Designkylän kahdet kasvot

Pieni kylä kolmostien varrella. Keskustassa lähikauppa, apteekki, pubi ja OP. Kaiken keskellä kohoaa Lasimäki, vieressään lasitehdas. Kuinka moni tietää jo, mistä paikasta on kyse?

Vierailen itse Iittalassa monen monta kertaa vuodessa mieheni perheen luona. Etenkin kesäisin se on minulle tietynlainen pakopaikka arjesta. Lempipaikassani Lepaanrannassa voin nauttia kesäpäivästä eväiden kera, päästää koirani pulikoimaan Vanajaveteen ja kuunnella itse linnun laulua laiturilla istuskellen. Voin vain olla.

Ennen kaikkea Iittala on kuitenkin kylänä osa suomalaisen muotoilun historiaa. Minulle siellä sijaitseva lasitehdas on ollut alusta asti olennainen osa kylän arjen ja ihmisten identiteettiä, mutta juuri siksi tulee kovin harvoin ajateltua sen todellista merkitystä. Kuinka moni voi sanoa asuvansa paikassa, jolla on 136 vuoden juuret suomalaisuuden symbolien luomisessa?

Ensimmäinen lasitehdas perustettiin Iittalaan jo vuonna 1881. Siitä asti tehtaan piiput ovat puskeneet savua ja sadat taidokkaat kädet työstäneet lasista mitä kauneimpia esineitä. Tiesittekö, että tehdas on yksi maamme harvoja toiminnassa olevia alan yrityksiä ja siellä valmistetaan edelleenkin perinteisellä puhallustaidolla muun muassa Aalto-maljakoita? Uskaltaisin väittää, että ne suomalaiset kodit, joiden kaapeista ei Iittalan lasia löydy, ovat harvassa.

Kuvassa mieheni veljen puhaltama paperipaino sekä Iittalan muita esineitä.

Iittala onkin brändinä vahvasti läsnä meidän suomalaisten elämässä, niin arjessa kuin juhlassa. Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi suosittelen viimeistään nyt tutustumaan myös tähän pieneen kylään, joka välittää edelleen maailmalle suurta suomalaista designia.

Lasimäeltä löytyy muun muassa Designmuseo Iittala, Naivistit Iittalassa-näyttely sekä Iittalan Outlet-myymälä. Lisäksi sieltä saa kesäisin myös ihania Kultasuklaan suklaamansikoita, nam! Ollaan ylpeitä omasta kotiseudusta!

Tuoreimmat
Tapaa OP Helsinki kesän tapahtumissa
Tapaa OP Helsinki kesän tapahtumissa
OP Helsingin kumppanitapahtumiin kuuluvat viime vuoden tapaan kaupunkikulttuuri- ja musiikkifestivaali Flow Festival, junioripelaajien jalkapalloturnaus Helsinki Cup ja tubettajatapahtuma Tubecon.
Permanent på stugan
Permanent på stugan
Paret Lyytikäinen flyttade till stugan för fjorton år sedan, Hannu Hyvärinen förbereder för närvarande sin egen flytt. En ändring av användningsändamålet för en fritidsbostad kräver samarbete med...
Alkuvuosi jakoi yhtiöt Helsingin pörssissä selviin voittajiin ja häviäjiin
Alkuvuosi jakoi yhtiöt Helsingin pörssissä selviin voittajiin ja häviäjiin
Maailmantalous on ollut yhä kasvu-uralla, ja loppuvuoden kehitys näyttää vielä samansuuntaiselta. Helsingin pörssissä hajonta alkuvuoden tuloskehityksessä on ollut suurta.
Henri Alen: "Tuhlaajapuoli näkyy ruokakaupassa"
Henri Alen: "Tuhlaajapuoli näkyy ruokakaupassa"
Kokki Henri Alén on joskus pienissä hankinnoissa naurettavan säästeliäs.

OP sosiaalisessa mediassa