Tietojärjestelmätiedettä Jyväskylässä opiskellut Jari Laari matkasi kesällä 2015 bussilla Helsingistä Jyväskylään. Aikansa kuluksi hän selasi puhelimestaan eri liikenneyhteyksien aikatauluja ja hintoja ja huomasi, että olisi päässyt toisella bussilinjalla nopeammin ja noin puolet halvemmalla perille.

– Julkisten liikenneyhteyksien ongelmana on tarjonnan laajuus. Sopivien reittien ja linjojen hintavertailu on työlästä ja hankalaa, hän sanoo.

Laari sai idean verkkopalvelusta, joka tarjoaisi nopeasti ja luotettavasti tiedot eri liikenneyhteyksistä ja helpottaisi niiden hintavertailua.

Henkinen pääoma suurin investointi

Laari kertoi villistä ideastaan kavereilleen, jotka innostuivat ajatuksesta työstää ideaa eteenpäin.

Mukaan tulivat Sami-Pekka Muttonen, Markus Laukkanen ja Petteri Aho, joilla jokaisella oli toisiaan täydentävää osaamista liiketoiminnan käynnistämiseksi.

– Minä ja Petteri hallitsimme teknisen osaamisen, Markus opiskeli Lappeenrannassa kauppatieteitä ja Sami-Pekka oli jo myyntitehtävissä työelämässä, Laari kertoo.

Syntyi Matkakeisari-palvelu, jonka liiketoimintaa alettiin pyörittää Laarin perustaman toiminimen kautta, ketterästi ja pienellä riskillä.

– Emme juurikaan investoineet tähän omaa rahaa, enemmänkin henkistä pääomaa, kun koodasimme teknistä ratkaisua vapaa-ajalla ja viikonloppuisin, Laari sanoo.

Ystävänpäivänä 2016 lanseerattua palvelua markkinoitiin pienimuotoisesti, mutta se löysi käyttäjäkuntansa nopeasti. Palvelu tehtiin tutuksi Facebookin ja Googlen alustoilla. Alkuvaiheessa suurin osa käyttäjistä tuli perustajien kavereiden kautta. He vinkkasivat puolestaan palvelusta omille kavereilleen, mikä vauhditti lumipalloilmiötä.

Hiljattain verkkopalvelun rinnalle kehitettiin myös mobiilisovellus.

Omat naamat likoon

Alkuvaiheessa Matkakeisari-sovellus sisälsi Matkahuollon, Onnibussin ja VR:n reitti- ja hintatiedot. Myöhemmin mukaan lisättiin myös Pohjolan Liikenteen, Pori Expressin ja Savonlinjan vastaavat tiedot.

Vaikka verkossa oli jo tarjolla myös muita vastaavia palveluita, Matkakeisari onnistui keräämään kuukausittain kymmeniä tuhansia käyttäjiä. Mikä erotti Matkakeisarin kilpailijoistaan?

– Teimme asiat eri tavalla. Panimme itsemme likoon ja olimme omilla naamoillamme toiminnassa mukana. Vaikka emme yrityskaupan jälkeen enää osallistu toimintaan, meitä kutsutaan edelleen usein matkakeisareiksi, Laari sanoo.

Brändi jatkaa yrityskaupasta huolimatta

Oman idean työstäminen ketteräksi ja toimivaksi palveluksi, joka tarjoaa arjen lisäarvoa käyttäjilleen, oli Laarin mukaan mieluisa matka. Pidemmän päälle se alkoi kuitenkin kuormittaa nelikkoa.

– Meillä oli kaikilla jo omat päiväduunit muualla, eikä aikaa jäänyt riittävästi palvelun kehittämiseen.

Yrittäjät kontaktoivat kilpailevia palveluita ja löysivät yhteistyökumppanin, joka oli valmis ostamaan paikkansa vakiinnuttaneen brändin ja viemään sen tarinaa eteenpäin.

Olavi Paanasen perustama Perille Mobility Services Oy osti Matkakeisarin loppuvuodesta 2018 ja nyt se jatkaa toimintaansa Perille-palvelun teknisellä alustalla. Yrityskauppaan Paanasta inspiroi Matkakeisarin laaja käyttäjäkunta.

– Matkakeisari täydentää hyvin Perille-palvelua. Matkakeisari on selkeä ja suoraviivainen palvelu, joka vahvistaa Perille Mobility Services Oy:n päämäärää kehittyä vahvaksi toimijaksi liikkumisen kauppapaikkana, Paananen sanoo.

Oma yritys voi olla myös rekrytointivaltti

Matkakeisarin ja Perille Mobility Services Oy:n välinen yrityskauppa on konkreettinen esimerkki siitä, miten startup-yritys voi jalostaa liiketoimintaansa ja osaamistaan yritysostojen avulla. Laari toteaa, että omaa yritysideaa kannattaa kokeilla jonkinlaisella kevytversiolla ja testata, onko ideassa potentiaalia.

– Me aloitimme idean kehittelyt syksyllä 2015 ja olimme ensimmäisellä versiolla ulkona jo tammikuussa 2016. Tällaisia juttuja ei kannata jäädä hinkkaamaan vuosia vaan testata rohkeasti, lentääkö idea, Laari sanoo.

Laarin mukaan Matkakeisarin perustaminen oli nelikolle ensinnäkin tulikoe, jolla mitattiin heidän teknistä osaamistaan. Kun siinä onnistuttiin, oli seuraavana askeleena testata, löytyykö nelikolta myös riittävästi markkinointiosaamista.

Sen jälkeen oli ratkaistava, miten sovelluksesta saisi liiketoiminnallisesti järkevää toimintaa.

– Tulimme siihen tulokseen, että liiketoiminnan kehittäminen olisi edellyttänyt isompia investointeja, jotta olisimme päässeet kunnolla eteenpäin, Laari sanoo.

Vaikka nelikon yritystoiminta jäi nyt lyhytaikaiseksi, eivät he pidä mahdottomana, että ryhtyisivät jonain päivänä uudelleen yrittäjiksi.

– Matkakeisari herätti paljon kiinnostusta ja toimi myös meriittinä rekrytoinnissa sekä avasi ovia uusiin työtehtäviiin, sanoo nykyisin ohjelmistotalo Vincitissä konsulttina työskentelevä Laari.

Oletpa aloitteleva tai kokenut yrittäjä, OP:lta löydät ratkaisut yrityksesi liiketoimintaan. Haluamme tukea yrityksesi toimintaa kaikissa tilanteissa.