Vinkit turvallisempaan raha-asioiden hoitoon

Pankki- ja vakuutusasioiden hoitaminen on muuttunut viime vuosien aikana melkoisesti ja asiakkaiden, etenkin ikääntyneempien, huoli omien pankkiasioiden sujumisesta on kasvanut. Lisäksi väärinkäytökset pankkiasioihin liittyen ovat lisääntyneet ja monimuotoistuneet. Tästä johtuen, asiakkaan oman toiminnan turvallisuus korostuu.

Leena Iivanaisella on pitkä työkokemus eri pankkiryhmistä ja tehtävistä muun muassa varallisuudenhoitopalveluista. Vuodesta 2015 saakka hän on toiminut OP Pohjois-Savon riskienhallintapäällikkönä.

Tärkeätä on pitää hyvää huolta omasta pankkikortistaan ja sen tunnusluvusta sekä verkkopalvelun käyttäjätunnuksista ja salasanoista. Verkkopalvelutunnukset ovat kuin henkilötodistuksesi verkossa ja siksi niiden huolellinen säilyttäminen on erittäin tärkeätä. Tunnuksilla pystyy hoitamaan asioita myös eri viranomaisten, vaikkapa verottajan tai Kelan, palveluissa

-Pankkikortti ja verkkopalvelu on tarkoitettu vain henkilökohtaiseen käyttöön, joten tunnusluvut tulee säilyttää aina siten, että niitä ei kukaan muu pysty käyttämään. Tunnuksia ei myöskään saa koskaan, missään tilanteessa, luovuttaa toiselle henkilölle, Leena muistuttaa.

Käteisellä vai kortilla?

Käyttötilillä kannattaa pitää sellainen summa rahaa, joka riittää päivittäiseen käyttöön ja siirtää muut varat toiselle tilille. Tällöin mahdollisessa kortin häviämistilanteessa enimmät varat ovat turvassa. Ostokset kannattaa maksaa mieluummin pankkikortilla kuin kuljetella suuria summia kukkarossa. Käteisen rahan häviämistä ei korvaa mikään. Jos kortti katoaa ja katoamisesta ilmoittaa pankkiin, asiakkaan korvausvelvollisuus päättyy. Myös omien tarpeiden mukaiset turvarajat kortissa suojaavat väärinkäyttötilanteissa päivärajoitusta suuremmilta maksuilta.

OP-mobiili

Verkkopalvelun käyttäminen kännykällä tai tabletilla eli mobiilisti yleistyy kovasti.

-Mobiilin käytön helppoudesta kertoo se, että oma 80-vuotias äitini sanoi tabletin käytön laskujen maksamisessa olevan jopa yksinkertaisempaa kuin tietokoneella, Leena sanoo hymyillen.

OP-mobiilin Mobiiliavain on helppo ja turvallinen vahvistusväline avainlukulistan rinnalle. Nyt onkin hyvä aloittaa myös mobiiliavaimen käyttö ja samalla valmistautua syksyllä muuttuvaan verkkopalvelun varmentamiseen.

-Suosittelen rohkeasti kokeilemaan OP-mobiilia. Usein vasta kokeilun ja harjaantumisen kautta huomaa, että uusi tapa on paljon mukavampi kuin vanha. Kannattaa muistaa, että kukaan ei ole seppä syntyessään ja uusien asioiden käyttöä täytyy meidän jokaisen harjoitella, rohkaisee Leena Iivanainen.

Mitä jos et itse pystykään hoitamaan asioita?

Tulevaisuutta on hyvä pohtia, vaikka nyt pystyykin itse hoitamaan pankkiasiansa. Kun tileihin on käyttöoikeus muillakin kuin itsellä, voi joku toinen hoitaa laskut vaikkapa maksupalveluun, jos itse on estynyt. Myös edunvalvontavaltuutus on hyvä tehdä ajoissa. Valtuutuksen tekijä voi itse valita, kenet haluaa hoitamaan asioitaan siinä tilanteessa, kun itse ei enää pysty. Edunvalvontavaltuutus astuu voimaan maistraatin toimesta vasta sitten, kun lääkäri toteaa, ettei valtuutuksen tekijä pysty asioitaan hoitamaan.

OP Pohjois-Savon toimihenkilöt auttavat mielellään ja opastavat uusien palveluiden käyttöönotossa. Asioiden läpikäymistä varten kannattaa kuitenkin tehdä aikavaraus konttoriin. Näin voit varmistua siitä, että toimihenkilöllä on aikaa juuri sinulle ja henkilökohtaisessa tapaamisessa on helpompi kysellä ja keskustella mieltä askarruttavista asioista.

OP sosiaalisessa mediassa