Uskaltaako yrittäjä jäädä äitiyslomalle? Kaksi yrittäjää kertoo, miten he järjestelivät vanhempainvapaansa

Miten yrittäjä voi jäädä äitiyslomalle, vai onnistuuko se lainkaan? Kysyimme kahdelta yrittäjältä.

Yrittäjyyden ja äitiyden yhdistäminen vaatii aina tasapainoilua. Varsinkin yksinyrittäjä voi joutua pohtimaan, voiko äitiyslomalle jäädä lainkaan.

Aiemmin yrittäjät ovat voineet varautua äitiyslomaan korottamalla YEL-maksuaan kuuden kuukauden ajalta ennen äitiysloman alkua. Näin moni normaalisti pienempää YEL-maksua maksanut yrittäjä on voinut taata toimeentulonsa äitiysloman ajan.

Vuoden 2020 alusta YEL-maksua tulee kuitenkin korottaa 12 kuukautta ennen äitiysloman alkua, jotta korotus vaikuttaa äitiyspäivärahan suuruuteen. Yrittäjän täytyy toisin sanoen varautua äitiyslomaan jo ennen kuin raskaus on välttämättä edes suunnitelmissa.

Töitä läpi äitiysloman

Hämeenlinnalainen ohjelmistoalan yrittäjä Lisa-Marie Karvonen jäi äitiyslomalle alkusyksystä 2019. Karvoselle oli alusta saakka selvää, ettei yritystä voi laittaa pöytälaatikkoon äitiysloman ajaksi.

– Työskentelen yksinyrittäjänä, joten yrityksen kannalta olisi katastrofaalista, jos laittaisin pillit pussiin äitiysloman ajaksi. Päätin jo kauan ennen lapsen syntymää, että jatkan töitä myös äitiysloman aikana, Karvonen kertoo.

Äitiyslomalla työskentely ei kuitenkaan onnistunut niin helposti kuin Karvonen olisi toivonut. Syy ei ollut vauva-ajassa vaan siinä, että Karvonen joutui toden teolla kaivamaan tietoja siitä, miten äitiyspäivärahaa voi nostaa työnteosta huolimatta.

– Kelan mukaan jo se, että asiakas soittaa minulle ja vastaan puheluun, lasketaan kokonaiseksi työpäiväksi. Jokaisesta äitiyspäivärahan aikana tehdystä työpäivästä menee isot verot ja maksetaan vain minimipäivärahaa. Lisäksi näistä päivistä pitää raportoida erikseen Kelaan.

Karvonen päätti, että pääsee helpommalla ilmoittamalla tekevänsä koko ajan töitä.

Lisa-Marie Karvonen pyörittää yritystään myös äitiysloman aikana.

Kela suositteli Karvoselle erillistä verokorttia etuuden maksamista varten.

– Saan nyt minimipäivärahaa, mikä ei toki ole paljon, mutta se on parempi kuin ei mitään. Ja voin hyvillä mielin tehdä töitä niin paljon kuin pystyn.

Yrityksen jäädyttäminen toisi isot tappiot

Karvonen on työskennellyt ohjelmistoalalla vuosien ajan. Oman Diginörtti-yrityksensä hän perusti yhdeksän vuotta sitten.

Karvonen sanoo, että olisi maksanut isoa YEL-maksua, jos se olisi ollut taloudellisesti mahdollista ja järkevää.

– Lisäksi minusta tuntui siltä, että jos olisin jäänyt väliaikaisesti kokonaan pois työelämästä, monen vuoden työ ja esimerkiksi hyvät kontaktit olisivat valuneet hukkaan, Karvonen perustelee päätöstään.

Karvonen palvelee äitiyslomalla pääasiassa vanhoja asiakkaitaan.

– Kerroin heille, etten ota juuri nyt koodausprojekteja, mutta palvelen toki vanhoja asiakkaitani kuten ennenkin. Kaikki ovat onneksi ottaneet tiedon hyvin vastaan ja ymmärtävät kyllä, jos en pysty reagoimaan asioihin ihan yhtä nopeasti kuin aiemmin.

Palkattu sijainen ja muita erityisjärjestelyjä

Myös savonlinnalaisen Fysiosatama-yrityksen yrittäjä ja osakas Sanna Karttunen on sitä mieltä, että yksinyrittäjän jääminen äitiyslomalle on käytännössä mahdotonta. Karttunen jäi äitiyslomalle marraskuun 2019 alussa.

Noin kaksi vuotta sitten perustetussa Fysiosatamassa on Karttusen lisäksi kaksi muutakin osakasta. Sitä ennen hän työskenteli vuosia yksinyrittäjänä.

– Fysioterapeuttina en voi ulkoistaa asiakkaita muille, työskennellä kotoa käsin tai vain lopettaa yritystoimintaa väliaikaisesti, Karttunen kertoo.

Karttunen korotti omaa YEL-maksuaan hyvissä ajoin ennen äitiyslomaa. Korotus oli mahdollinen, sillä yritys pyörii myös Karttusen kahden kollegan voimin.

– Pystyn siksi jäämään äitiyslomalle ja olemaan ihan oikeasti pois töistä. Toki se vaatii muitakin erityisjärjestelyjä. Minulle on palkattu sijainen, mutta pyrin varmaankin hoitamaan jonkin verran hallinnollisia asioita äitiyslomankin aikana, hän kertoo.

Hän huomauttaa, että yrittäjien äitiyslomalle jääminen tuntuu muutenkin epätasa-arvoiselta tavallisiin palkansaajiin verrattuna.

– Kela maksaa 2 500 euron etuuden yritykselle, jonka työntekijä jää äitiyslomalle. Jos kuitenkin yrittäjänä jään äitiyslomalle, en saa korvausta.

OP sosiaalisessa mediassa