Näin OPn #Perheenlisä hyödyttää vauvataloutta

OPn #Perheenlisä -paketti sisältää kolme etua tuoreelle vauvaperheelle: lyhennysvapaan, maksuttoman terveysvakuutuksen vauvalle ja NewLife-henkivakuutuksen vanhemmille vuodeksi. Miten edut konkreettisesti vaikuttavat vauvaperheen arkeen ja miten ne toimivat käytännössä?

1. Lyhennysvapaa

Asuntolainaan on mahdollista saada lyhennysvapaata maksutta jopa vuodeksi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että lainaa ei tarvitsee lyhentää pankkiin sovittuna aikana, eikä lyhennysvapaasta peritä pankin palkkiota. Jos asuntolainan lyhennyksen osuus on esimerkiksi 750 euroa kuussa, jää perheen käyttöön 12 kuukauden aikana 9000 euroa enemmän. Kuulostaa paljolta, mutta onko se sitä?

Vauvan tulo muuttaa perheen taloutta merkittävästi. Tulot putoavat, menot kasvavat ja syntyy tarpeita tehdä uusia ja merkittäviäkin hankintoja. Tyypillisesti tulee pohtia riittävätkö neliöt nykyisessä asunnossa ja onko talouden auto lapsiperheelle sopiva – tai tulisiko ylipäätään hankkia auto? Lastenvaunuihin menee helposti satasia, autoon tarvitaan turvakaukalo ja jossain vauvan tulee myös nukkuakin.

Suomen Kuvalehdessä olleessa jutussa arvioitiin taannoin, että vauvan tulo maksaisi ensimmäisenä vuonna 5000 euroa. Kustannusarvioon voi vaikuttaa toki paljon ja vauvan tarvikkeisiin voi käyttää käsittämättömän paljon rahaa. Vastaavasti varsin pienelläkin budjetilla voi pärjätä, kun osaa hyödyntää netin toripalvelut ja muistaa vähän vinkata perheellisille tutuille tarpeista. Vauva itse ei ole useinkaan kovin bränditietoinen ja on tyytyväinen, kun vain hänen perustarpeensa tyydytetään – mutta vanhempien vaatimukset voivat olla kovemmat.

Yhtä kaikki – uusia ja yllättäviä kuluja syntyy ja varsinkin ensimmäisen vauvan kohdalla saattaa helposti tehdä hankintoja liian helposti, kun ei ole varma mitä todella tarvitsee. Siksi lyhennysvapaa voikin merkittävästi auttaa hankinnoissa ja auttaa siirtymävaiheessa, kun perheen talouden aiempi tuttu kulurakenne muuttuu vauvataloudeksi. Säästyvät eurot voi säästää puskuriksi yllättävien tulevien menojen varalle.

Tämän lisäksi on erittäin tärkeää muistaa myös psykologinen puoli.

Vauva-arjen opettelu, uusi elämäntilanne ja unenpuute kiristävät hermoja arjessa ja luovat painetta parisuhteeseen. Talousasioista murehtiminen kaiken muun lisäksi voi merkittävästi vaikuttaa koettuun onnellisuuteen. Tilapäinen taloudellinen helpotus poistaa hetkeksi yhden stressiä tuottavan tekijän (rahan riittämisen) yhtälöstä ja antaa mahdollisuuden keskittyä oleelliseen.

Lyhennysvapaan kohdalla kannattaa aina muistaa, että se on väliaikainen ratkaisu. Kannattaa olla tarkkana esimerkiksi talouden menojen suhteen, jotta lyhennysvapaan päättyessä ei syntyisi ikäviä yllätyksiä.

2. Vauvan terveys- ja toimeentulovakuutus

Äidin vakuutukset eivät turvaa vauvaa. Siksi #Perheenlisän tuoma terveysvakuutus parantaa olennaisesti vauvan vakuutusturvaa. Terveysvakuutus on sen verran ainutlaatuisen monipuolinen ja kattava paketti, että siihen kannattaa tutustua erikseen tuoteselosteessa. Vuoden maksuton vakuutus säästää tyypillisesti kolminumeroisen summan euroja käytettäväksi johonkin muuhun. Terveysvakuutusta voi hakea rakenneultran jälkeen ja aina siihen asti kun vauva syntyy.

Jokainen tietysti toivoo, että ei joutuisi terveysvakuutustaan käyttämään. Mutta jos tarvetta on, niin terveysvakuutus voi poistaa monta uutta huolenaihetta ja helpottaa parhaan mahdollisen hoidon saantia. Terveysvakuutus mahdollistaa esimerkiksi lääkärin kutsumisen kotiin sairaan lapsen luo.

Tietysti nyt viimeistään on myös hetki laittaa vanhempien omat vakuutukset kuntoon, sillä he ovat myös vastuussa uuden ihmisen tulevaisuudesta.

3. NewLife -henkivakuutus maksutta vuodeksi

New Life -henkivakuutuksen ideana on turvata läheisten ja lasten toimeentuloa siinä tilanteessa, jos toinen perheen vanhemmista kuolee. #Perheenlisä -edussa henkivakuutuksen summa on korotettu 40 000 euroon vanhempaa kohden.

Euromääräisesti summa voi tuntua suurelta, mutta sitä kannattaa kuitenkin verrata esimerkiksi perheen yhteisiin lainoihin. Keskimäärin kahden huoltajan lapsiperheillä on 128 100 euroa asuntovelkaa, joten NewLifen korvaussummilla ei tyypillisesti koko lainaa kateta. Vauvataloudet ovat lisäksi usein myös tuoreita asuntovelallisia, joten lainasummat ovat suuria. Korvaussumma auttaa kuitenkin vähintään sen verran, että leski ehtii sopeuttaa perheen taloutta muutaman vuoden ajan uuteen tilanteeseen.

Vauvataloudessa kannattaa siis vähintään ottaa tuo maksuton NewLife -vakuutusturva itselleen, mutta kannattaa myös pohtia vakuutusturvan tason nostamista vastaamaan todellista velkatilannetta. Vakuutuksen ottaminen ei edellytä selvitystä terveydentilasta.

#Perheenlisä kannattaa ottaa heti käyttöön

#Perheenlisä on kattava paketti maksuttomia etuja vauvataloudelle. Vaikka esimerkiksi lyhennysvapaalle ei olisikaan tarvetta, kannattaa käytännössä laittaa ainakin nuo maksuttomat vakuutukset voimaan. Sinänsä vauvatalouden kannattaa hyödyntää edut jo pelkästään siksi, että ne ovat satojen eurojen arvoisia.

Etujen saamista ei ole sidottu toisiinsa eikä muihin OPn tuotteisiin, eli niistä voi hyödyntää vain yhden tai sitten vaikka jokaisen. Yleisestikin kannattaa käydä talouden oma vakuutustilanne läpi ja miettiä vastaako se muuttunutta uutta elämäntilannetta.

Lue lisää #Perheenlisä -eduista ja ota ne käyttöön!

Alkuja-podcast on sarja, joka tarjoaa näkökulmia lapsiperheiden arkeen. Sarjassa Maria Veitola saa studioon mielenkiintoisia vieraita, jotka puhuvat asioista, jotka vauva-arjessa askarruttavat - mitään kiertelemättä.

Syntyvän lapsen vakuutus

Edun voimassaoloaika ja ehdot: Etu on voimassa 9.5.2016–31.12.2017 syntyvän lapsen terveysvakuutuksen ottaneille. Syntyvän lapsen vakuutusta voi hakea heti, kun rakenneultraäänitutkimus on tehty aina synnytyksen alkamiseen asti. Äidin tulee olla laskettuna aikana enintään 45-vuotias ja hänen tulee osallistua kaikkiin tarjottuihin raskaudenaikaisiin tutkimuksiin ja seulontoihin, joilla selvitetään syntyvän lapsen terveydentilaa. Syntyvän lapsen vakuutusta hakiessa äiti täyttää terveysselvityksen, jonka perusteella vakuutuksen myöntäminen ratkaistaan.

Vakuutus astuu voimaan siitä päivästä, kun äiti on vakuutuksen hakemisen yhteydessä täyttänyt terveysselvityksen ja on siitä hetkestä lähtien vuoden maksuton. Sen jälkeen vakuutus jatkuu maksullisena. Vakuutuksen voi irtisanoa milloin tahansa vakuutuskauden aikana. Vakuutuksen myöntää OP Vakuutus Oy.

Henkivakuutus vanhemmille

Edun voimassaoloaika ja ehdot: Etu on voimassa 9.5.2016–31.12.2017 välisenä aikana NewLife-henkivakuutuksen ottaneille. Vakuutus on alle 1-vuotiaiden lasten vanhemmille tarkoitettu henkivakuutus, jossa henkivakuutusturva on 40 000 €/vanhempi. Vakuutuksen voi ottaa heti lapsen syntymän jälkeen aina siihen asti kun lapsi täyttää 1 vuotta. Vakuutus astuu voimaan siitä päivästä, kun vanhempi hakee vakuutusta ja on siitä hetkestä lähtien vuoden maksuton. Vakuutus ei edellytä terveysselvityksen täyttämistä. Vakuutuksen myöntää OP-Henkivakuutus Oy.

Lyhennysvapaa perheille

Edun voimassaoloaika ja ehdot: Etu on tarkoitettu perheille, joissa on 9.5.2016–31.12.2017 välisenä aikana alle vuoden ikäinen lapsi tai joihin on syntymässä lapsi. Lyhennysvapaa asuntolainalle voidaan myöntää raha- ja laina-asiansa hyvin hoitaneille asiakkaille enintään 12 kuukaudeksi ilman palveluhinnaston mukaista toimitusmaksua. Lyhennysvapaaetua voi hakea verkosta ja konttorista hankkeen voimassaolon aikana. Lyhennysvapaan myöntää OP.

Tuoreimmat
Kaikenlaisia huijareita
Kun tuntematon ihminen ottaa sinuun yhteyttä verkossa, kannattaa siihen suhtautua aina kriittisesti.
Kuka teillä maksaa kauppalaskun? Näin pariskunnat hoitavat raha-asiansa
Nina ja Taneli Sillantaan rahat ovat yhteiset, Mira ja Niko Ahjoniemi vastaavat kumpikin omista menoistaan. Kaksi pariskuntaa kertoo, mitä hyvää heidän erilaisista tavoistaan järjestää raha-asiat...
Seitsemän laihaa vuotta takana – onko vihdoin Nokian nousun aika?
90-luvulla suomalainen Nokia mullisti ihmisten tavan kommunikoida. Pitkään Suomi ja Nokia olivat matkapuhelinmarkkinoilla se suurin ja kaunein, mutta sitten tapahtui romahdus. Olisiko juhlavuoden...
Hirvi tuhoaa metsää syömällä – osaatko estää vahingot?
Vahva hirvikanta tuottaa metsänomistajille ja autoilijoille päänvaivaa. Kaksi asiantuntijaa arvioi nykytilannetta ja keinoja ennakoida hirvituhoja.