsenet torjuvat tilasokeutta ja solmivat uusia ystävyyksiä.

Reilun 400 kilometrin ajomatka ei tunnu juuri miltään, kun perillä odottaa saunailta hyvien tuttavien kanssa. Erityistä näissä tapaamisissa on se, että ne ovat saaneet alkunsa sosiaalisen median kautta.

– Näihin henkilöihin ei olisi tullut tutustuttua ilman ryhmää. On tullut sitä kuuluisaa verkostoitumista aika reilusti, kertoo maitotilan isäntä ja konealan yrittäjä Antti Kangas Sievistä.

Muutamasta Facebookin Maajussit-ryhmän jäsenestä on tullut hänelle läheisiä ystäviä. Heidän kanssaan Kangas soittelee lähes päivittäin.

Voisikin sanoa, että koko ihmiselämän kaari mahtuu yhteen Facebook-ryhmään. Salaisessa ryhmässä jaetaan iloja ja murheita toisten maataloudesta kiinnostuneiden kanssa.

– Siellä on elämän kirjo syntymästä kuolemaan. Ryhmän kautta on myös syntynyt avioliittoja ja lapsia, kertoo ryhmän perustanut viljelijä Harri Vinnamo.

Alkunsa maatalousteemainen Facebook-ryhmä sai hieman sattumalta vuoden 2010 tienoilla.

– Harjoittelin ryhmän perustamista liikutettavalle saunalle. Tein ensin kokeeksi Maajussit-ryhmän ja lisäsin siihen muutaman kaverin. Siitä se lähti turpoamaan.

Aluksi ryhmä oli kaikille avoin, mutta myöhemmin se jouduttiin perustamaan uudestaan. Silloin siitä tehtiin salainen, jotta ryhmän jäsenmäärää saatiin rajoitettua.

Ryhmän koko on noussut tasaisesti, ja vuosittain kasvu on ollut noin tuhat jäsentä. Nykyään ryhmäläisiä on 9 000. Ja kiinnostuneita riittää. Jonossa on lähes 200 hakemusta.

Ryhmään pääsy vaatii jo siihen kuuluvalta henkilöltä suosituksen. Hakijalla on myös oltava jonkinlainen yhteys alaan. Vinnamo käy hakemukset läpi ja lisää jäseniä yhteisöön.

Vessaharjavinkki puolitti pesuajan

Antti Kangas on ollut mukana ryhmässä sen alkuajoista lähtien.

– Tunsimme Harrin kanssa jo muilta keskustelupalstoilta. Hän pyysi minua liittymään.

Kangas tunnetaan ryhmässä aktiivisena keskustelijana. Viime vuonna hänet palkittiin KoneAgria-messuilla Vuoden ryhmäläinen -tittelillä. Ryhmäläiset tapaavat vuosittain Jyväskylässä ja Tampereella järjestettävässä tapahtumassa ja palkitsevat jonkun ansioituneen jäsenen.

Kangas kertoo, että ryhmä on ollut hyvä tapa saada ammattiasioihin uudenlaista näkökulmaa. Siten pääsee eroon myös tilasokeudesta, joka syntyy helposti, kun päivät toimii omalla tilalla ja tutuilla tavoilla.

– Tässä ammatissa tilasokeus on uhka. Sitä tuo ryhmä torjuu tehokkaasti. Sinne, kun laittaa jotain, niin tulee rohkeasti palautetta. Sieltä on saanut uusia vinkkejä ja ajatuksia siihen, miten asioita voi tehdä.

Kritiikki auttaa tilallisia miettimään tarkemmin, miksi he tekevät asiat niin kuin tekevät. Palstalta onkin tullut käytännön vinkkejä arkiseen työhön.

– Lehmien juomakupit pesimme ennen käsin juuriharjalla. Joku ryhmässä oli keksinyt katkaista vessaharjan varren ja työntää sen akkuporakoneeseen. Tällä kikalla lähti yli puolet työajasta pois.

Maanlaajuinen tukiverkosto

Vinnamo mainitsee, että syrjäisillä seuduilla asustaa esimerkiksi useita yksinäisiä peräkammarin poikia. Heillä ei välttämättä ole mitään kontaktia muihin, ja saattaa kulua monta päivää, että he ylipäätään näkevät toisia ihmisiä. Sosiaalinen media tuo myös heidät osaksi maanlaajuista yhteisöä.

– Monellehan tämä on ainoa henkireikä. On aina mukava kuulla, kun joku sanoo, ettei käyttäisi koko Facebookia, jos ei tätä olisi.

Vinnamo arvioi, että some on muuttanut suomalaisten käytöstä. Se on tuonut uutta avoimuutta.

– Ennen tiesi ehkä juuri ja juuri sen, mitä naapurissa tapahtui. Kun joku kirjoittaa ryhmään, siitä tietää koko Suomi.

Tästä huolimatta tai juuri sen takia ryhmässä jaetaan myös hyvin henkilökohtaisia tarinoita.

Keskustelun lisäksi ryhmä on järjestänyt joitain tempauksia, kuten rahankeräyksen syöpää sairastaville lapsille. Ryhmän kautta apua ovat saaneet myös muut yllättävään tilanteeseen joutuneet.

– Jollain on navetta palanut ja on saatu ryhmän kautta apua, kuten lehmille jatkosijoituspaikkoja. Kyllä tämä on monelle sekä henkinen että fyysinen apu, tuki ja turva.

Osaksi toimintaa ovat muodostuneet myös tapahtumat, kuten Kankaan mainitsemat saunaillat. Vinnamo ei enää ole osallisena kaikissa tapahtumissa, vaan ryhmä on myös lähtenyt toimimaan ja ideoimaan omatoimisesti.

Tuoreimmat
Tulevaisuutta rakennetaan puun varaan
Puurakentamisen suosio kasvaa hinnasta huolimatta. Suosiota vauhdittavat erityisesti julkinen rakentaminen ja puukerrostalot. Joensuuhun on suunnitteilla Suomen korkein kerrostalo.
Koukuttavaakin koukuttavammat työmatkat
Merja Naroma kulkee saaressa sijaitsevaan toimistoonsa laivalla. Martti Virtanen taas ajaa autolla, jonka hän pistää työpäivän päätteeksi latauspistokkeeseen.
Hyvää mieltä itselle ja tarvitseville
Joulu on hyvien tekojen juhlaa. Turun seudulla voit jakaa hyvää mieltä apua tarvitseville ja saada samalla ripauksen joulutunnelmaa myös itselle osallistumalla nyt starttaaviin joulukeräyksiin....
Omistaja-asiakas, tervetuloa joulukonserttiin!
OP Turun Seudun perinteinen joulukonsertti kutsuu omistaja-asiakkaita Mikaelinkirkkoon nauttimaan jouluisista sävelistä.

OP sosiaalisessa mediassa