Verkkokauppaan erikoistuneen Preecon piti aluksi olla yritys, joka työllistäisi tekijänsä kesäksi. Siitä kuitenkin tuli pitkäkestoisempi, kokopäiväisempi ja vakituisempi projekti kuin sen perustajat Henrik Viitala, Juho Horkka, Jani Laitinen ja Juha-Matti Raappana osasivat ajatellakaan.

– Alussa laskimme, montako lounasta saimme tienattua päivän aikana. Alkuperäinen suunnitelma oli, että saamme meille kaikille kesätyön. Se toteutui ja siitä yritys lähtikin kasvamaan, kertoo Preeco.fi:n toimitusjohtaja Juha-Matti Raappana.

Kun nuoret perustivat vapaa-ajan tuotteita myyvän yrityksen vuonna 2012, he olivat päätoimisia 23–26-vuotiaita kauppatieteen opiskelijoita Oulussa. Varastona toimi yrittäjien opiskelija-asunto. Se täyttyi esimerkiksi hierontapöydistä ja puutarhakalusteista.

Yritys kulki mukana opintojen rinnalla, mutta vähitellen alkoi herätä ajatus siitä, että se voisi tarjota enemmän kuin sivutoimista yrittäjyyttä.

– Kahden vuoden jälkeen alkoi näyttää, että tästä voisi tulla muutakin kuin pelkkä kesätyö. Yritys alkoi viedä enemmän aikaa kuin opinnot. Silloin hoksasi, että tästä taitaa tulla oikea työ, jolla saamme itsemme elätettyä, Raappana kertoo.

Kun nuoret valmistuivat, heistä tosiaan tuli kokopäiväisiä yrittäjiä. Preeco puolestaan on kasvanut opiskelija-asunnosta vakavasti otettavaksi kotimaiseksi verkkokaupaksi.

Kansainväliset markkinapaikat luovat kasvua

Kuusi vuotta alalla ovat hioneet yrityksen toimintaa, ja Raappanan sanoin Preeco on valmiina kiristyvään kilpailuun. Suurimmat kansainväliset kilpailijat tulivat Suomeen vuonna 2015, mutta niistä huolimatta Preeco on pystynyt luomaan kannattavaa kasvua.

Tällä hetkellä sen kovimmat kilpailijat tulevat muun muassa euroalueelta. Muihin eurooppalaisiin toimijoihin verrattuna yrityksellä on selvä etulyöntiasema:

– Näkemyksemme Suomen markkinasta on vahvempi kuin kansainvälisillä toimijoilla. Olemme myös suhteellisen kapearakenteinen organisaatio ja pystymme reagoimaan nopeasti vaihtuviin tilanteisiin.

Yritykselle kansainväliset markkinapaikat, kuten paljon puhuttu Amazon, ovat Raappanan mukaan uhkakuvien sijasta jättipotti.

– Voimme myydä tuotteitamme Amazonissa, ja Suomen markkinan lisäksi se avaisi meille helposti pääsyn kansainvälisille markkinoille. Haluamme panostaa entistä enemmän omiin tuotteisiin ja parantaa niitä Suomen olosuhteisiin sopiviksi, mikä on avain menestykseen!

Verkkokauppa kiihdyttää tahtia

Raappana kertoo, että yritys sai alkunsa juuri oikeaan aikaan. Samaa tahtia Preecon kanssa kasvoivat kotimaan markkinat.

– Verkossa tuote pystytään myymään edullisemmin kuin kivijalasta ja kulurakenne on erilainen kuin perinteisellä kaupalla. Iskimme hyvään trendiin, kun perustimme yrityksen. Emme olleet liian aikaisessa vaan juuri sopivassa ajassa, jolloin kuluttajat siirtyivät enemmän verkkoon.

Kuuden toimintavuoden aikana myös yrityksen tuotevalikoima on kasvanut. Alkuaikoina sen valikoimiin kuului parisataa tuotetta, nyt myynnissä on 5 000 tuotetta.

Hierontapöydät ja puutarhakalusteet kuuluvat yhä tuotevalikoimaan, mutta niiden rinnalle on tullut uusia kategorioita ja verkkokauppoja. Preeco Trading Oy:n verkkokauppoihin kuuluvat nykyään preeco.fi, gorillasports.fi sekä vauvakulma.fi

Myös asiakaskunnassa on näkynyt selvä muutos. Kun ennen esimerkiksi kotikuntoiluvälineitä ostivat nuoret, nyt myös vanhemmat kuluttajat ovat alkaneet ostaa niitä verkosta.

Koska kysyntä on kasvanut, on myös työntekijöille tullut tarvetta. Nykyään yrityksen toiminnasta vastaa 11 tekijää.

Kotimarkkina haltuun, sitten ulkomaille

Markkinoilla on yhä Raappanan mukaan kasvuvaraa.

– Suomen markkinoilla kysyntä tuotteillemme on suurta. Haluamme, että kotikenttä on vahva ennen kuin lähdemme kansainvälisille markkinoille.

Myös tuotevalikoiman jatkokehittely valmistaa yritystä kansainvälisille markkinoille.

Tähänastinen kasvu on ollut harkittua ja hallittua. Liikevaihdon vuosittainen 30 prosentin kasvu on onnistunut Raappanan mukaan tarkalla kulujen seurannalla.

– Olemme todella kulutarkkoja. Olemme saaneet kulut pidettyä minimissään ja tarjottua tuotteita asiakkaalle oikeaan hintaan. Olemme myös pystyneet kehittämään tuotteita, jotta ne vastaavat asiakkaiden tarpeita. Keräämme paljon dataa päätöksenteon tueksi.

Yritykselle tärkeitä ovat esimerkiksi asiakaskyselyt sekä sähköpostilla ja omien verkkosivujen tuotearvostelujen kautta tulevat palautteet.

– Tämän lisäksi meille mielenkiintoista tietoa on seurata yleisesti markkinoiden trendejä ja metsästää seuraavaa tasapainoskootterin kaltaista hittiä.

Myös päätöksiä yrityksessä tehdään harkiten. Kasvuun vastaaminen on tarkoittanut esimerkiksi varastokoon laajentamista. Opiskelija-asunnosta varasto siirrettiin Oulussa aina tarpeen mukaan isompaan kauppatilaan. Vuonna 2017 yritys muutti varastonsa 6 000 neliön halliin Lahteen.

– Siihen vaikuttivat logistiset syyt. Helsingin Vuosaaren satamaan on halvempi tuoda kontteja kuin Ouluun. Asiakaskuntamme on etelässä, ja Lahdesta toimituksemme ovat nopeampia.

Kotimaan kasvu vaatii myös näkyvyyttä. Ja kun kotimaan markkina on hallussa, ajankohtaiseksi tulee kansainvälistyminen.

– Pohja on tehty kasvua varten ja voimme lähteä tästä ylöspäin. Ja olemme valmiit siihen.

Tutustu op.median yrityksen perustamisoppaaseen.