Syöpädiagnoosi muuttaa elämän hetkessä

Tuuli Jokivartio-Toivosen arki pyörähti päälaelleen, kun hän sairastui aggressiiviseen rintasyöpään. 15 vuotta aiemmin otettu vakuutus takasi sen, ettei raha-asioista tarvinnut murehtia kriisin yllättäessä.

Kesken joulusiivouksen viime vuonna Tuuli Jokivartio-Toivosen käsi hipaisi sattumalta rintakehää solisluun alta. Ihon alta löytyi patti. Koska hiljattain kaksi työkaveria oli sairastanut rintasyövän, Jokivartio-Toivonen varasi saman tien ajan lääkäriin. Lääkäristä matka jatkui pienellä viiveellä mammografiaan ja paksuneulanäytteeseen, koska lähete oli ensin unohtunut jonnekin matkan varrelle.

Diagnoosiksi Jokivartio-Toivonen sai aggressiivisen, Her2-positiivisen rintasyövän.

– Säikähdin hirveästi, ja aloin miettiä, olenko tulevana kesänä enää hengissä. Olin tuntenut itseni täysin terveeksi, ja hetkessä olinkin todella sairas.

Sytostaatteihin työn ohella?

Ensimmäinen ajatus Jokivartio-Toivosella oli, että hän käy sytostaattihoidoissa työnsä ohessa. Koska kipuja ei ollut, sairastumista piti käsitellä korvien välissä.

– Mielen myllerrys ja uuden identiteetin omaksuminen veivätkin valtavasti energiaa. Olin ajatellut ensin hoitaa syöpäni muun arjen lomassa, mutta jouduin taipumaan ja jäämään sairauslomalle.

Jokivartio-Toivonen arvioi, että alun optimistiset ajatukset syöpähoidoissa käymisestä työn ohessa johtuivat siitä, että hän halusi pitäytyä olossa, joka hänellä oli aiemmin ollut. Ihminen haluaa usein kriisissä ripustautua vanhaan ja totuttuun.

Työssään koulukuraattorina Jokivartio-Toivonen on tottunut auttamaan muita. Sairauslomalla hänellä oli vaikeuksia olla potilas ja kuunnella lääkäriä ilman, että yritti itse löytää ratkaisuja.

– Pommitin terveydenhuoltohenkilökuntaa myös lukuisilla kysymyksillä. Lopulta eräs lääkäri huomautti, että tapaamisten tulee olla lääkärivetoisia.

Vakavan sairauden turva -vakuutus turvasi

Kesken sokkivaiheen Jokivartio-Toivoinen muisti, että asuntolainaa ottaessaan 15 vuotta aiemmin hänelle oli kaupattu myös Vakavan sairauden turva.

– Suoraveloitus oli lähtenyt tililtä vuosia automaattisesti, enkä ollut sen tarkemmin ajatellut kyseistä vakuutusta. Soitin vakuutusyhtiöön selvittääkseni, korvaisiko vakavan sairauden turva minun tapauksessani.

Onneksi korvasi. AXA:n Vakavan sairauden turva kattaa 11 vakavaa sairautta, tapaturman aiheuttaman pysyvän haitan sekä korvattavan menehtymisen vakavaan sairauteen tai tapaturmaan. Diagnoosipaperit lähetettiin vakuutusyhtiöön, ja veroton kertakorvaus oli tilillä noin viikossa. Tuntui helpottavalta, ettei elämänkriisissä joutunut miettimään rahahuolia ja toimeentuloa. Jokivartio-Toivonen oli aiemmin elänyt vuosia neljän pojan yksinhuoltajana, ja tiesi, millaista on elää kädestä suuhun ilman puskurirahastoa.

– Vakava sairastuminen voi tarkoittaa jollekin ihmiselle vaikkapa asunnonmyyntiä. Hoidot väsyttävät, ja olisi kohtuutonta joutua esimerkiksi muuttorumbaan tai murehtimaan raha-asioita, kun ei ole kunnossa.

Vakavan sairauden turva

Jutut pyörivät syövän ympärillä

Kun toiseksi viimeinen sytostaattihoitokierros numero kolme käynnistyi, tuntui Jokivartio-Toivosesta siltä kuin hänet olisi vedetty henkisesti kölin ali.

– Koska oloni oli suhteellisen hyvä, oli vaikea hyväksyä, että saan vielä lisää sytostaatteja. Lääkärit selittivät, että syöpätyyppini uusii hanakasti ja sitä riskiä haluttiin pienentää.

Sairastumisen jälkeen Jokivartio-Toivosen aikuiset pojat alkoivat soitella ja kyläillä äitinsä luona tavallista useammin. Ystävät lähettivät kortteja, lahjoja ja olivat läsnä, kuten omassa kodissaan asuva puolisokin ja kauempana Mäntyharjussa asuva äiti.

– Koin aluksi huonoa omatuntoa siitä, että puheenaiheet pyörivät vain syöpäni ympärillä. Mutta suuren kriisin kohdatessa sellainen kuuluu asiaan.

Päivinä, jolloin ei olisi jaksanut nousta sängystä, kaksi koiraa veivät ulos ja pitivät kiinni arjessa kotona asuvan 17-vuotiaan kuopuksen tavoin. Facebookin rintasyöpää sairastavien yhteisöstä ja saman taudin kokeneilta ystäviltä sai vertaistukea.

– Kun silmäni kuivuivat hoitojen takia enkä voinut lukea, kuuntelin äänikirjoja. Venäläiset klassikot on nyt kuunneltu läpi. Lisäksi kirjoitin, maalasin ja piirsin. Taideterapia on hyvä keino saada mieltä vaivaavat asiat kehosta konkreettisesti ulos paperille.

Sytostaattihoitojen jälkeen kasvain leikattiin. Kuukausi leikkauksen jälkeen Jokivartio-Toivoselle alettiin antaa sädehoitoa. Lisäksi hän saa täsmälääkettä pistoksina vajaan vuoden ajan.

– Suomessa syöpähoito on todella korkeatasoista, sen pääsin kokemaan konkreettisesti. On onni, että vaikka minulla ollut syöpä levisi nopeasti, se myös saatiin kuriin nopeasti.

Vakavan sairauden turva

Paluu töihin reilu puoli vuotta sairastumisesta

Jokivartio-Toivonen palasi töihin 60 prosenttisesti oltuaan reilun puoli vuotta sairauslomalla. Vaikka hän aiemminkin on kokenut elämässään kriisejä, jotka ovat muuttaneet elämänarvoja, syöpään sairastuminenkin muutti asioita lisää.

– Katson asioita nykyään enemmän eri näkökulmista. Kirkkaammin oivallan sen, että kaikkea ei voi hallita ja että koko elämä voi muuttua yhdessä hetkessä.

Asioita ei voi lykätä kauas tulevaisuuteen, vaan jos jotain haluaa, on toimittava nyt. Sen Jokivartio-Toivonen on ymmärtänyt.

– Töistä poissaolo tuntui vaikealta, sillä tykkään niin paljon työstäni, työkavereista ja opiskelijoista. Arjen ja mukavan työn arvon ymmärtää usein vasta sitten, kun se otetaan pois, kun ei saakaan mennä töihin, vaikka haluaisi.

Tutustu seuraavaksi:

Entä jos sairastun vakavasti? Tutustu Vakavan sairauden turvaan.

Vakuutuksen myöntää OP:n yhteistyökumppani AXA.

OP sosiaalisessa mediassa