Parhain tulee läheltä

Forssan torin kupeessa sijaitsevassa Ravintola Vispilässä eletään sesongin mukaan. Oivaltavalta ruokalistalta löytyy aitoja makuja lähiseudun tuottajien raaka-aineista valmistettuna. Paikallisuus on tärkeä myös pankki- ja vakuutuskumppanin valinnassa.

Viinitermejä käyttäen toimivaa pankkisuhdetta voisi kuvailla sanoilla ”hyvä suutuntuma”.

– Paikallisuus ja ihmisläheisyys on meille todella tärkeä näkökulma. Vaikka asiointi onkin tänä päivänä hyvin sähköistä, silloin kun on kiire ja hätä, silloin täytyy olla tiedossa ihminen, jolle voi soittaa, kuvailee Vispilän toimitusjohtaja Tiina Koski.

– Lounaismaan Osuuspankissa se onnistuu. Ja palvelu on yrittäjähenkistä, jota todella arvostan.

Vuoden 2016 vapuksi avautunut Ravintola Vispilä on kolmen ravintola-alan konkarin yhteinen yritys. Tiina ja Veli-Matti Koskella ja Krista Mänttärillä on yhteensä useiden vuosikymmenten kokemus ravintolamaailmasta, pääkaupunkiseudulta ja Forssan seudulta.

– Pankki- ja vakuutuspalveluissa, niin kuin kaikissa palveluissa, kokonaisuus tietenkin ratkaisee. Aivan ensimmäisenä vaakakupissa painaa, että pankilla on tarjota meille sopivat tuotteet. Sitten tulee paikallisuus ja hyvät yhteyshenkilöt, ja vasta viimeisenä hinta.

– Asioiden keskittäminen Lounaismaan Osuuspankkiin on onnistunut kokonaisuus. Arvostamme myös, että kumppanuus on molemminpuolista.

Nopeasti takaisin töihin

Vispilässä ymmärretään työntekijöiden arvo, jokaisella mittapuulla. Koko henkilökunta on vakuutettu vapaaehtoisella vapaa-ajan tapaturmavakuutuksella ja laajalla terveysturvalla.

– Vakuutusten turvin me saamme nopeasti kipeän tai loukkaantuneen työntekijän takaisin töihin. Se on kaikkien etu. Meillä on jo pari hyvää kokemusta Pohjola Sairaalasta, jossa esimerkiksi kipeä olkapää on operoitu jonottamatta kuntoon, Tiina Koski kertoo.

– Vakuutukset ovat työtekijöille tavallaan myös hyvä palkanlisä. Työntekijöistä huolehtiminen on muutakin kuin rahaa, se on välittämistä nykyisyydestä ja tulevasta.

Vispilän keittiössä ja ravintolasalissa työskentelee yhteensä 15 ammattilaista. Ravintolan lisäksi Vispilän makuja voi tilata catering-palveluna juhliin ja yritystapahtumiin.

Sesongin lumoissa

Syyskuussa Vispilän ruokalistalla oli muun muassa portviinillä maustettua sienitoastia, savustettua hanhenrintaa omenasoseen kera ja hevosenfileetä. Marraskuussa se on aivan jotain muuta.

– Menu rakennetaan sesongin ja saatavuuden mukaan. Me arvostamme lähellä tuotettujen raaka-aineiden makua, se menee kaiken muun edelle, kuvailee annoksia yhdessä keittiömestarin kanssa suunnitteleva Krista Mänttäri.

Vispilän ruokalista on voimassa lounaasta iltaan. Kiireisiä lounasasiakkaita palvelee kotiruokalounas, joka tarjoillaan noutopöydästä. Henkilökuntaansa palkitsevat ja asiakkaitaan kestitsevät yritysasiakkaat ovat yksi tärkeä kohderyhmä päivällä ja illalla.

– Aina ei tarvitse lähteä merta edemmäksi kalaan. Vispilä on parhaimmillaan kuin risteilylaiva, joka tyydyttää niin kulinaristiset tarpeet kuin viihdepuolenkin. Meillä on upea Sointiklubi, jossa esiintyy ihanan intiimissä miljöössä huippuartisteja. Ja nyt pikkujoulukaudella meillä on myös teatteria.

Vispilä on kerännyt puolentoista vuoden aikansa hurjasti kehuja lehtien palstoilla ja asiakkaiden sosiaaliseen mediaan jättämissä arvosteluissa. Mänttäri ja Koski kertovatkin pitävänsä mahdollisuuden kasvuun avoimena.

– Olemme käyneet alustavia neuvotteluja myös pankin kanssa mahdollisesta ketjuajatuksesta ja laajentumisesta toiselle paikkakunnalle. Jos vain oikea ja sopiva paikka löytyy, niin mikä ettei.

Teksti Johanna Talikainen

Kuva Kalle Lahtinen

OP sosiaalisessa mediassa