Jokainen meistä voi tulla vastuullisemmaksi kuluttajaksi: bloggaaja Ida Hanhiniemi kertoo omat vinkkinsä fiksuihin arkivalintoihin

Ekologiset kulutusvalinnat ja kestävä muoti kiinnostavat yhä suurempaa yleisöä. Ida Hanhiemi uskoo, että kannustus ja armollisuus itseä kohtaan tuottavat parempia tuloksia kuin saarnaaminen.

27-vuotias Ida Hanhiniemi on paitsi kestäviin ja ekologisiin arvoihin keskittyvän pr-toimisto Sugar Helsingin brändi- ja viestintävastaava, myös pitkän linjan lifestyle-bloggaaja.

Kun hän aloitti blogin kirjoittamisen runsaat kymmenen vuotta sitten, sisältö keskittyi pitkälti muotiin ja uusien, mielenkiintoisten vaatteiden esittelyyn.

– Vuosien saatossa oma suhtautumiseni kulutukseen ja sitä kautta blogin painopiste ovat kuitenkin muuttuneet tosi paljon, Hanhiniemi toteaa.

Vaikka pukeutuminen on yhä tärkeä osa Hanhiniemen blogia ja arkea, hän miettiii nyt huomattavasti tarkemmin, millaisia brändejä, kulutusmalleja ja arjen valintoja haluaa nostaa esiin seuraajilleen.

– Helposti tulee sellainen olo, että jos puhuu näistä asioista, pitäisi olla itse täydellinen. Minä yritän aina korostaa, että vaikkei tekisi kaikkea oikein, kannattaa silti aina pyrkiä pienillä valinnoilla vastuullisemman kulutuksen suuntaan.

Muovin kierrätys ja luonnonmateriaalit kiinnostavat

Hanhiniemi kokee, että hänen lukijakuntansa on viime vuosina kiinnostunut aiempaa vahvemmin vastuullisesta kuluttamisesta. Erityisesti ekologisia ruoka- tai vaatevalintoja pohtiviin postauksiin satelee aina runsaasti kommentteja – välillä kriittisiäkin.

–Minulla on tosi valveutuneita lukijoita, ja usein joku esittää asiaan eriävän tai uuden näkökulman, mikä on hienoa.

Esimerkiksi muovin kierrätys ja pukeutumisessa luonnonmateriaaleihin siirtyminen ovat Hanhiniemen mukaan asioita, jotka kiinnostavat nyt selvästi suurta joukkoa. Blogin kommenttikentässä myös jaetaan aktiivisesti vinkkejä ja omia oivalluksia aiheen ympärillä.

– Vaateteollisuus ja sen aiheuttama rasite maapallolle puhuttavat nyt paljon. Toisaalta esimerkiksi vaatteiden kierrätys ja second hand -vaatteiden ostomahdollisuudet ovat kehittyneet paljon viime vuosina.

Hanhiniemi on itse pyrkinyt viime vuosina vähentämään uusien vaatteiden ostamista radikaalisti. Sen sijaan hän miettii, mitä kaikkea voi ja kannattaa ostaa kierrätettynä tai esimerkiksi lainata ystäviltä.

– Kun ostaa vaatteen, kannattaa panostaa siihen, että se kestää aikaa. Nykyään on niin helppo unohtaa korjaaminen ja ostaa uutta tilalle, mutta yritän huoltaa ja kunnostaa vaatteitani jatkuvan uuden ostamisen sijaan.

Jokainen voi olla vaikuttaja

Kestävien vaatehankintojen lisäksi Hanhiniemi pitää muun muassa arjen liikkumiseen ja asumiseen liittyviä valintoja tärkeinä.

– Olen siinä mielessä onnekas, että asun lähellä työpaikkaani ja voin kävellä töihin. Jos kuljen jonnekin kauemmaksi, pyrin aina käyttämään julkista liikennettä tai vaikka pyöräilemään.

Asumisessa esimerkiksi ekosähköön siirtyminen on pieni mutta konkreettinen teko, jolla voi osaltaan vähentää energiantuotannosta ympäristölle aiheutuvaa kuormitusta.

Hanhiemi vinkkaa, että omista oivalluksista kannattaa puhua myös vaikkapa kaveriporukalle ja kollegoille.

– Voimme kaikki olla vaikuttajia omassa lähipiirissämme. Sillä, miten toimimme ja mistä puhumme, on usein merkitystä.

Hanhiemen mielestä on tärkeää korostaa yksilön omien valintojen merkitystä. Hän kuitenkin lisää, että monet asiat muuttuvat vasta, kun niistä säädetään ylemmällä tasolla.

– Siksi odotan todella paljon vaaleja ja toivon, että kaikki käyttäisivät mahdollisuuttaan vaikuttaa äänestämällä.

Kanavoi kulutusahdistus hyvään

Vaikka Hanhiemi on harjoittellut vastuullista kuluttamista jo tovin, hän tunnistaa yhä ajoittain iskevän tarpeen ”ostaa uusi, ehompi minä”. Silloin bloggaaja pyrkii pysähtymään hetkeksi ja pohtimaan, mistä tarve kumpuaa.

– Välillä voi tietenkin ostaa jotain ihan vain koska haluaa, mutta pieni kyseenalaistaminen tekee kenelle tahansa hyvää.

Hanhieniemelle konkreettinen keino lieventää ostamisen hinkua on esimerkiksi sovitella rauhassa vaatekaapin olemassa oleva sisältö läpi. Myös vaatteiden silittäminen ja höyryttäminen saattavat uttaa nostamaan niiden arvoa omissa silmissä.

Omassa kulutuksessa Hanhiniemeä pohdituttaa tällä hetkellä eniten matkailu ja siihen liittyvät hiilidioksidipäästöt. Jo vuosia matka jonnekin lämpimään on auttanut häntä jaksamaan pimeän talven keskellä, mutta lentäminen kolkuttaa nyt omatuntoa.

– Olisi ihanaa saada enemmän tietoa siitä, mikä olisi vähiten hallaa tekevä kauas matkustamisen muoto, ja kuinka siihen liittyviä päästöjä todella voi kompensoida.

Välillä yleinen ahdistus omien kulutusvalintojen vaikutuksista voi tuntua turhauttavalta. Hanhiniemi kuitenkin uskoo, että vähitellen se voi myös johtaa todellisiin muutoksiin.

– Ainakin ahdistus voi yhdistää ihmisiä ja antaa sitä kautta joukkovoimaa. Mielestäni tärkeää on pyrkiä välttämään saarnaamista ja yrittää sen sijaan kannustaa toinen toisiamme konkreettisiin tekoihin.

OP sosiaalisessa mediassa