Perhevapaat ja tasapainoinen talous – mahdoton yhtälö?

Perhevapaita käyttävät yhä pääasiassa naiset. Niinpä naiset kantavat isomman riskin perhevapaiden aiheuttamista taloudellisista vaikutuksista, myös erotilanteissa. Miten perhevapaat oikeasti jakautuvat nyt ja miten taloudellisen tilanteen voi pitää tasapainossa?

Perhevapaauudistus puhuttaa. Moni kannattaa perheiden omaa harkintaa perhevapaiden jakamisessa. Ongelma on, että tämä jättää usein naiset haavoittuvaan asemaan.

Tilastokeskuksen yliaktuaari Tarja Nieminen toteaa, että perhevapaat jakautuvat hyvin epätasaisesti miesten ja naisten välillä.

– Noin joka viides isä ei pidä perhevapaita lainkaan. Jos tarkastellaan vanhempainrahapäiviä, isät pitävät näistä päivistä noin 10 prosenttia, äidit noin 90 prosenttia.

Muutaman viime vuoden kuluessa on pientä muutosta ollut näkyvillä. Isien osuus vanhempainrahapäivistä on noussut alle kymmenestä prosentista noin yhteentoista prosenttiin. Matkaa on kuitenkin vielä perhevapaiden tasa-arvoisempaan jakamiseen.

– Matkan varrella on huomattu, että aina, kun isien korvamerkittyä perhevapaiden osuutta on kasvatettu, isät pitävät enemmän perhevapaita.

Muut pohjoismaat ovat asiassa Suomea edellä.

– Esimerkiksi Islannissa ja Ruotsissa on perhevapaiden jakamiseen liittyviä lainsäädännöllisiä uudistuksia tehty aiemmin kuin meillä.

Perhevapaauudistus vaikuttaa myös asenteisiin

Vuoden 2005 lainsäädäntöuudistuksen jälkeen eläkettä on kertynyt myös perhevapaan aikana. Eläkkeen kertyminen kuitenkin laskee, kun vanhempi siirtyy kotihoidon tuelle.

– Kotihoidon tuelle jäävistä 93 prosenttia on naisia. Lisäksi voidaan puhua välillisistä tekijöistä: pitkään kotihoidon tuella oleminen voi vaikuttaa palkkaan tai urakehitykseen.

Tutkimuksissa on havaittu, että naisten ja miesten perhevapaisiin myös suhtaudutaan eri tavoin.

– Miesten kohdalla asenteet ovat sitä kielteisempiä, mitä pienemmästä ja miesvaltaisemmasta työpaikasta ja mitä pidemmästä perhevapaasta on kysymys. Jos perhevapaita korvamerkitään isille enemmän, niiden pitämisestä tulee tavallisempi, oletetumpi asia, Nieminen muistuttaa.

Puhu ennen perheen perustamista

Henkilöasiakkaiden myynnin johtamisesta vastaava Business Lead Katja Taponen OP:lta muistuttaa, että keskustelu perheen raha-asioiden hoitamisesta kannattaa käydä, kun perheenlisäys on haaveissa.

– Helpointa on sopia, että perheellä on yhteinen tili, jonne sekä perhevapaalla oleva puoliso, että työssäkäyvä siirtävät kuukausittain rahaa siinä suhteessa, mikä on kokonaisuuden kannalta kohtuullista.

Tililtä hoidetaan kuukausittaiset pakolliset menot kuten asuntolainan lyhennys tai vuokra, liikkuminen, vakuutus-, sähkö- ja vesilaskut sekä ruoka- ja vaatemenot.

– Kannattaa myös harkita, onko mahdollista, että kotona olevan puolison tulevaa eläkemenetystä kompensoidaan esimerkiksi kuukausittaisella rahastosäästämisellä.

Avioehto suojaa erotilanteessa

Entä jos kohdalle osuu ero? Mitä silloin tapahtuu yhteiselle omaisuudelle ja miten voi suojata omaa osuuttaan?

Katja Taponen muistuttaa, että jos avioliitossa oleva pari eroaa, eikä heillä ole avioehtoa tai muuta avio-oikeuden osittain tai kokonaan poistavaa dokumenttia, omaisuus ositetaan lähtökohtaisesti tasan. Omaisuuden tasajaon piiriin kuuluvat myös tilivarat ja sijoitusvarallisuus.

– Avioehdolla voi suojata omaa omaisuuttaan, mutta kannattaa myös mahdollisuuksien mukaan huomioida, että perhevapaalla kotona olevalla on avioeron tai puolison kuoleman varalta omaisuutta omissa nimissään, Taponen korostaa.

Kotona olevan tilanne voi muodostua kohtuuttomaksi, jos töissä käyvä puoliso kerryttää omaa omaisuuttaan ja erotilanteessa hoitovapaalla oleva puoliso jää selviytymään arjesta ilman varallisuutta. Niinpä tilanne kannattaa järjestää alusta asti tasapuoliseksi.

Säästöillä turvaa perhearkeen

Taponen kannustaa pitämään perheen raha-asioista huolta säästämällä ja sijoittamalla. Suositeltavaa on, että säästössä olisi vähintään kolmen kuukauden nettopalkkaa vastaava summa.

– Koska perheen tulot pienenevät melkeinpä väistämättä, kannattaa varautua säästöillä ja myös sijoituksilla tulevaan. Säästäminen kannattaa aloittaa hyvissä ajoin ennen perhevapaita.

Koska perhearjessa on liikkuvia osia, on parempi, jos säästäminen ja sijoittaminen hoituvat automaattisesti. Taponen kannustaa tutustumaan maksuttomaan OP Säästölipas-palveluun.

– Sen avulla jokaisesta pankkikorttiostoksesta siirtyy valittu summa omalle tililleen. Kun koossa on tavoiteltu säästösumma, kannattaa jatkaa säästämistä rahastoihin, joka ovat helpoin tapa kerryttää riittävän hajautettuja sijoituksia. Rahastosäästämisen voi toteuttaa myös yhtä aikaa tilipuskurin säästämisen kanssa, Taponen vinkkaa.

Perhevapaan oletetun vaikutuksen omaan eläkkeeseen voi laskea tyoelake.fi-sivustolla.

Tutustu OP Säästölipas -palveluun täällä.

Lue lisää perhevapaauudistuksesta.

OP sosiaalisessa mediassa