Yritystoiminnan käynnistämisen hinta ja kustannukset

Yrityksen perustaminen itsessään ei ole valtava investointi. Toiminnan käynnistys voi kuitenkin tuoda alasta riippuen useita kuluja, joihin yrittäjän kannattaa varautua jo ennalta.

Yrityksen perustaminen on prosessi, joka lähtee liikkeelle liikeidean kirkastamisesta ja liiketoimintasuunnitelman teosta. Niiden toteutukseen kannattaa varata riittävästi aikaa. Ajatus- ja suunnittelutyöhön käytetyt tunnit auttavat yrittäjää käynnistämään yritystoiminnan sujuvasti.

Kun pohjatyöt on tehty hyvin, on aika tehdä yrityksen perustamisilmoitus PRH:n eli Patentti- ja Rekisterihallituksen kaupparekisteriin.

Paljonko yrityksen perustaminen maksaa?

Yrityksen perustamisilmoituksen teko kaupparekisteriin maksaa Suomessa joistain kympeistä noin 400 euroon. Ilmoituksen hinta vaihtelee sen mukaan, minkä yhtiömuodon yrittäjä valitsee ja tehdäänkö ilmoitus sähköisesti vai paperilla. Suosituimmat yhtiömuodot ovat osakeyhtiö ja yksityinen elinkeinonharjoittaja eli toiminimi.

Yksityisen elinkeinonharjoittajan perustamisilmoitus maksaa sähköisesti 60 euroa ja paperilla 110 euroa. Osakeyhtiön osalta sähköinen ilmoitus maksaa puolestaan 275 euroa ja paperisesti 380 euroa.

Hintoihin voi tarkemmin tutustua PRH:n verkkosivuilta.

Osakeyhtiötä perustavan on hyvä huomioida, että kesäkuun 2019 loppuun saakka osakeyhtiöltä vaaditaan 2 500 euron osakepääoma. Tähän on tulossa muutos, ja heinäkuun alussa 2 500 euron osakepääomavaatimus poistuu.

Muut aloittelevan yrittäjän kulut

Usein kulut alkavat juosta heti yrityksen perustamispäivästä lähtien. Millaisiin menoeriin yrittäjän kannattaa varautua jo ennen yrityksen perustamista?

Kulut ovat hyvin toimialakohtaisia. Esimerkiksi koodarin ja ison tuotantolaitoksen lähtökohdat ovat hyvin erilaiset.

Yrittäjän kannattaa kuitenkin pohtia ainakin seuraavia asioita:

Kolmen kuukauden käyttöpääoma

Tuloja voi joutua odottamaan yritystoiminnan luonteesta riippuen jonkin aikaa. Esimerkiksi ravintolan toiminta käynnistyy heti, mutta uutta keksintöä kehittävän yrityksen alkuvaiheeseen voi kulua jopa vuosia. Myös startup saattaa toimia kuukausia ilman tuloja.

Hyvä nyrkkisääntö on, että yrittäjän tilillä kannattaisi olla joka tapauksessa kolmen kuukauden käyttöpääomaa vastaava summa. Se auttaa varautumaan yllätyksiin ja tuo joustovaraa.

Kirjanpito – itse vai ulkoistaen?

Yrittäjän kannattaa myös miettiä heti alkuunsa, aikooko hän tehdä kirjanpidon itse vai ulkoistaako hän sen tilitoimistolle. Kirjanpitäjä voi myös mahdollisesti auttaa yrityksen perustamisilmoituksen teossa. Ulkoistaminen maksaa, mutta se voi myös tuoda mahdollisuuden keskittyä ydinliiketoimintaan.

YEL ja muut vakuutukset

Yrittäjän ainoa pakollinen vakuutus on YEL eli yrittäjän eläkevakuutus. Yrittäjä kuuluu sen piiriin, jos tämän työtulo ylittää määritetyn rajan. Esimerkiksi vuonna 2019 työtulon raja oli 7 799,37 euroa. YEL perustuu arvioituun työtuloon ja siinä katsotaan, kuinka paljon henkilö saisi palkkaa vastaavasta työstä.

YEL voi minimissään tarkoittaa yrittäjälle vajaan parin sadan euron kuukausittaista menoerää, eli päälle paria tuhatta euroa vuodessa.

Yritystoimintaa voi ja kannattaa turvata myös muilla vakuutuksille. Esimerkiksi itse yrittäjää ja työntekijöitä suojaamaan tarvitaan tapaturmavakuutus. Se auttaa sairauden tai tapaturman yllättäessä. Olemassa on myös esimerkiksi ryhmähenkivakuutus.

Keskeytysvakuutus auttaa yrityksiä esimerkiksi laiterikon ja tuotannon keskeytymisen yhteydessä. Yrittäjän kannattaa myös arvioida, onko hänellä tarvetta vastuuvakuutukselle tai oikeusturvavakuutukselle.

Palkat ja työterveys

Osalle yrityksistä toiminnan käynnistäminen tarkoittaa heti alkuunsa työntekijän tai työntekijöiden palkkaamista. Esimerkiksi ravintolan voi olla vaikea toimia ilman osaavaa työvoimaa. Työntekijöitä on siis palkattava ja heille on maksettava palkkaa. Myös työterveys on järjestettävä.

Tuotantovälineet

Vaikka kyseessä olisi ajatustyöläinen, tarvitsee hän mahdollisesti tietokoneen sekä kännykän. Yllätyksenä saattaa tulla, että yrityksen nimiin hankittavat puhelin- ja nettiliittymät voivat myös olla erihintaisia kuin yksityishenkilölle.

Laitteiden asennus voi myös vaatia osaavan ammattilaisen apua sekä lisenssien ja softan hankintaa.

Toimitilat

Osa yrittäjistä tarvitsee toimintaansa varten toimitilan. Sen vuokraus tuo kuluja, samoin aluksi mahdollisesti perittävä takuuvuokra. Myös sähkö, vesi ja mahdollinen vartiointi maksavat. Tilat voi myös ostaa tai rakennuttaa itse.

Alkuvarasto

Osa yritystoiminnasta on myös sellaista, että se vaatii alkuvaraston. Näin voi olla esimerkiksi verkkokaupan kohdalla. Yrittäjän on siis maksettava tuotteista, vaikka hän ei olisi vielä saanut niistä tuloa.

Kassa ja käytännön järjestelyt

Tarvitseeko yrittäjä toiminnan pyörittämistä varten kassajärjestelmän? Entä miten esimerkiksi matka- ja edustuskulut hoidetaan?

Hyvän sopimuksen teko maksaa

Sopimukset ovat tärkeä osa yrittäjyyttä. Sopimusten teossa voi käyttää apuna lakimiehiä. He voivat auttaa esimerkiksi tavaramerkin suojauksessa ja patentin teossa, mikä voi olla yritykselle elintärkeää. Suojaus tuo turvaa ja auttaa taklaamaan kopiointiyrityksiä.

Markkinointi

Alkuun pääsemisessä merkittävässä roolissa on myös markkinointi. Siihenkin on hyvä varata pääomaa. Esimerkiksi verkkokaupan ja verkkosivujen teko ei ole ilmaista. Ne tuovat kuitenkin yritykselle näkyvyyttä. Osalle yrityksen kohderyhmälle voivat puolestaan toimia lehti-ilmoitukset. Kannattaa myös pohtia, haluaako yrittäjä tehdä teippauksia tai valomainoksia.

Mitkä ovat yritystoiminnan kannalta ne kaikkein tehokkaimmat keinot tulla nähdyksi ja herättää asiakkaiden kiinnostus?

Juttuun on haastateltu yritysneuvoja Sven Langbeinia Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy:stä

OP sosiaalisessa mediassa