Raumalla pankista löytyy vahvaa osaamista ja monipuoliset palvelut

OP Länsi-Suomen asiakkuusjohtaja Hannu Kyrövaara siirtyi vuoden vaihteessa Pohjois-Satakunnan alueelta vastaamaan pankin Rauman alueen henkilöasiakasliiketoiminnasta ja pankkitason palveluneuvontatiimistä sekä OP Länsi-Suomen kohtaamispaikoista.

Ennen Raumalle siirtymistä Kyrövaara toimi Kankaanpäässä pitkään, aina vuodesta 2006. Mies viihtyi hyvin yrittäjähenkisessä Kankaanpäässä, mutta siirtyi Raumalle hyvillä mielin. Kaupunki on tuttu entuudestaan.

– Olen kotoisin Luvialta ja rinnassa sykkii lukkosydän, Kyrövaara naurahtaa. Uusiin haasteisiin Kyrövaara tarttuu innolla ja mielissään. – Raumalla on myös täyden palvelun konttori, sieltä saa kaikki palvelut henkilöja yritysasiakkaille sekä päivittäispalveluista, rahoituksesta ja lakipalveluista vaativimpaan varallisuuden hoitoon.

– Meillä on kaikki resurssit vastata Rauman talousalueen haasteisiin niin nyt kuin myös tulevaisuudessa. Raumalla on vahva osaaminen pankissa ja Rauman alueen kehitys on ollut suotuisaa moneltakin kantilta tarkasteltuna. Kaupunkina Rauma on ottanut monia myönteisiä kehitysaskeleita.

Pankkitoimintaa pyritään kehittämään jatkuvasti ja erityisesti mobiiliin panostetaan

– Pankkipalveluiden lisäksi paikalliset omistaja-asiakasedut näkyvät entistä paremmin myös OP-mobiilissa. Tavoitteenamme on, että nykyisten kumppanietujen lisäksi olisi jatkossa tarjolla myös uusia etuja, jotka ovat entistä helpommin saatavilla. Kannattaa tutustua niihin, Kyrövaara kehottaa.

Mikäli mobiilipalvelut eivät ole tuttuja, Raumallakin on tarjolla opastustilaisuuksia. – Omasta pankista voi varata henkilökohtaistakin mobiiliopastusta ja niitä saa varattua myös isommille ryhmille.

Tiesitkö? Paikalliset omistajan edut löytyvät nyt OP Lehden ja OP-verkkopalvelun lisäksi myös OP-mobiilista. Tutustu niihin ja ota ne käyttöösi!

Kauppakadun konttorin palveluajat Raumalla

Kassapalvelut arkisin klo 10-16.30.

Neuvottelupalveluita ajanvarauksella arkisin klo 8-20.

Löydät kaikki OP Länsi-Suomen konttorit palveluaikoineen tästä.

OP sosiaalisessa mediassa