MLL:n‍ mukaan taaperoikäisten kanssa lähdetään hyvin simppeleistä asioista, kuten kauppaleikeistä sekä seteleiden ja kolikoiden tunnistamisesta. Kauppaleikkejä olemmekin jo leikkineet: minulle on myyty leikkipuistossa kivistä tai lumesta tehtyä jäätelöä, jota olen maksanut kepeillä ja kävyillä. Lainaksi saatu puinen lelukassakone on puolestaan tällä hetkellä molempien suosikkilelu. Pieniä juttuja, mutta hyvin konkreettisia tapoja, joilla opetetaan kuluttamisen perusmekanismin: jos haluaa jotain, jotain täytyy antaa vaihdossa. Euroista tai rahasummista emme ole vielä puhuneet, vaikka kauppaleikeissä viisi euroa on lasten määrittämä vakiosumma kaikille ostoksille. Meillä on käyty myös keskustelua siitä, miksi käyn opintojeni ohella töissä. Olen kertonut käyväni töissä sen vuoksi, että voimme ostaa ruokaa, hankkia vaatteita kirppareilta sekä käydä toisinaan uimahallissa. Tämä on toistaiseksi riittänyt heille vastaukseksi.

Vaikka haluan kasvattaa kaksosista taloustietoisia ihmisiä, en haluaisi liikaa painottaa raha-asioita heidän prinsessoja ja tonttuja vilisevässä maailmassaan. Sinne ei mielestäni vielä säästötavoitteet tai edes lelujen shoppailu kuuluu. Lapsia ei tulisi myöskään liikaa kuormittaa vanhempien raha-asioilla, vaikka meillä, kahden opiskelijan taloudessa, väistämättä raha ja sen puute rajoittaa päivittäistä arkeamme sekä hankintojamme. Olemmekin yrittäneet mahdollisimman vähän ruotia lasten kuullen nimenomaan rahahuolia, vaikka muuten kannatankin avointa rahapuhetta.

Seuraava askel talouskasvatuksessa on se, että kaksoset saavat omat säästöpossut, joihin he voivat pistää kolikoita, joita sattuvat löytämään mm. minun laukkuni pohjalta tai joita he saavat tiettyjä kotitöitä vastaan. Säästöpossut ovat luonnollisesti hyvä ensiaskel kohti tavoitteellisempaa säästämistä. Lapsillamme on myös syntymästä asti ollut olemassa säästötilit, jonne olemme yhdessä isonvanhempien kanssa kerryttäneet vähitellen pientä pesämunaa heidän tulevaisuuttaan varten. Säästötilit ovat tosin hieman epätehokkaasti tavallisia käyttötilejä, mutta jossain vaiheessa osa säästösummista siirretään indeksirahastoihin, jotta aika ja korkoa korolle -ilmiö pääsevät tositoimiin. Myöhemmin he voivat itse alkaa käyttää näitä tilejä säästötileinään ja jatkaa sijoittamista, jos he niin haluavat. Toivon tietysti, että he malttavat jatkaa säästämistä vielä täysikäisyydenkin jälkeen, mutta en myöskään ole harmistunut, jos he vaikka päättävät lähteä säästöjen turvin matkustamaan ympäri Eurooppaa. Haluan aikuisuuden kynnyksellä myös opettaa, ettei pikavippejä kannata missään nimessä ottaa ja aina voi meiltä vanhemmilta pyytää apua, jos raha-asiat menevät solmuun, vaikka suoranaista raha-apua emme voisikaan tarjota.

Vanhemmat voivat vain tiettyyn pisteeseen asti vaikuttaa lapsensa rahan käyttöön: lopulta lapsi tekee omat itsenäiset valintansa taloutensa suhteen ja valitsee oman suhtautumisensa rahaan. Omasta lapsuudestani muistan kyllä, kuinka minulle alleviivattiin säästämisen merkitystä ja minut mm. otettiin mukaan maksamaan laskuja pankin tuulikoppiin. Omien vanhempieni hyvistä pyrkimyksistä huolimatta minusta ei kuitenkaan tullut säästäväistä lasta, vaan olin se lapsi markkinoilla, joka tuhlasi kaikki rahansa ensimmäisellä kojulla. Vaikka minusta ei tullut säästäväisyyden perikuvaa, minulla on kuitenkin aina ollut jonkinlainen taju talouden hoitamisesta, koska olen sellaisen esimerkin kotoani saanut. Näin ehkä tulee tapahtumaan omien lasteni kohdalla tai sitten heistä kasvaa vielä fiksumpia rahan käyttäjiä kuin minusta.