Terassikalusteet joka kukkarolle – kiinnitä huomio materiaaliin ja huoltoon

Kauniit terassikalusteet houkuttelevat viettämään aikaa pihalla perheen sekä ystävien kanssa. Laadukkaille sekä säänkestäville kalusteille voi muodostua tuhansien eurojen hintalappu, erityisesti silloin, jos kalusteita ei metsästä käytettynä netin kirpputoreilta.

Kalusteiden koko, laatu sekä materiaalit määrittelevät niiden lopullisen hinnan. Suosiossa ovat edelleen näyttävät täyspuiset kalusteet, modernimmat polyrottinkiset ulkokalusteet tai säänkestävä alumiini. Vertasimme kolmen eri hintaluokan terassikalusteita toisiinsa.

Kallis massiivipuu

Suomessa massiivipuukalusteet ovat pääosin kotimaisen männyn tai kuusen kaltaisesta havupuista valmistettuja. Jykeviin kalusteisiin liitetään usein myös massiivinen hintalappu, ja esimerkiksi männystä valmistetusta kahdeksan hengen ruokailuryhmästä pitää maksaa reilusti yli 2000 euroa. Pienemmällä budjetilla massiivipuuta ostava tinkii kotimaisuudesta ja valitsee akaasiapuusta valmistetun ruokailuryhmän. Sen voi saada kodin ketjukaupoista muutamalla satasella.

Vaikka puiset kalusteet on öljykäsitelty jo tehtaalla, ne pitää käsitellä uudelleen puuöljyllä ennen käyttöä. Poikkeuksena ovat kestopuutuotteet, jotka käsitellään vasta käyttöönottoa seuraavana vuotena.

Keskihintainen polyrottinki

Nykyaikainen polyrottinki on luonnonrottinkia jäljittelevää muovia, joka kestää erinomaisesti Suomen vaihtelevia kesäsäitä. Hinnaltaan polyrottinki on massiivipuuta huomattavasti edullisempi vaihtoehto, ja sen hinta määrittyy punosten tai runkomateriaalien perusteella.

Polyrottinki on myös helppohoitoisuutensa vuoksi erinomainen materiaali, sillä sen puhdistus luonnistuu näppärästi rätillä pyyhkäisemällä. Talvikäyttöön polyrottinki ei sovi, sillä se ei siedä lunta.

Alumiinirunkoinen, mutta polyrottinkipunoksinen sohvaryhmä pöytineen maksaa suomalaisissa pihaliikkeissä noin 500-800 euroa. Yksittäinen nojatuoli voi ostopaikasta riippuen lähteä kotiin satasella tai parilla.

Edullinen alumiini

Kevyestä alumiinista valmistetut terassikalusteet ovat vaivaton valinta, sillä ne kestävät mainiosti säiden vaihteluita, niiden siirtely ei rasita selkää ja ne puhdistuvat helposti miedolla saippuavedellä. Alumiiniset kalusteet ovat usein myös edullisin vaihtoehto terassille. Esimerkiksi neljän hengen alumiinirunkoinen ruokailuryhmä maksaa noin 350 euroa, teräsrunkoisia sohvaryhmiä puolestaan voi löytää vain muutamalla satasella.

Aurinko, sade sekä ilmansaasteet jättävät jälkensä kalusteisiin, ja moni pesee ne virheellisesti liian voimakkailla pesu- ja hankausaineilla tai painepesurilla. Jälleenmyyijltä saat tietoa kunkin kalusteen oikeaoppisesta hoidosta.

Lähteenä jutussa on käytetty K-Raudan tuoteryhmäpäällikkö Outi Lehdon haastattelua sekä K-Raudan, Kodin Terran, IKEAN sekä Trademaxin hintatietoja

Tarvitsetko rahoitusta kesähankintoja varten? Tutustu erilaisiin kulutusluottovaihtoehtoihin

OP sosiaalisessa mediassa