Reijo Karhinen

Reijo Karhinen

OP Ryhmän pääjohtaja

Puheenvuorot
7.12.2017

JUHLAPUHE ITSENÄISYYSPÄIVÄN KANSALAISJUHLASSA

Juhlapuheeni Itsenäisyyspäivän Kansalaisjuhlassa Helsingin Yliopiston juhlasalissa Suomen 100-vuotispäivänä 6.12.2017.

Kunnioitetut sotiemme veteraanit,

hyvät kansalaisjuhlan vieraat,

hyvät Isänmaamme ystävät

Aistin kaikesta, tämänkin salin tunnelmasta, miten erityinen tämä vuosi on ollut meille suomalaisille. Täyttäessämme kansakuntana sata vuotta meitä yhdistää kansallinen yhteenkuuluvuuden tunne – ylpeys suomalaisuudesta.

Ylpeys kuului myös Kyösti Kallion itsenäisyyspäivän radiopuheesta, jonka hän piti kansalle joulukuussa 1939, Talvisodan alkupäivinä. Talonpoikassäädyn valtiopäiväedustajasta presidentiksi kohonnut Kallio, kansanmies, puhutteli suomalaisia itsenäisyytemme historian kovimmassa paikassa seuraavin sanoin: ”Isänmaallisen rakennustyön kestäessä, minkä kansamme on itsenäisyyden aikana suorittanut, on maamme taloudellinen ja henkinen elämä elpynyt ja määrätietoisen toimintansa kautta on Suomi saavuttanut myöskin tunnustetun kansainvälisen aseman. Suurin sisäinen tyydytyksemme on ollut viime aikoina kasvanut syvä kansallinen yhteistunto, mikä kaikkialla on ollut havaittavissa. Sen tähden tuntuu kohtalokkaalta todeta, että kaikesta tästä huolimatta olemme joutuneet sittenkin itsenäisyyspäiväämme viettämään olosuhteissa, joka järkyttää kaikkien mieliä.”

Tuo itsenäisyyspäivä 78 vuotta sitten on ollut Suomen 100-vuotisen historian raskaimpia. Puolustuslinja Taipaleenjoella, Tolvajärvellä ja Suomussalmella, presidentti Helsingissä. Voi vain kuvitella, mitkä ovat olleet presidentti Kallion tunnelmat. Puhua nuorelle kansakunnalle, jonka itsenäisyysjulistusta hän oli 22 vuotta aiemmin antamassa eduskunnalle osana senaattia.

Joulukuun 6. päivä vuonna 1917 oli harmaan tuulinen, sateinen. Näkyvyys Suomenlahdella oli vaihteleva. Utuinen ja epävarma oli myös kansankuntamme tulevaisuuden taivas 100 vuotta sitten. Maailma eli suurta murrosvaihetta, kuten myös pienistä yhteisöistä muodostunut, vieraan vallan alla elänyt suomalainen agraariyhteiskunta, jota kannatteli vahva kansallistunto. Kansallistunto, joka kumpusi vahvojen suomalaisuusaatteen sanansaattajista. Kieltä ja sivistystä vaalineet Snellman, Cygnaeus, Topelius ja Runeberg sekä taiteen ja kulttuurin keinoin isänmaan aatetta edistäneet Gallen-Kallela, Edelfelt, Järnefelt ja Leino, vain muutamia mainitakseni, rakensivat identiteettiämme ja vahvistivat itsenäisyysaatetta.

Eduskunnan 6.12.1917 hyväksymä itsenäisyysjulistus korosti maailmalle ja kansalle sitä, että Suomen kansan on otettava kohtalonsa omiin käsiinsä. Julistuksen mukaan sanatarkasti ”Suomi ei voi täyttää kansallista ja yleisinhimillistä tehtäväänsä muuten kuin täysin vapaana. Vuosisatainen vapaudenkaipuumme on nyt toteutettava; Suomen kansan on astuttava muiden maailman kansojen rinnalle itsenäisenä kansakuntana.”

Vapaan ja itsenäisen tulevaisuuden rakentamiseen liittyi keskeisesti kansakunnan puolustuksen rakentaminen, joka pohjautui 1919 säädettyyn yleiseen asevelvollisuuteen. Tämän isänmaalle suoritetun palveluksen myötä lisääntyi merkittävästi suomalaisten varusmiesten ja johtajakoulutuksen saaneiden asevelvollisten miesten määrä 1920- ja 1930-luvuilla. Nämä miespolvet olivat niitä, jotka maksoivat kalleimman hinnan isänmaamme vapaudesta.

Useat – kuluvan juhlavuotemme tapahtumat ovat nostaneet mieliimme ajatuksia siitä, miten kansamme selvisi läpi kovimpien koettelemuksien, mukaan lukien talvi- ja jatkosodan Ja vielä tämän vain pari vuosikymmentä sen jälkeen, kun kansakuntaamme oli jakanut syvä ja repivä vastakkainasettelu. Pieni yhtenäinen kansa selvisi pääluvultaan ylivoimaista vihollista vastaan tavalla, joka on piirtynyt maailmanhistoriaan ehkä merkittävimpänä tarinana itsenäisestä Suomesta.

Ylipäällikkö Mannerheimin antoi Talvisodan päättymisen jälkeisen päivän päiväkäskyn. Sen viimeisistä sanoista kumpuaa tärkeä viesti tuleville polville: ”Meillä on ylpeä tietoisuus siitä, että meillä on historiallinen tehtävä, jonka me edelleen täytämme; länsimaisen sivistyksen suojaaminen, joka vuosisatoja on ollut meidän perintömme, mutta me tiedämme myös, että olemme viimeistä penniä myöten maksaneet velan, mikä meillä siitä länteen on ollut.”

Itsenäisyyden säilyttäminen, sivistyksen puolustaminen sekä selkärankainen tapa hoitaa taloudelliset velvoitteet. Nämä motiivit pysäyttävät, ja niissä on myös vahva viesti meille, kun rakennamme Suomen seuraavan sadan vuoden menestystarinaa.

Saman henkinen on tasavaltamme Presidentin, Sauli Niinistön tänään antama Ylipäällikön päiväkäsky. Hän toteaa mm Itsenäisyys on paitsi lahja, niin myös tehtävä.

Juuri tänään, isänmaamme täyttäessä 100 vuotta, on aika kiittää sotiemme veteraaneja. Tämä sukupolvi maksoi kovimman hinnan siitä, että saamme elää vapaassa – menestyvässä isänmaassamme. Nykysukupolvet ja tulevat polvet ovat ikuisesti kiitollisia heille

Olen iloinen huomatessani, kuinka vahvana maanpuolustustahtomme on säilynyt läpi vuosikymmenien. Tästä todistuksena olette te, hyvät reserviläiset, teidän mittava ja arvokas vapaaehtoistyönne maanpuolustuksen parissa. Arvostan sitä korkealle. Olen itsekin halunnut antaa vapaaehtoisen panokseni kansakuntamme turvallisuuteen Maanpuolustuksen tuki ry:n hallituksen puheenjohtajana. Lähdin siihen alun perin ajatuksella toisesta kierroksesta asevelvollisuutta. Toki myös kodin perintöä kunnioittaakseni ja suuresta rakkaudesta Suomea – maailman parasta maata kohtaan.

Hyvät juhlavieraat,

Suomen 100-vuotishistoria on ollut menestystarina. Aiemmat polvet ovat rakentaneet meille ainutlaatuisen yhteiskunnan. Yhteiskunnan, joka arvioidaan monilla mittareilla maailman parhaaksi. Myös taloudellisilla mittareilla.

Viimeisen vuosikymmenen taloutemme kompurointien aikana on helposti unohtunut mielistämme se valtava loikka, jonka Suomen talous ja yhteiskunta on ottanut itsenäisyyden aikana. Sadassa vuodessa köyhästä pohjoisen maatalousyhteiskunnasta on tullut yksi maailman turvallisimmista,vakaimmista, vauraimmista ja edistyksellisimmistä hyvinvointiyhteiskunnista.

Muutos on käsittämättömän suuri. Hirmuinen, sanoisi varmaan Paasikivi. Talouden kehityksen suoma elintason nousu ylittää hurjimmatkin kuvitelmat.

Suomalaisten elintaso oli maan itsenäistyessä vielä kaukana Euroopan huipusta, jota tuolloin edusti Britannia. Kansantuote suhteessa väestöön oli 70 % pienempi kuin Britanniassa ja puolet vähemmän kuin Ruotsissa. Nyt olemme ohittaneet Britannian, ja olemme edelleen hyvissä kyttäysasemissa maailman huippua edustavan Ruotsin takana.

Kansantuotteen nousu yli 15-kertaiseksi henkeä kohti on valtava suoritus. Suomen itsenäistyessä äitejä kuoli synnytykseen päivittäin. Nyt vain äärimäisen harvoin. Silloin peruskoulutuksen jälkeiseen koulutukseen jatkoi 5 % opiskelijoista, nykyään 71 %.

Jos joku olisi vuonna 1917 väittänyt, että pettu on sadan vuoden päästä kallista superfoodia, niin selkäänsä olisi saanut moisesta mongerruksesta.

Mistä tämä Suomen vertaansa vailla oleva menestystarina on rakennettu? Vastauksessa ei ole vain kysymys historian ymmärtämisestä. Kyse on avaimesta seuraavien vuosikymmenien tuoman muutoksen käsittämiseen ja sen mahdollisuuksien hyödyntämiseen.

Suomen talouden nousun siemenet kylvettiin jo ennen itsenäistymistä, mutta varsinainen kiri kohti Euroopan kärkeä alkoi itsenäistymisen jälkeen. Keinot tähän eivät sinänsä olleet ainutlaatuisia. Suomessa haettiin menestystä omaksumalla muualla hyväksi todettuja käytäntöjä, eli hyödynnettiin kiinniottajan asemaa. Samalla tavoin kuin Lasse Viren voittojuoksussaan vuoden 1972 olympialaisissa. Kaatuminen ja nousu takamatkalta voittajaksi.

Talouden kehityksessä henkisen pääoman kasvu on ollut ytimessä. Itsenäistymisen alkuvuosina lähdettiin siitä, että kaikki oppisivat lukemaan. Onko tämä meiltä nyt unohtunut?

Suomi oli 1920-luvulla myös hyvin avoin talous, vienti hyödytti suhteellisesti kansantuotetta yhtä paljon kuin nykyisin. Viennin rakenne oli toki erilainen, vahvasti metsäteollisuuteen nojaava. Sen osuus viennistä oli peräti 94 % vuonna 1920.

Noista ajoista olemme edenneet monien mutkien kautta nykyhetkeen. Sotien jälkeen Suomi eli sulkeutuneempaa ja säännellympää aikaa kuin itsenäisyyden alkuaikoina. Teollisuuden rakenne kuitenkin monipuolistui ja palveluiden merkitys kasvoi. Hyvinvointivaltiolle luotiin perusta.

Muutaman viime vuosikymmenen aikana talouden monipuolistuminen on jatkunut, mutta ennen kaikkea Suomi on kansainvälistynyt nopeasti.

Talouden rakenne on keikahtanut päälaelleen sadan vuoden aikana. Nyt palvelut muodostavat yli kaksi kolmasosaa kansantuotteesta ja alkutuotanto vain muutaman prosentin. Metsäsektorin rooli viennissä on edelleen merkittävä, mutta yli puolet viennin vaikutuksesta kansantuotteeseen muodostuu palveluista. Olemme myös niin kiinni kansainvälisissä markkinoissa, että Suomenkin vientiin sisältyy huomattava ulkomailla tuotettu osuus. Tässä suhteessa ero itsenäisyyden alkuvuosiin on huomattava.

Hyvät kuulijat,

Olemme itsenäisyytemme juhlavuonna vähintään yhtä suurten mullistusten edessä kuin sata vuotta sitten. Nyt murroksen ytimessä on ennen kaikkea digitalisaatio ja teknologian kiihtyvä kehitys. Sen tuoma muutos on verrattavissa teollistumiseen. Digitaalista vallankumousta kutsutaan myös neljänneksi teolliseksi vallankumoukseksi. Tulevaisuudessa digitaalisten palveluiden tuotannolla on suurempi merkitys kuin tavaroiden tuotannolla. Tuleva menestyksemme perustuu tiedon hyödyntämiseen.

Suomessakin voimakkaimmin kasvava ala on tietotekniset palvelut. Sen osuus kansantuotteesta on jo metsäteollisuutta suurempi, ja viennissä se on kivunnut arvonlisäyksen luojana metsäsektorin haastajaksi.

Tämä on kuitenkin vain alkua. Digitalisaation suuri vyöry on vasta tulossa. Mitkä eväät Suomella on menestyä tulevaisuudessa?

Uudelle vuosisadalle lähdettäessä Suomi on paalupaikalla. Emme voi enää hyötyä perässätulijan roolista samalla tavoin kuin sata vuotta sitten. Eväät tulevan menestyksen saavuttamiseen ovat silti suurelta osin samat. Tarvitaan edelleen henkistä pääomaa. Osaamista, ideoita, hullua yrittämistä, pään seinään lyömistä, vahvaa tahtoa. Vahvoja instituutioita, sekä maailman markkinoiden hyödyntämistä.

Nyt Suomessa on ennen kaikkea luotava uutta. Tähän Suomella on hyvät mahdollisuudet. Selvitysten mukaan Suomi on yksi innovatiivisimmista maista.

Monessa suhteessa edellytyksemme pärjätä kilpailussa ovat poikkeuksellisen hyvät. Kansainvälisissä vertailuissa olemme kärkikahinoissa niin digitalisaation hyödyntämisessä kuin koulutuksessakin. Puhumattakaan yhteiskunnan vakaudesta ja turvallisuudesta.

Me suomalaiset voimme hyvällä syyllä olla todella ylpeitä 100-vuotiaan isänmaamme menestyksestä. Lisäksi saamme olla luottavaisia tulevaisuuden suhteen. Uskomme saattoi horjua muutama vuosi sitten, kun Suomi ei tuntunut pääsevän taloudessa muiden vauhtiin. Nyt on kompuroinnin jälkeen päästy uuteen nousuun. Luottamus on korkealla.

Hyvät juhlavieraat,

Suomen itsenäistyessä ensimmäiset osuuskassat olivat ehtineet 15 vuoden ikään. Tuon 15 vuoden aikana osuuskassoja oli perustettu ympäri maata, yhteisen tarpeen ympärille. Vuoteen 1917 mennessä niitä oli jo yli 500.

Suomen tarinan murroskohdat ovat myös OP Ryhmän murroskohtia. Erityisesti haastavina aikoina olemme saaneet olla kantamassa kokoamme suurempaa vastuuta maamme tulevaisuudesta. Vaikeina hetkinä arvopohjamme ja yhteisömuotomme ovat ohjanneet meitä tekemään erilaisia valintoja kuin kilpailijamme. Yksi voimakkaimman kasvun vaihe meillä oli maailmansodan jälkeinen siirtolaisten asutuksen rahoitus. Muiden pankkien vetäytyessä osuuskassat tulivat apuun.

Tässä ajassa tarvitsemme jälleen kerran osuustoiminnallista yhdessä tekemistä, talkoohenkeä ja vastuullista menestymistä.

Olemme yhteiskuntana, suomalaisina nyt uuden alun äärellä, nyt on ponnistettava vahvalla tahdolla eteenpäin. Vahvankin on uudistuttava. Satavuotiaan Suomen vauraus ja vahva arvopohja ovat peruja menneiden vuosikymmenten määrätietoisesta työstä. Kuten sanottu, vahvan osaamisensa ansiosta Suomi on ensimmäistä kertaa paalupaikalla teollisten vallankumousten historiassa. Mutta vaarana on, että paalupaikkamme jää hyödyntämättä, jos tarraudumme liikaa vanhoihin meriitteihin ja rakenteisiin. Jos katsomme vain taaksepäin. Olemme instituutiouskollinen kansa – mutta estävätkö yhteiskuntamme rakenteet yksilöiden luovuutta, uusia tapoja tehdä töitä ja luoda hyvää? Meidän on menestyäksemme kyettävä jatkuvasti haastamaan itseämme sekä mietittävä, mikä on parhaaksi tuleville polville – millaista Suomea haluamme rakentaa, kun puhumme seuraavan vuosisadan menestystarinasta?

Nykyistä yhteiskunnallista keskustelua seuratessa tulee välillä kysyneeksi itseltään, että onko tulevaisuuden näkymämme nyt samankaltainen kuin sää sata vuotta sitten? Utuinen ja epäselvä. Menneisyyden me tunnemme. Nykyhetki näyttää jo sekavammalta. Entä minne olemme menossa? Informaatiotulva ja moniulotteiset yhteiskunnalliset haasteet asettavat meille ihan uudenlaisia kysymyksiä. Mutta samaan aikaan on tarpeellista pohtia, kuinka selkeä ja yhtenäinen on visiomme Suomesta. Suomi tarvitsee yhteisen tulevaisuudenkuvan, johon koko kansakuntamme voi samaistua. Uskon vahvasti, että pienenä ja ketteränä maana Suomi voisi olla kokoaan suurempi menestyjä digitaalisessa maailmassa. Se edellyttää kuitenkin ripeää ja rohkeaa uudistamista. Yhteiskuntamme rakenteiden, toimintatapojen ja asenteiden uudistumista.

Hyvä juhlayleisö,

Koska kaikkien yhteiskuntien uusiutumattomuudesta kärsivät aina eniten seuraavat sukupolvet, tulisi meidän kuunnella erityisen herkällä korvalla niitä näkemyksiä, joita nuorten parissa vallitsee. Nuoret tulevat elämään sen tulevaisuuden, jota rakennamme nyt – uudet sukupolvet on otettava mukaan rakentamaan tulevaisuuden yhteiskuntaa ja seuraavan sadan vuoden menestystarinaa.

Satavuotiaan Suomen historia on tarina sisusta ja ahkeruudesta, metsä- ja metalliteollisuudesta, peruskoulutuksesta ja hyvinvointivaltiosta. Kaiken tämän menestyksen perustana ja mahdollistajana oli yhteinen arvopohja, toisista välittäminen ja yhdessä menestyminen. Vauraassa ja turvallisessa maassamme kaikki on onnistuttu pitämään monia muita maita paremmin samassa veneessä. Yhteistyöllä kansamme on selvinnyt myös syvien vastakkainasettelujen yli. Tätä sosiaalista eheyttä ja yhteistä arvopohjaa meidän on edelleen vaalittava.

Yhtenäisyys on pienelle kansakunnalle korvaamaton moraalinen voimavara, joka auttaa meitä uudistumaan kestävästi. Mitä yhtenäisyyden, yhteisen edun vaaliminen meiltä sitten vaatii? Ainakin arjen valinnoissa epäitsekkyyttä, niin yksilöinä kuin yhteisöinä.

Tänä, Suomen suurena juhlavuotena me OP Ryhmässä halusimme antaa lahjaksi 100 vuotta vapaaehtoistyötä eri tarkoituksiin 100-vuotiaalle isänmaalle. Työpäiviksi muutettuna se on reilusti yli 20 000 työpäivää. Puolet tavoitteesta olemme nyt keränneet lahjoittamalla yhden työpäivän jokaista työntekijäämme kohden. Kutsuimme myös kaikki suomalaiset mukaan tekemään vapaaehtoistyötä yhdessä. Hyvät ystävät. Nyt koossa on yhteensä jo yli 200 vuotta.

Hyvät juhlavieraat,

Suomalaisen yhteiskunnan menestyksen vaaliminen vaatii meiltä kaikilta sillanrakentamisen taitoa. Yhteisen tulevaisuuskuvan luominen edellyttää meiltä ymmärrystä ja empatiaa sekä avointa keskustelua sukupolvien ja väestöryhmien välillä. Tällä tavalla kasvatamme kansakuntamme luottamuspääomaa ja luomme isänmaamme seuraavasta sadasta vuodesta vertaansa vailla olevan menestystarinan. Yhdessä, kuten juhlavuotemme teema kuuluu.

Näillä sanoilla haluan toivottaa teille mitä parhainta Suomen 100-vuotisitsenäisyyspäivää. Olkaamme iloisia ja ylpeitä itsenäisestä isänmaastamme, rohkeasti tulevaisuuteen katsoen.

Lisää blogeja
Reijo Karhinen
Reijo Karhinen
11.1.2018

Uusi maailma, uudet vaatimukset johtajuudelle

Reijo Karhinen
Reijo Karhinen
7.12.2017

JUHLAPUHE ITSENÄISYYSPÄIVÄN KANSALAISJUHLASSA

Reijo Karhinen
Reijo Karhinen
4.12.2017

On hyvästien aika – on kiitoksen aika