Luvassa kaikkien aikojen mökkeilykesä – Salon kesäparatiisit viedään käsistä

Se iskee joka kevät useisiin suomalaisiin, mutta tänä vuonna vahvemmin kuin koskaan. Polttava mökkikuume nimittäin. Jos haaveilet oman pakopaikan ostamisesta tai myymisestä, paras aika toimia on nyt.

”Kun mökkimakkaraa maistaa ja ilta-aurinko paistaa, niin sitä hetken luulee löytäneensä taivaan.” Radiossa soi Valvomon Mikä kesä -kappale, kun käännymme Salon Hirsijärvelle johtavalle hiekkatielle ja ajamme halki suomalaisen maalaismaiseman.

– Odotahan, kun näet millaiset maisemat perillä odottavat. Laitoin tämän mökin myyntiin eilen illalla ja olen jo nyt saanut useamman yhteydenoton ihmisiltä, jotka haluavat tulla katsomaan paikkaa, OP Lounaismaan kiinteistönvälittäjä Annele Koivunen kertoo.

Hiljainen huhtikuu on vaihtunut Koivusen kalenterissa kiireiseksi kesäkuuksi, kun suomalaiset ovat innostuneet lähtemään mökkikaupoille.

– Luvassa on kaikkien aikojen mökkikesä. Eikä tässä ole kyse pelkästään siitä, että ihmiset eivät uskalla matkustaa ulkomaille. Monet asiakkaani ovat kertoneet, että heidän arvonsa ovat menneet kertaheitolla uusiksi koronaviruksen myötä.

Mökki kutsuu rauhoittumaan

Kurvaamme mökin pihaan ja laineiden liplatus rauhoittaa välittömästi mielen. Puhelin jää autoon ja kiirehdimme rantaan ihailemaan hanhipariskuntaa poikasineen.

– Tämä kevät on pakottanut monet pysähtymään ja miettimään, mitä he oikeasti haluavat elämältään. Nyt kaivataan paikkaa, jonne lähteä rauhoittumaan ja nauttimaan luonnosta sekä läheisten seurasta. Ja missä se onnistuisi paremmin, kuin mökillä, Koivunen sanoo.

Mökki, jota olemme tulleet katsomaan, on pieni, mutta varustettu sitäkin upeammilla maisemilla.

– Ihmiset ovat viime vuosina etsineet itselleen hyvin varusteltuja kakkoskoteja, mutta nyt kysyntää on kaikenlaisille mökeille. Mökin ei myöskään tarvitse sijaita järven rannalla tai olla aivan viimeisen päälle rempattu, sillä moni haluaa oman kädenjälkensä näkyviin. Jos mökin myyminen on ollut mielessä, niin nyt kannattaa toimia.

– Tärkeintä mökissä on sijainti ja etäisyys kotoa. Salon seudulla mökkeilee paljon ihmisiä, jotka asuvat Helsingissä. Monet haluavat viettää mökillä koko kesän ja käydä töissä täältä käsin tai tehdä etätöitä.

Kolmen polven pakopaikka

Suomalaiset ovat perinteisesti ahkeraa mökkikansaa, mutta nuoria sukupolvia mökkeily tai mökin omistaminen ei ole viime vuosina juuri kiinnostanut. Nyt asiaan on tullut muutos.

– Etenkin nuoret haluavat nyt lähteä mökille. Suurin osa mökin ostajista on edelleen vanhempaa sukupolvea, joilla on jo talot ja lainat maksettu, mutta mökkejä hankitaan nyt koko perheen yhteiskäyttöön. Mökeistä on tullut vanhempien, lasten ja lastenlasten yhteisiä kokoontumispaikkoja, Koivunen kertoo.

Istumme vielä hetken auringon valaisemalla kuistilla ja mietin, millaista tällä mökillä olisi viettää lämpimiä kesäpäiviä.

– Kyllä tässä kelpaisi nauttia oman maan uusia perunoita, itse pyydettyä kalaa ja metsästä kerättyjä marjoja. Sekä pulahtaa saunan jälkeen järveen uimaan, Koivunen tunnelmoi.

– Mutta jos yhden vinkin saan antaa, niin nyt ei kannata jäädä liian pitkäksi aikaa haaveilemaan, sillä parhaat mökit viedään käsistä. Tämäkin mökki myydään todennäköisesti vain muutamassa päivässä, sillä ensimmäiset katsojat ovat jo matkalla.

OP sosiaalisessa mediassa