Säästääkö vai eikö säästää – OP:n ekonomistit suosittelevat kuluttajalle kumpaakin

Kuluttajien luottamus Suomen talouden näkymiin on laskussa, ja OP:n ekonomistit arvioivat säästämisen kiinnostavan suomalaisia jatkossa viime vuosia enemmän. Kuluttajanäkymiä käsittelevässä podcastissa pohditaan, onko lisääntyvä varovaisuus perusteltua.

OP:n ekonomistit arvioivat kulutuksen edelleen kasvavan myös ensi vuonna, mutta hieman aiempaa hitaammin. Tämä siitä huolimatta, että työllisyyden kehitys on suotuisaa, palkat ovat nousussa ja asuntolainojen korot edelleen matalalla. Suomalaiset näyttävät nyt siirtyvän kuluttamisesta säästämisen suuntaan.

– Tällaisessa suhdannetilanteessa kuluttajat tulevat tyypillisesti vähän varovaisimmiksi, mikä näkyy yleensä säästämisasteen nousuna. Onko se sitten hyvä vai huono juttu – vastaus riippuu siitä, keneltä kysyy, senioriekonomisti Henna Mikkonen sanoo.

Hän suosittelee kuluttajalle kumpaakin; sekä säästämistä että kuluttamista.

– On tietysti hyvä, että ihmiset kuluttavat, ja sitä kautta yrityksiin syntyy työpaikkoja. Yksittäisen kotitalouden kannalta siinä taas on omat riskinsä, ellei varauduta yhtään yllätyksiin tai kulutetaan velaksi.

Senioriekonomisti kertoo Ida-Liina Huurtelan ja Tuomas Rajalan haastattelussa, missä puskuria kannattaa pitää ja onko juuri nyt hyvä suhdanne palkankorotuksen kysymiseen.

OP sosiaalisessa mediassa