Päivässä verkkokauppiaaksi – menestyvän verkkokaupan voi perustaa pienelläkin budjetilla

OP Helsingin ja Woolmanin Päivässä verkkokauppiaaksi -koulutuksessa opastettiin, kuinka verkkokaupan perustaminen onnistuu kustannustehokkaasti pieneltäkin yritykseltä.

Arkadian konttorilla 24.5. järjestetyssä koulutuspäivässä osallistujat pääsivät perustamaan oman verkkokaupan ohjatusti ja tutustumaan työkaluihin, joita menestyvän verkkokaupan tueksi tarvitaan.

– Toisin kuin usein luullaan verkkokaupan perustaminen ei ole hankalaa ja se on mahdollista kenelle tahansa, kertoo kouluttaja Pinja Kuitunen yrityksiä verkkokaupan saloihin opastavalta Woolmanilta.

Kuitusen mukaan Suomessa tullaan verkkokaupan suhteen vielä jäljessä muista Pohjoismaista, ja etenkin pienillä yrityksillä voi olla verkkokaupan perustamiseen suurempi kynnys.

– Ajatellaan esimerkiksi, että liikkeelle pitäisi lähteä aina Suomesta. Todellisuudessa asiakkaasi voivat löytyä vaikkapa Kolumbiasta eivätkä lainkaan Suomesta. Markkinat ovat tänä päivänä hyvin pirstaloituneita, mikä tarjoaa paljon mahdollisuuksia pienille verkkokaupoille, Kuitunen sanoo.

”Verkkokauppa syntyy kuin itsestään”

OPn ja Woolmanin koulutuspäivä sai kiitosta osallistujilta, joista monella verkkokaupan perustaminen oli kytenyt ideana jo pidempään, mutta toteutus tuntunut haastavalta.

Elina Holmström osallistui koulutukseen perustaakseen verkkokaupan käsintehdyille asusteille.

– Verkkokaupan perustaminen tuntui aiemmin teknisesti monimutkaiselta, mutta eihän se olekaan valmiiden pohjien ja työkalujen ansiosta. Asiat on tehty automaattisiksi ja helpoiksi, Holmström iloitsee.

Laura Rinta-Jouppia verkkokaupan perustamisessa mietitytti oikean alustan valinta.

– Täällä kuulee ihmisiä, jotka toimivat monien eri alustojen ja työkalujen kanssa. Työpajamaisessa koulutuksessa verkkokauppa on syntynyt kuin itsestään.

Kolme ohjenuoraa menestyvään verkkokauppaan

  • Kokeile rohkeasti kansainvälisiä markkinoita - lähde pienellä budjetilla liikkeelle ja hyödynnä sosiaalista mediaa.
  • Keskity siihen, että saat ostavaa liikennettä kauppaasi.
  • Kysy rohkeasti apua. Myös Googlesta ja Youtubesta löytyy paljon vastauksia ja vinkkejä.

Vinkit on antanut kouluttaja Pinja Kuitunen Woolmanilta.

Päivässä verkkokauppiaaksi -koulutus on tapahtumakiertue, joka kiertää ympäri Suomen vuoden 2018 aikana. Tutustu kiertueeseen ja katso kaikki kiertuepäivämäärät.

OP sosiaalisessa mediassa