Kuinka sijoittaa kymppitonni - kolme eri vaihtoehtoa

Tilillä on hyvä olla puskuria pahan päivän varalle, mutta loput säästöt kannattaa laittaa tuottamaan eli siirtää ne rahastoihin tai sijoittaa osakkeisiin.

Esimerkki: 23-vuotias opiskelija Jesse on saanut kerrytettyä säästötililleen 20 000 euron potin. Jesse harkitsee ostavansa oman asunnon muutaman vuoden sisällä. Hän ei halua makuuttaa kaikkia rahojaan tilillä, joten hän päättää jättää puolet summasta puskuriksi ja sijoittaa puolet. Jesse ei halua ottaa suurta riskiä ainakaan kaikille sijoittamilleen rahoille.

Vakuutussäästäminen

Jesse varaa ajan OP:n sijoitusasiantuntijalle, jonka kanssa tehdään Jessen henkilökohtainen sijoitussuunnitelma. Jessen säästökohteeksi valitaan OP-sijoitusvakuutus, jonka pohjaksi siirretään 5000 euroa. Lisäksi Jesse säästää vakuutuskuoreen 200 euroa kuukausittain.

Vakuutussäästäminen on järkevä tapa säästää rahaa pitkällä tähtäimellä, sillä se mahdollistaa sijoituskohteiden vaivattoman vaihdon ja lisähajautuksen. Vakuutukseen voi kesken säästämisen lisätä kohteita, tai olemassa olevia voi vaihtaa ilman erillisiä kuluja tai veroseurauksia.

Rahastosäästäminen

Jesse siirtää säästötililtään kuukausittain 200 euroa rahastoon. Hän valitsee OP:n kolmesta rahastovaihtoehdosta OP Maltillisen, joka rakentuu sekä noususuhdanteessa tuottoa tuovista osakkeista että laskusuhdanteessa suojaa tarjoavista korkosijoituksista.

Jessen ei tarvitse itse seurata sijoituksiaan vaan salkunhoitaja säätelee hänen puolestaan aktiivisesti rahaston osakepainoa.

Suorat osakkeet

Jesse on valmis sitoutumaan sijoituksiin vähintään seitsemän vuoden ajaksi. Hän on myös kiinnostunut osakemarkkinoista ja seuraa niitä aktiivisesti. Niinpä Jesse avaa arvo-osuustilin OP:lle ja ostaa kuukausittain 200 eurolla osakkeita.

Jesse pienentää osakesijoituksiin liittyvää riskiä paitsi ajallisella hajauttamisella myös ostamalla osakkeita eri yhtiöiltä ja eri toimialoilta. Hänellä on salkussaan aina vähintään viiden eri yhtiön osakkeita.

Asiantuntijana artikkelissa: OP:n säästämisen ja sijoittamisen Product Owner Tiina Routamaa

OP sosiaalisessa mediassa