Uudet palvelut rohkeasti käyttöön

OP Etelä-Karjalan hallituksen monivuotiset jäsenet Matti Ahvonen Joutsenosta ja Teuvo Kalso Imatralta ymmärtävät asiakkaiden huolen kassapalvelujen loppumisesta Joutsenossa ja Ruokolahdella. Muutoksessa on kuitenkin mentävä rohkeasti ja rohkaisten eteenpäin.

OP Etelä-Karjalan hallituksen monivuotiset jäsenet Matti Ahvonen Joutsenosta ja Teuvo Kalso Imatralta ymmärtävät asiakkaiden huolen kassapalvelujen loppumisesta Joutsenossa ja Ruokolahdella. Muutoksessa on kuitenkin mentävä rohkeasti ja rohkaisten eteenpäin.

– Varsinkin moni maaseudulla asuva on tottunut käymään kerran viikossa kauppareissulla. Samalla on hoidettu pankkiasiat ja juteltu kuulumiset tiskillä, toteaa Joutsenossa asuva maa- ja metsätalousyrittäjä Matti Ahvonen.

Nyt jo eläkkeellä oleva Teuvo Kalso on pyrkinyt hyödyntämään monipuolisesti pankin uusia palveluja.

– Varasin juuri ensimmäisen verkkoneuvottelun vakuutusasioissa. Kyllähän tällainen uusien asioiden käyttäminen vaatii rohkeutta ja halua.

Useimmat asiat hoituvat Matilta ja Teuvolta pankkikortilla ja verkkopalvelutunnuksilla, eikä käteistä juurikaan tarvita. Kortilla maksaminen on sujunut myös ulkomailla ilman ongelmia.

Monet järjestöt ja yhdistykset järjestävät digikouluja. Myös nuoremmat sukulaiset voivat auttaa vanhempiaan uusien asioiden omaksumisessa ja pankin konttorista voi varata opastusta pankkiasioiden hoitoon.

-Kassapalvelujen lopettaminen ei ole suinkaan maailmanloppu, vaan asiat hoituvat jatkossakin, Matti Ahvonen toteaa.

Teuvo Kalso on samoilla linjoilla.

– Aikaan, jolloin lähetettiin savumerkkejä ja maksettiin palkka käteen, ei ole paluuta. Ne, joilla taidot ovat vähän parempia, rohkaisevat ja auttavat niitä, joiden taidot ovat vähän heikompia.

Teksti ja kuva: Juha Pietiläinen

OP sosiaalisessa mediassa