Älykkyys, tehokkuus ja suomalainen asuminen

Asumisen tulevaisuus muuttuu enenemissä määrin sosiaalisesta ja fyysisestä tilasta virtuaalisempaan. Talojen älyteknologia odottaa kuitenkin vielä lopullista läpimurtoa.

Megatrendit
19.4.2018

Asumisen yhteiskunnallinen merkitys on kiistaton. Siksi onkin huomioitava muutoksia, joita asumisessa tapahtuu, kertoo Suomen Akatemian Asumisen tulevaisuus-akatemiaohjelma, joka tarkasteli asumista kokonaisuutena.

Ohjelman arviontiraportista käy ilmi, että asuminen tulee ymmärtää huomattavasti laajempana kokonaisuutena kuin vain rakennustuotantona tai ihmisten asuttamisena.

Muutokset perhe- ja ikärakenteissa, työelämässä ja elämäntavoissa samoin kuin esimerkiksi energiakysymykset ja kestävän kehityksen haasteet, ovat tuoneet asumisen aivan uudenlaisen tarkastelun kohteeksi.

Akatemiaohjelmaan osallistuneiden tutkijoiden mielestä tarkastelun kohteet muuttuvat entisestään sosiaalisesta ja fyysisestä tilasta virtuaalisiin näkökulmiin, jotka voivat hyödyntää muun muassa lisättyä todellisuutta asumisessa.

Asumisen vaatimuksiin yhdistyvät esteettömyys, kestävyys ja muunneltavuus uudella tavalla. Tähän uudenlaisen ulottuvuuden antavat älykotiratkaisut, joiden avulla pystytään tarjoamaan viihtyisämpää, ekologisempaa ja muunneltavampaa asumista.

Kodit muuntuvat älykkäämmiksi

Erilaisia kodin turvalaitteita löytyy jo monelta, mutta harvan kuluttajan koti on varustettu suurilla teknologisilla ratkaisuilla. Älykodeista on puhuttu pitkään. Ensimmäiset laitevalmistajat alkoivat markkinoida älykkäitä ratkaisuja koteihin jo 2000-luvun alussa.

– Kuluttajat eivät ole oikein innostuneet älykotien eduista. He eivät ole täysin ymmärtäneet niistä saatavia hyötyjä. Se johtuu siitä, että monet laitteet ja palvelut ovat olleet kalliita ja hankalia asentaa, kertoo Antti Niku PwC:n Digital Services konsultointipalveluista.

Nikun mukaan moni palveluntarjoaja paikkaa hidasta alkua tuomalla markkinoille aiempaa yksinkertaisempia ja helppokäyttöisempiä älylaitteita.

– Laitteet vastaavat usein yhteen ongelmaan. Esimerkiksi videolla varustettu ovikello näyttää, kuka oven takana seisoo. Tällaiset ratkaisut ovat melko helppoja asentaa ja ne ovat hinnaltaan kohtuullisia.

Niku huomauttaa, että älykotien potentiaalin ovat huomanneet maailmalla jylläävät teknologia-alan jättiläiset, kuten Amazon, Google ja Apple. Älykkäät avustajat, kuten Amazon Echo, ovat lyöneet itsensä läpi muun muassa Yhdysvalloissa.

Suomessa tällä hetkellä kyse on lähinnä älylaitteiden jälleenmyynnistä. Tämä on omalta osaltaan lisännyt kodinkonevalmistajien innokkuutta lisätä älykkyyttä omiin laitteisiinsa. Asumiseen liittyy paljon ratkaisemattomia ongelmia, joihin monet yritykset ovat yrittäneet löytää omia ratkaisuja.

– Fortum ja YIT kehittävät parhaillaan Smart Living -palvelua, jonka avulla talojen asukkaat saavat uuteen kotiinsa valmiiksi asennettuna älykkäitä laitteita ja palveluita. Näiden avulla he voivat säästää energiaa tai hallita kodin valaistusta.

Lisäarvoa asumiseen

Nikun mukaan kodin laitteiden älykkyys alkaa olla niin luontainen osa palvelua, ettemme edes huomaa niiden älykkyyttä.

– Monien energiayhtiöiden aurinkopaneelien tuottoa ja kulutusta voi seurata kännykällä. Aurinkopaneelien omistaja tuskin mieltää silti kotiaan älykodiksi.

Älykkäät ratkaisut tuovat lisäarvoa asumiseen. Ne lisäävät turvallisuudentunnetta ja samalla tuovan arkeen huolettomuutta. Aina ei tarvitse olla kotona, jotta voisi tietää, että siellä on kaikki kunnossa.

Kodin turvallisuuden parantamisen lisäksi useimmat älyratkaisut teettävät kustannussäästöjä.

On olemassa ratkaisuja, joiden avulla voidaan optimoida talon lämmitystä niin, että lämmitys on korkeammillaan vain silloin, kun asukkaat ovat paikalla. Kodin älykkyydellä varmistetaan myös ekologisia näkökulmia.

Huoneilman ja lämmityksistä koituvien säästöjen optimointi ei jää pelkästään kotien varaan, vaan suomalainen startup-yritys, Fourdeg on kehittänyt Smart Heating -nimeä kantavan älytermostaatin vesikiertoisiin patterilämmitysjärjestelmiin. Älykäs termostaatti mahdollistaa yhteistyön kaukolämpöyhtiöiden ja kiinteistöjen omistajia välille. Hallinnointi tapahtuu pilvipalvelun avulla.

Toimistojen lämmitysjärjestelmän optimointi ei ole mikään pikku juttu, vaan siitä koituu huomattavia kustannussäästöjä yrityksille.

–Sähkölämmitteisessä talossa älylaitteet voivat tuoda isoja, jopa 20–30 prosentin säästöjä lämmityslaskuun, Nikula toteaa.

Edelläkävijöiden juttu

Älykoteja tarjoavat yritykset pyrkivät tarjoamaan myös kodin mukavuutta lisääviä ratkaisuja. Näin tekee muun muassa vuonna 2013 perustettu Cozify, joka tuo koteihin helppokäyttöisiä, itseasennettavia ja kustannuksiltaan kohtuullisia älykotituotteita ja -palveluita.

– Turvallisuusnäkökulman ja kodin energiatehokkuuden lisäämisen lisäksi moni käyttäjä arvostaa älylaitteiden tuomaa helppoutta asumiseen. Älylaitteet auttavat esimerkiksi säätämään kodin valaistusta ja lämpötilaa tarpeiden mukaan. Jos asukas haluaa, kaikki tapahtuu täysin automaattisesti, kertoo Cozifyn markkinointijohtaja Tony Risikko.

Risikko huomauttaa, että eri käyttäjät arvostavat erilaista lisäarvoa.

–Tekniikan lisääntyminen kodeissa ei ole vielä tehnyt suurta läpimurtoa. Tietoisuus erilaisista vaihtoehdoista on kuitenkin viime vuosina kasvanut.

Hänen mielestään älykodit ovat tulleet yhä enemmän kaikkien saataville. Muutos käyttäjäkunnassa on tapahtunut ja trendi jatkuu positiivisena.

Verkkopalvelujätti Amazonin lisäksi myös muut suuret toimijat pyrkivät pysymään kehityksen aallonharjalla. Esimerkiksi tästä on Applen tarjoama HomeKit. Se on sovelluskehitys rajapinta, jolla ohjelmistokehittäjät voivat hyödyntää Apple-laitteiden ekosysteemia kodinlaitteiden kontrolloimiseen. On olemassa esimerkiksi lukkoja, jotka asennetaan tavallisten ovilukkojen päälle. Ne mahdollistavat vaivattoman oven avaamisen ilman avainta. Älykkyyttä lisää mahdollisuus jakaa pääsyoikeuksia eri henkilöille.

Turvallisuus puhuttaa

Kodin älykkäitä ratkaisuja on aika ajoin arvosteltu siitä, että ne saattavat luoda turvallisuusriskin ja heikentää yksityisyydensuojaa. Osa järjestelmistä kärsii myös lastentaudeista. Viimeisimpänä maailmalla kohistiin Amazon Echo -virtuaaliavustimessa piilevästä ongelmasta: laitteen Alexa-niminen robotti on kauhistuttanut lukuisia käyttäjiä nauramalla ääneen käyttäjiensä komennoille.

– Osassa ratkaisuja turvallisuus on mietitty paremmin kuin toisissa. Maailmalla on myös tapauksia, joissa älykotilaitteita on kaapattu. Mitä enemmän kotoa löytyy verkkoon kytkettyjä laitteita, sen suurempi riski niillä on haavoittua, PwC:n Antti Niku kertoo.

Niku muistuttaa, että älykkäitä ratkaisuja tarjoava palvelu kannattaa suunnitella niin, että käyttäjien erilaiset tarpeet on huomioitu.

– Laitteesta ei saa tarpeeksi irti, jos applikaatiota ei osaa käyttää. Perheen eri käyttäjien tarpeet kuuluu ottaa huomioon – puhelimella toimiva applikaatio ei ole aina paras tapa hallita asumiseen liittyviä asioita.

Niku näkee älylaitteissa silti enemmän hyvää kuin huonoa.

– Parhaimmillaan kodin älykkäät ratkaisut tukevat esimerkiksi iäkkään ihmisen terveyttä ja kotona asumista. Älykkäillä laitteilla voidaan varmistaa muun muassa se, että kotona asuvalla vanhuksella on kaikki hyvin. Iäkkään ihmisen elämä voi helpottua pienillä asioilla.

Lue lisää
Pyörämatkalla näkee ihmisten ja maiden ystävällisimmän puolen

Pyörämatkalla näkee ihmisten ja maiden ystävällisimmän puolen

Pyöräretki autojen luvatussa maassa, saapuminen Jäämerelle, pyörän hajoaminen keskellä ei mitään – yhteinen harrastus puolison kanssa ja halu kokea matkailu uudella tavalla, ovat puskeneet...

Avoimuus on avain vastuulliseen sijoittamiseen

Avoimuus on avain vastuulliseen sijoittamiseen

Vastuullinen sijoittaminen on yleistynyt viime vuosina rytinällä. Vahvimmat kirittäjät ovat ilmastonmuutos ja kuluttajien vaatimukset.

Petteri Orpo: ”Osakesäästötilien hyödyt korvaavat verotulojen menetykset”

Petteri Orpo: ”Osakesäästötilien hyödyt korvaavat verotulojen menetykset”

Valtiovarainministeri Petteri Orpo arvioi, että osakesäästötilien vaikutukset kansantalouteen korvaavat moninkertaisesti valtion menettämät verotulot.

Tuoreimmat

OP sosiaalisessa mediassa