Minulla on ikävä sinua

"Oletko etänä vai ihan töissä?” Tuota minulta on kysytty tänä vuonna lukemattomia kertoja. Kuulun onnekkaisiin, joilta korona ei ole vienyt töitä. Itse asiassa töitä on ollut tänä vuonna tavallista enemmän. Kevään pörssiromahdus, lainanlyhennysten järjestelemiset ja sijoittajien kanssa sumuista maailmaa yhdessä tutkailu ovat pitäneet pankkiirin kiireisenä – ja hyvä niin.

Maaliskuun puolivälistä saakka meillä OP Privatessa on työskennelty enemmän tai vähemmän etänä. Pankilla tärkeitä asiakaskohtaamisia hoidetaan porrastaen niin, että vain pieni osa tiimistämme on yhtä aikaa paikalla. Näin varmistamme, ettei mahdollinen altistuminen vedä koko Privaten porukkaa etätyöpöytien ääreen. Edelleenkään tiettyjä yksittäisiä asioita ei voida tehdä etänä, joten myös konttorilla on aina oltava miehitystä.

Työmatkani Petäjävedeltä Jyväskylään Privaten deskiin kestää 30 minuuttia. Etänä työnteon voi aloittaa heti kun lapset ja rouva on saateltu päiväkotiin, kouluun ja töihin. Etätyöpäivänä ehtii myös olla yhteydessä huomattavasti useampaan asiakkaaseen kuin konttoripäivänä.

Etänä työtä voi jaksottaa; voin esimerkiksi käydä koiran kanssa kävelyllä kesken päivän, tuulettaa ajatuksiani sekä notkistella istumisen takia jopa tavanomaista jäykempää kroppaani. Kun vaimon silmä välttää, töitä voi tehdä kotona myös illalla tai viikonloppuna.

Kun katsotaan eteenpäin tulevia kuukausia, etätyö todennäköisesti jatkuu. Se tarkoittaa sitä, etten joudu joka aamu kaivamaan autoja lumen alta ja lähtemään valtatielle hirviä väistelemään. Vuosien kokemuksella voin myös kertoa, ettei puku ole paras mahdollinen asu lasta riisuessa toppapuvusta päiväkodin eteisessä.

Voisi siis ajatella, että nautin etätyöskentelystä. En todellakaan! Minulla on ikävä vanhoja kunnon kokouksia, lounaita, kahveja, monen tunnin asiakastapaamisia. Sitä, että voimme istua saman pöydän ääressä ja katsoa samalta näytöltä käppyröitä. Konttorilla tapaamisen intensiivisyys on aivan eri tasolla kuin etäyhteydellä. Livenä aistii keskustelukumppanin tunnetilan fyysisesti – vaikka toki sen arvaa myös etätapaamisessa asiakkaan sijoitussalkun tuottohistoriaa vilkaisemalla.

Niin rohkea en ole, että uskaltaisin myöntää ääneen kaipaavani matkustamista, lentokentän loungea ja väenpaljoudessa vaeltamista. Sen kuitenkin myönnän, etten fanita jatkuvaa etäilyä.

Odotan niin paljon, että korona väistyy. Odotan sitä, että urheilukatsomoissa on yleisöä. Odotan, että näen tuttuja Yrittäjäjuhlissa, Suomipopeilla ja rallihumussa. Ehkä kuitenkin eniten odotan niitä arkisia asiakastapaamisia.

Minulla on ikävä asiakkaita. Kuinka paljon ihminen voi ikävöidä kättelyä? Kun pandemia väistyy, pysykää valppaina. Saatan halata.

Kirjoittaja: Marko Kallioinen, varainhoitaja, OP Keski-Suomi

OP Private Keski-Suomi ja asiantuntijat

OP Keski-Suomen muut kirjoituksen op.mediassa

OP Keski-Suomi op.fi-etusivulle

Marko Kallioinen

OP sosiaalisessa mediassa