Harkitsetko käytetyn auton hankkimista ulkomailta? Huomioi neljä asiaa

Käytetyn henkilöauton osto ulkomailta kiinnostaa nyt monia. Käytettyjen autojen maahantuonti jatkaa kovaa kasvua jo viidettä vuotta peräkkäin.

Entistä useampi suuntaa katseensa ulkomaille, kun on aika ostaa auto.

Tieliikenteen Tietokeskuksen ennakkoarvioiden mukaan käytettyjen henkilöautojen maahantuonnissa saattaa rikkoutua jo 50 000 auton raja tämän vuoden loppuun mennessä.

Kun taustatyöt tekee huolellisesti, on auton hankinta ulkomailta turvallista.

Jos auton osto toisesta maasta mietityttää, voi asian tiimoilta olla yhteyksissä Euroopan kuluttajakeskukseen (ECC). Se neuvoo auton ostajia maiden rajat ylittävän kaupan kuluttajakysymyksissä ja tarjoaa myös sovitteluapua.

Kuluttajaoikeusneuvoja Johanna Kytölä kertoo, että ulkomailta hankittavista käytetyistä autoista tulee melko vähän kyselyjä. Tänä vuonna Suomen toimenpisteen saamasta 1 800 yhteydenotosta yhteensä 60 kappaletta on liittynyt ulkomailta hankittaviin käytettyihin autoihin.

– Eniten kuluttajat kyselevät lentoliikenteen tai verkkokaupan epäkohdista, Kytölä sanoo.

Käytettyä autoa ulkomailta ostavan kannattaa pitää mielessä pari nyrkkisääntöä.

1. Tee taustatyöt

Jos on aikeissa hankkia käytetyn auton ulkomailta, kannattaa selvittää kauppakumppanin taustat ja sopimus- ja vastuusuhteet ennen kuin lähtee tekemään kauppaa.

2. Tutustu autoon

Tutustu autoon yksityiskohtaisesti, tee ennakkoajo ja käy huolellisesti läpi auton asiakirjat ja omistajatiedot. Vaadi selkeä, kirjallinen kauppasopimus ja ajoneuvon alkuperäinen rekisteriote luovutuksen yhteydessä. Pulmatilanteissa kannattaa kysyä neuvoa Euroopan kuluttajakeskukselta, Tullilta tai Verohallinnolta.

3. Verotus

Kun tuot käytetyn auton EU- tai ETA-alueelta Suomeen, maksat veroa vasta sitten, kun otat auton käyttöön. Käyttöönottoilmoituksen lisäksi tarvitaan myös suomalainen siirtolupa Traficomilta.

Autoveroilmoitus tulee tehdä viiden vuorokauden kuluessa käyttöönottoilmoituksen jättämisestä. Autoveron veroprosentti on porrastettu ajoneuvon hiilidioksidipäästön perusteella. Mikäli autosta ei ole saatavilla hiilidioksidipäästötietoa, veroprosentti määräytyy auton kokonaismassan ja käyttövoiman perusteella verotaulukon mukaisesti.

4. Sivukulut

Kannattaa muistaa, että käytetyn henkilöauton houkuttelevan lähtöhinnan lisäksi on huomioitava erilaiset sivukulut, kuten matka- ja kuljetuskustannukset, verot ja vakuutukset sekä ostotapahtumaan liittyvä aika. Taloudellinen hyöty saattaa siis jäädä pieneksi.

Hinnan sijasta monen ostajan motiivina onkin löytää kansainvälisiltä vaihtoautojen markkinoilta paremmin varusteltuja henkilöautoja tai erikoisempia malleja kuin mitä Suomessa on tarjolla.

Virhevastuut ja välittäjän rooli aiheuttavat pulmia

Ulkomailta hankittujen käytettyjen autojen riitatilanteita aiheuttavat erityisesti autossa pian hankinnan jälkeen havaitut viat ja osapuolten erimielisyydet korjausvastuusta.

– Autokaupan virhetilanteisiin liittyy paljon erityispiirteitä, jotka eroavat esimerkiksi Suomen ja Saksan lainsäädännön välillä. Kun auto käydään ostamassa Saksasta, sovelletaan kauppaan maan lainsäädäntöä, mikä saattaa yllättää kuluttajat, Kytölä sanoo.

Saksassa virhevastuuta tulkitaan tiukemmin kuin Suomessa. Jos autossa ilmenee vikaa kuuden kuukauden jälkeen luovutushetkestä, on kuluttajalla näyttövelvollisuus virheestä. Saksassa maahantuoja tai valmistaja eivät myöskään ole virhevastuussa auton vikaantumisesta, elleivät ne ole antaneet autolle erillistä kaupallista takuuta.

– Riitatilanteiden selvittelyä hankaloittaa osaltaan myös se, ettei Saksassa ole Suomen kuluttajariitalautakuntaa vastaavaa tahoa. Se ratkoo riitoja Suomessa, mikäli riidan sovittelu ei onnistu kauttamme.

Virhevastuiden selvittelyä hankaloittaa myös käytettyjen autojen maahantuonnissa yleistyvä välittäjien rooli. Kytölä on törmännyt kirjaviin käytäntöihin.

– On hyvä olla erittäin tarkkana ja tehdä myös välittäjän kanssa kirjallinen sopimus siitä, kattaako välittäjän vastuu auton noutamisen lisäksi esimerkiksi myyntitapahtuman tai auton testauksen ennen kauppaa.

Lähde: Autoalan tiedotuskeskus

Ruotsin suosio kasvaa

Viime vuonna käytettyjä henkilöautoja tuotiin Suomeen noin 39 700 kappaletta. Kuluvan vuoden tammi-kesäkuussa käytettyjä henkilöautoja on tuotu jo reilut 20 400.

Suosituimpia merkkejä ovat olleet Mercedes-Benz, Volvo, BMW, Volkswagen ja Audi.

Käytettyjen autojen maahantuonnin rajua kasvua kiihdyttää erityisesti Ruotsin houkutteleva vaihtoautomarkkina. Reilusti yli puolet tänä vuonna Suomeen tuoduista käytetyistä autoista on haettu sieltä.

Ruotsin kruunun huokea kurssi ja varustetasoltaan paremmin skandinaaviseen ilmastoon soveltuvat käytetyt henkilöautot ovat tehneet Ruotsista Saksaa suositumman hakukohteen jo toista vuotta peräkkäin.

Käytettyjen autojen tuontia ulkomailta kiihdyttää myös Suomen autoverotus, joka suosii tuontia uusien autojen hankintaan verrattuna.

Kuluttajien hakemista tai noutopalveluina haettavista autoista ei makseta Suomeen arvonlisäveroa.

Lähde: Traficom

Lue myös millaisia uusia autoja Suomessa myydään.

OP sosiaalisessa mediassa