Tammelassa asuva Kaisa Sorola, 65, nauraa tehneensä elämässä kaiken vähän nurinkurisessa järjestyksessä. Hän kirjoitti aikoinaan ylioppilaaksi 34–vuotiaana, opiskeli työttömäksi jäätyään uuden ammatin nelikymppisenä, päätti vielä syventää osaamistaan ja luki 59–vuotiaana itsensä insinööriksi. Ja nyt, eläkkeellä, hän ryhtyi yrittäjäksi.

-Jäin kaksi vuotta sitten täysin palvelleena vanhuuseläkkeelle tietotekniikan kouluttajan ja projektityöntekijän tehtävistä ammattikorkeakoulusta. Tiesin heti, etten halua jäädä vain olemaan, koska tykkään työskennellä ja energiaakin riittää. Olen myös aina ollut hyvä löytämään itselleni töitä. Tämä tuntui siksi luontevalta siirrolta.

Nyt Sorola opettaa ikääntyville ihmisille erilaisia it-taitoja. Asiakkaat ovat 65–80 -vuotiaita.

-Olen huomannut, että tässä ikäluokassa kysyntää tietotekniikan taidoille todella riittää. Monille tutut tietokoneet alkavat olla jo historiaa, kun väki on siirtynyt älypuhelimiin ja tabletteihin. Samaan aikaan monet palvelut, kuten vaikka reseptien uusiminen tai matkalippujen hankkiminen ovat siirtyneet yhä enemmän verkkoon. Ohjeita ja neuvoja siis tarvitaan.

Usein Sorolan opetusryhmässä on kerralla 5–10 ihmistä. Oppimisen ja oivaltamisen ilo on opettajasta ihanaa katsottavaa.

-Onko ihanampaa tunnetta olemassakaan, kuin se, että voi olla avuksi! Ja kaikki kyllä oppivat nämä taidot, ihan ikään katsomatta, kunhan etenemme pala kerrallaan, toistamme tarpeeksi monta kertaa ja puhun riittävän rauhallisesti, Sorola toteaa.

Eniten ikääntyvät asiakkaat innostuvat Whatsappista, se kun löytyy kaikkien lastenlasten puhelimista.

-Käymme tarkasti läpi kaikki sovelluksen mahdollisuudet puheviesteistä kuviin. Monen sukulaiset asuvat pitkin maailmaa ja yhteydenpito on tosi tärkeää. Joka ryhmässä tapaan ihmisiä, jotka lähtevät aivan nollatiedoilla liikkeelle ja riemastuvat sitten, kun saavat uudet sovellukset käyttöönsä.

Uuden oppiminen pitää virkeänä

Suuri osa ikääntyvästä väestä suhtautuu Sorolan mukaan tietotekniikkaan uteliaalla oppimisen halulla. Jos vastustusta ilmenee, se liittyy yleensä pelkoon ja ennakkoluuloihin siitä, ettei opi käyttämään laitteita.

-Kun avuksi tulee kaltaiseni vertaisopastaja, moni huomaa helpotuksekseen, että oppii aivan mainiosti. Minä kerron aina, että opettelin näihin asioihin itsekin vasta nelikymppisenä.

Sorola totisesti tietää jotakin uusien asioiden oppimisesta aivan henkilökohtaisellakin tasolla. Hän nimittäin työskenteli aikoinaan ensin sisustusalalla. Paikkakunnan vaihdon myötä työpaikka kuitenkin jäi, ja Sorola päätti hyödyntää tietokoneenkäyttelyn olemassa olevaa pohjataitojaan ja opiskella sovellusneuvojaksi. Seuraavaksi hän päivitti tutkinnon ja valmistui datanomiksi. Kun opiskelu maittoi, hän luki itsensä insinööriksi ennätysajassa: neljän vuoden opinnot sujuivat 2,5 vuodessa ja vielä töiden ohella.

-Välillä kyllä ihan itkin, Sorola nauraa.

-Olen matemaattisesti aivan lahjaton ja minulla on lukihäiriökin. Silti suoritin tutkinnon loppuun sisulla.

Nyt Sorola toimii keikkailun ohessa paikallisen eläkeyhdistyksensä netti- ja Facebook-sivujen ylläpitäjänä ja henkilökohtaisena avustajana kahdelle ihmiselle. Hän myös ottaa tuotekuvia, hautajaisia ja kasvokuvia someen, ja auttaa yksinyrittäjiä perustamaan somesivujaan ja markkinoimaan tuotteita sekä palveluita. Arkea vauhdittavat myös perheen kolme mäyräkoiraa.

Puuhanainen kiittelee, että saa OP Kevytyrittäjä -palvelusta kaiken tarvittavan avun pienen yritystoimintansa pyörittämiseen.

-Huomasin, ettei yhdistyksillä useinkaan ole kunnollista laskutuskanavaa, ja silloin voi olla vaikea tilata tarvittua koulutusta. Kun minä hoidan itse laskutuksen, yhdistykset voivat huoletta ostaa palveluitani ilman hankaluuksia. Liittymä on helppokäyttöinen, eikä minun tarvitse kuin täyttää laskutettavan tiedot, niin saan rahat tililleni.

Uuden opettelu ja opiskelun haasteet ovat aina kiehtoneet Sorolaa. Juuri nyt hän miettii, toteuttaisiko vielä joskus haaveensa kirjoittamisen opiskelusta.

-On kauhean hauska haastaa omia aivojaan! Ei kenenkään tarvitse eläkkeellä piiskata itseään uusiin asioihin, vaan joutenolosta saa ehdottomasti myös nauttia, mutta minä nautin juuri tästä.