Viimeinen käyttöpäivä, who cares?

Tuomas Rajala
Tuomas Rajala

op.median toimituspäällikkö

Jotkut ystäväni kutsuvat minua jätemyllyksi. Nimi juontuu siitä, että en mielelläni heitä ruokaa roskikseen. Jos kaverin ruoantähteet ovat aikeissa joutua hävitykseen, vedän ne mieluusti napaani.

Tuomas Rajala
Tuomas Rajala

op.median toimituspäällikkö

Suomalaiset heittävät kotiloloissa 23 kiloa ruokaa henkilöä kohti roskikseen. Olen koko ikäni pitänyt yhden miehen hiljaista protestia hävikkiä vastaan. Itselleni ajatus ruoan haaskaamisesta on kauhistuttava. Lapsena minulle opetettiin, että ruokaa ei laiteta roskiin.

Lasten myötä ruoanhävikki on lisääntynyt roimasti. Lapset kun opettelevat syömään erilaisia ruokia ja kokeilevat samalla kuinka suuria annoksi lautaselle kannattaa lappaa. Heidän jäljiltään puoliksi imeskellyt parsakaalit eivät kovin usein houkuttele santsaukseen.

Mutta jos ruokaa on jäänyt tähteeksi ja se uhkaa mennä roskikseen, olen käytettävissä. Kaverin ranskalaisannoksen loppuun syöminen ei ole juttu eikä mikään. Samoin ylijääneen pizzapalan vetää napaansa kuka tahansa. Puoliksi syöty hampurilainen vaatii jo enemmän kanttia, mutta kyllä sekin menee sisuksiin kevyesti.

Vaikeampia toisen jäljiltä sisuksiin vedetyistä ruoista ovat salaatit ja keitot. Salaattiin nimittäin jää aina ne pahimman makuiset ainekset ja keitto on monella tapaa henkilökohtainen ruoka. Siinä keittoon on siirtynyt takaisin kaverin DNA:ta jokaisella lusikallisella.

Olen ihminen, joka unohtelee asioita. Yöksi pöydälle jäänyt makaronilaatikko on perustilanne, samoin maito. Makaroniloota kestää mielestäni hyvin lämmintä, mutta maito huonommin. Jos se ei ole ehtinyt muuttua kokkelipiimäksi, voi sen hyvin kiskaista huiviinsa pienen jäähdytyksen jälkeen. Maku ei enää ole optimaalinen, mutta mitäpä tuosta.

Hyla-tuotteet taas säilyvät kokemukseni mukaan varsin erinomaisesti. Olen imaissut tölkillisen kolmen kuukauden ikäistä hyla-maitoa, eikä maussa ollut valittamista. Jogurtit saavat hyvin olla pari-kolme viikkoa pitkällä päiväyksestä.

En karsasta pitkäksi mennyttä lihaakaan. Pari päivää ei viimeisen käyttöpäivän jälkeen ole mitään. Käytän arvioinnissa usein aistinvaraisuutta. Jos liha haisee karmealle, joudun jättämään sen välistä. Näin käy kuitenkin harvoin.

Ihan kaverini isän veroinen en toki ole. Hän nielee kaapista kokkaremaisen maidon ilmeenkään värähtämättä. Bravuuri olivat 13 vuotta vanhat keksit, jotka löytyivät juuri hankitusta käytetystä asuntovaunusta. Maistuivat kuulemma aivan hyvältä. Hieman kuivia tosin olivat.

Suurin osa suomalaisten hävikkiruoista ovat kasviksia ja hedelmiä. Välillä tuntuu, että rehut menevät pilalla jo siinä ajassa kun ne kannetaan kaupasta kotiin. Tomaattirasiassa saattaa hyvin olla homeisia yksilöitä kolmasosa rasiasta. Sellaisia en helpolla vedä. Pehmeät löllöt ovat ok, mutta ihan homeisiin en koske.

Välillä sitä tulee upotettua vatsaan pahastikin homeisia tuotteita. Osa leivistä nimittäin pilaantuu hetkessä. Useampaan kertaan olen vedellyt voikkaria huuleen hyvällä ruokahalulla ja viimeisellä suupalalla huomannut, että leivän pohja oli homeessa. No, mitäs pienistä.

Tällä viikolla vietetään hävikkiviikkoa. Se on minulle mieluisa, sillä pyrin aina siihen, että hävikkiä ei syntyisi. Myönnän toki, että keski-ikäistyminen ja keskiluokkaistuminen on aiheuttanut se, että nykyään heitä ruokaa hieman helpommin pois kuin opiskeluaikoina.

Mutta silti se, että suomalaiset heittävät pois 400 miljoonaa kiloa syömäkelpoista ruokaa, on järkyttävää. Rahallisestikin se on iso paukku, vaikka suomalaisen lompakko kuihtuukin hävikistä vain 125 eurolla vuodessa. Kuusihenkisellä perheellä luku on kuitenkin jo lähemmäs tonni.

Kehotankin ihmisiä ryhtymään jätemyllyiksi. Jos viikon vanhaa kermaviiliä ei tee mieli lusikoida napaan tuosta noin, voi sen käyttää osana kokkaamista. Sama pätee pehmentyneisiin vihanneksiin. Ja kannattaa muistaa, että parasta ennen päivämäärä ei todellakaan ole uhka. Se on mahdollisuus.

OP sosiaalisessa mediassa