Yrityskylästä innostuneita ja iloisia oppimiskokemuksia

Oulun Osuuspankki on jo viiden vuoden ajan ollut mukana Yrityskylä Pohjois-Pohjanmaan toiminnassa. Tukemalla Yrityskylän toimintaa pankki haluaa kannustaa lapsia ja nuoria kehittämään omia taloustaitojaan ja työelämävalmiuksiaan.

YRITYSKYLÄ on peruskoulun kuudensille ja yhdeksänsille luokille suunnattu yhteiskunnan, talouden ja työelämän oppimiskokonaisuus, joka kannustaa yritteliäisyyteen. Tämä opetussuunnitelmaan perustuva ja maailman parhaana koulutusinnovaationa palkittu kokonaisuus on kehitetty Suomessa. Oulun Osuuspankki on ollut mukana Oulussa toimivassa Yrityskylässä aivan alusta, vuodesta 2013 saakka.

”Yrityskylän eri tehtävissä lapset ja nuoret saavat tuntumaa yhteiskunnan toimintaan ja eri alojen tekemisiin. He oppivat asiakasnäkökulmaa, työn tekemisen vastuullisuutta sekä yhteistoiminnan ja vuorovaikutuksen merkitystä. Työelämässä tarpeelliset taidot pääsevät monipuoliseen käytännön testiin ja onnistumisen kokemukset vahvistavat itsetuntoa”, Yrityskylä Pohjois-Pohjanmaan kenttäpäällikkö Jussi Ylitalo (kuvassa) taustoittaa.

Taloustaitoa sekä ala- että yläkoululaisille

Kuudesluokkalaisten Yrityskylä koostuu opettajien koulutuksesta, kymmenestä oppitunnista sekä vierailusta Yrityskylä-oppimisympäristöön.

”Oppimisympäristö on koululaisten oma yhteiskunta, konkreettinen pienoiskaupunki, jossa oppilas työskentelee omassa ammatissaan ja saa palkkaa tekemästään työstä. Lisäksi oppilas toimii kuluttajana ja kansalaisena osana suomalaista yhteiskuntaa”, Ylitalo kertoo.

Uuteen opetussuunnitelmaan perustuvassa Yrityskylä Yläkoulussa puolestaan nuoret oppivat taloudesta, työelämästä ja näitä läpileikkaavista teemoista globaalissa maailmassa. Yrityskylä Yläkoulu koostuu opettajien koulutuksesta, oppitunneista ja vierailusta fyysiseen Yrityskylä-oppimisympäristöön.

”Yläkoulun oppimisympäristö on nuorten johtama maailma, jossa yhdeksäsluokkalaiset johtavat tiimeinä yritystä maailmantalouden pyörteissä. Voittajatiimi on se, jonka johtamana yritys pärjää markkinoilla parhaiten. Itse pelijärjestelmä on digitaalinen, mutta peli ohjaa oppilaita myös jatkuvaan keskinäiseen vuorovaikutukseen.”

Aikuisten maailma tutummaksi

Oulun Osuuspankki haluaa olla mukana opastamassa lapsia ja nuoria talouteen liittyvissä aiheissa, jotka tuntuvat heistä usein vaikeilta ja kaukaisilta, aikuisten maailmalta. He pääsevät käytännön tasolla näkemään ja kokemaan, mitä työ on ja miten sitä haetaan sekä perehtyvät talouden ja yhteiskunnan perusteisiin.

”Yrityskylä onkin herättänyt oppilaiden keskuudessa innostuneita ja iloisia oppimiskokemuksia. Oppilaat ovat kokeneet oppineensa oman talouden hoitamisen ja työelämän kannalta hyödyllisiä taitoja”, Oulun Osuuspankin asiakkuus- ja viestintäjohtaja Teija Helkomaa kertoo.

Toimiva yhteisö tarvitsee monenlaisia hyvän elämän edellytyksiä. Yhteisöllisessä roolissaan Oulun Osuuspankki kantaa vastuuta niin omistaja-asiakkaistaan kuin laajemmin yhteiskunnasta ja paikallisyhteisöistä. Yrityskylä-yhteistyön avulla pankki on pystynyt käymään vuoropuhelua taloustaitojen muutoksesta ja kehittymisestä paikallisten koulujen, opettajien ja oppilaiden kanssa.

”Yhteistyön myötä voimme arvojemme mukaisesti vahvistaa Oulun ja sen talousalueen menestystä nyt ja pitkälle tulevaisuuteen”, Teija Helkomaa kiteyttää.

Yrityskylä lyhyesti

• Yrityskylä Alakoulu Pohjois-Pohjanmaa sijaitsee Oulussa ja siellä vierailee tänä lukuvuonna 5 850 kuudesluokkalaista sekä heidän opettajansa. Yrityskylässä jokainen oppilas saa oman ammatin, jossa he toimivat päivän ajan ja oppivat toimimaan osana suomalaista yhteiskuntaa.

• Yrityskylä Alakoulu Pohjois-Pohjanmaan toiminta toteutetaan yhteistyössä Oulun kaupungin ja Pohjois-Pohjanmaan alueen kuntien kanssa.

• Yrityskylä Yläkoulu käynnisti toimintansa Pohjois-Pohjanmaalla syyslukukaudella 2017.

• Yrityskylä Yläkoulussa vierailee tänä lukuvuonna 3 500 Oulun kaupungin ja lähialueen yhdeksäsluokkalaista.

Lisätietoa: www.yrityskyla.fi

Juttu on julkaistu myös OP Oulun Horisontti -asiakaslehden numerossa 3/2018.

OP sosiaalisessa mediassa