Valon pisaroita

Sain viettää vapaaehtoispäivää Länsi-Suomen Diakonialaitoksella luonnon keskellä, legendaarisen Isomäen lähimaastossa. Diakonialaitos oli minulle uusi tuttavuus, ja yllätyin iloisesti hyvin hoidetusta, vehreästä alueesta, jossa mustikka kukki, linnut lauloivat ja hongat huminoivat. Onpa rauhallista, tuumin. Mietin, milloin viimeksi olisin työnaikana ollut näin irti hälystä ja kaupungin äänistä; tämän päivän saisin luvan kanssa pyhittää kiireettömille, aidoille kohtaamisille, kuuntelulle ja auttamiselle. Tuntui hienolta, että voisin viettää päivän 100-vuotiasta itsenäistä Suomea pitkään rakentaneiden avainhenkilöiden, ikäihmisten, kanssa.

Diakonialaitos on varsin lähellä Porin keskustaa, mutta tuntui kuin olisin tehnyt pienen aikamatkan kokonaan toiseen maailmaan. Metsässä risteili polkuja ja polkujen varrella oli siistinoloisia rakennuksia – maitolaituri, kota, kasvihuone, lounaspaikka, kirkko, pieni kauppakin. Alueella pidetään säännöllisesti toripäiviä, jolloin asukkaat voivat käydä ostamassa mm. tuoreita leivonnaisia ja lihatuotteita. Vinkkinä sain kuulla, että Diapuiston esteetön puistoreitti kotineen on meidän kaikkien vapaasti käytettävissä, eli alueelle saa vapaasti mennä kävelylle tai paistamaan makkaraa vaikkapa jälkikasvun tai oman huollettavan vanhuksen kanssa. Samalla tulee tutuksi ikäihmisten arki, ennemmin tai myöhemmin se elämänvaihe - lyhyempi tai pidempi loppusuora - on meillä kaikilla kuitenkin edessä.

Lähiruokaa ja virkistystä

Olin aamupäivän tehostetussa palveluyksikössä auttelemassa. Tapasin hurmaavia persoonia, pirteitä jopa lähes satavuotiaita henkilöitä, joiden kanssa vietin pienen kaunistautumishetken kynsiä lakaten tai niitä näitä jutustellen. Pelasimme bingoa, ja pääsin myös ulkoilemaan yhden asukkaan kanssa. Keskusteluissa muisteltiin edesmenneitä puolisoita, iloittiin jälkikasvusta, katseltiin kuvia, palattiin muistoissa lapsuusvuosiin sekä muisteltiin omien äitien erityistaitoja ja jaksamista monilapsisten perheiden hoitajina sota-aikana. Käytiin läpi myös elämän tummempia sävyjä, rankkoja synnytyksiä, lasten sairauksia ja läheisten poisnukkumisia. Nämä kohtaamiset jäivät erityisesti mieleen; en huomannut keskusteluissamme ikäeroa – samat ihmiselämään kuuluvat asiat ovat läsnä ikään ja aikakauteen katsomatta. Kuulin erilaisia selviytymistarinoita, mutta toisaalta myös mieleen jäi sattuman vaikutus elämänkulkuun.

Luontoretkellä metsässä

Iltapäivällä hain DiaPuiston Perjantain Piristys -hetkeen yhden mummon hänen asunnostaan. Meillä oli mukavat keskustelut pyörätuolimatkan ja kauppareissun aikana. Ilmeni, että myös mummo oli Itä-Suomesta kotoisin. Kävimme läpi tuttuja paikkoja ja paikkakuntia sekä perhesuhteitamme. Paras kiitos koitti päivän päätteeksi, kun vaihdoimme rullatuolin taas rollaattoriin, ja mummo jäi ovelle vilkuttamaan: ”Oli mukava, kun tulit, kesän piristys. Tuntuu kuin olisi tullut käymään vanha tuttu, ihan kuin olisimme tunteneet aiemmin. Se on tuo murre, mukava, kun juttelit ja annoit aikaasi.”

Tarinan opetus voisikin olla, ettemme – lapset, nuoret, keski-ikäiset, vanhukset – ole toinen toistaan kummempia. Meillä kaikilla on lopulta samat tarpeet turvalliseen elinympäristöön ja kanssakäymiseen. Varmasti halutessamme ja niin päättäessämme meiltä kaikilta löytyy pieniä hetkiä aikaa kohdata lähimmäinen. Merkitykselliset ja yksilölle tärkeät hetket eivät aina tarvitse olla kovin ihmeellisiä. Yksi vanhus koki nykyisen elinympäristönsä hiljaisuuden välillä liiankin raskaaksi ja kaipasi liikenteen ääniä rekkoineen, toinen taas kertoi haaveestaan nähdä vielä kerran Yyterin sannat. Kannattaakin kuulostella omaa lähipiiriä, moni pieni toive voisi olla pienellä vaivalla toteutettavissa, ja toisi suuren ilon ennen sitä viimeistä matkaa.

Päivän päätyttyä kaukaiselta tuntuivat ne iltalehtien kirkuvat otsikot vanhusten huonosta hoivasta ja nälässä pidosta; näitä asioita ei koskaan saisi yleistää. Aamuni alkoi ”mummolamiljöössä” Piilopirtissä keinutuolissa palveluohjaajan kanssa tehtävänjaolla ja samaan keinutuoliin se päättyi palaute-keskustelun merkeissä. Päivä oli monipuolinen ja antoisa. Oli hienoa päästä seuraamaan hoiva-alan ammattilaisten arkea, sitä työtä ei voi tehdä ilman sydäntä. Liikuttavalta tuntui, että hoitohenkilöstö on monta kertaa ainoita hautajaisvieraita, kun sukulaisia tai ystäviä ei enää ole tai muu suku asuu kaukana. Päivä antoi paljon ajattelemisen aihetta ja eväitä myös oman elämäni varalle. Kiitos työnantajalle, että sain olla vanhusten apuna – pienen matkan kanssakulkijana. Sateisesta päivästä huolimatta näin paljon valon pisaroita; uurteisista kasvoista huokuvaa seesteisyyttä, hyvää mieltä ja kiitollisuutta elämästä ilman kiirettä.

Hiiop! Otathan sinäkin vapaaehtoistyön haasteen vastaan!

Aamulla jännitti.

Kirjoittaja: OP Länsi-Suomen henkilöstöjohtaja Anna Tomula

Tuoreimmat
Iso ketju jäi toiseksi ‒ franchaising-yrittäjyys vaihtui omaan myymälään
Kymmenen vuotta Musti ja Mirri -ketjussa franchising-yrittäjänä vakuutti Maarit Karhu-Teiskosen siitä, että yrittäjyys on hänen juttunsa. Lopulta hänestä tuli kuitenkin yksityisyrittäjä.
Mitä pakkaat jääkiekon nuorten MM-kisoihin mukaan, Miro Heiskanen?
Jääkiekon nuorten MM-kisat pelataan 26.12.2017-6.1.2018 Yhdysvaltojen Buffalossa. Nuoret Leijonat starttasivat MM-leirityksen Vallilassa OPn tiloissa 15.12. Yksi joukkueen jäsenistä on Miro...
Miten saada rahaa?
Google listasi juuri trendaavimmat hakunsa vuodelta 2017. Henkilökategoriassa voiton vei edesmennyt presidentti Mauno Koivisto, mutta kiinnostavimmat asiat löytyivät hakukoneelta kysytyistä...
Korkoa korolle -ilmiö: tunnetko jo automaatin, joka moninkertaistaa säästösi?
Oletpa kaksi-, kolme- tai nelikymppinen, ehdit vielä kartuttaa muhkean säästöpotin, kun annat korkoa korolle -ilmiön tehdä työn. Asiantuntija kertoo, miten onnistut.

OP sosiaalisessa mediassa