Maksupalvelulain uudistus asettaa uudenlaisia vaatimuksia maksamiseen liittyvien palvelujen tunnistautumiseen 14.9.2019 alkaen. Vähemmälle huomiolle on jäänyt toinen samoihin aikoihin voimaantuleva muutos, joka myös mullistaa yritysten arkea.

Tupas-protokollan avulla suomalaiset ovat voineet tunnistautua erilaisissa verkkopalveluissa asioidessaan oman pankin verkkopankkitunnuksella. Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin määräyksen mukaan Tupas-tunnistautuminen päättyy 30.9.2019.

Määräys perustuu Suomen lakiin vahvasta sähköisestä tunnistamisesta sekä EU:n eIDAS-asetukseen. Tupas ei enää jatkossa täytä uusia vahvan sähköisen tunnistautumisen tietoturvavaatimuksia, ja lokakuun alusta alkaen Tupas-tunnistautumista ei saa enää käyttää vahvassa sähköisessä tunnistamisessa.

– Tupaksen korvaa Luottamusverkosto, jonka muodostavat tunnistusvälineen tarjoajat eli pankit ja teleoperaattorit sekä tunnistusvälityspalvelut. Näin ollen yritykset voivat jatkossakin tunnistaa asiakkaansa turvallisesti ja sähköisesti, kiteyttää OP:n tunnistamisen palveluista vastaava tuotepäällikkö Inkeri Jalonen.

Tunnistuksen välityspalvelu täyttää uudet vaatimukset

Helpoiten yritys voi täyttää uudet vaatimukset vahvasta sähköisestä tunnistuksesta, kun se siirtyy käyttämään tunnistuksen välityspalvelua. Tällöin verkkopalvelun käyttäjät voivat edelleen tunnistautua oman pankkinsa tai teleoperaattorinsa tunnuksella.

Käytännössä yrityksen tulee ottaa käyttöön tunnistuksen välityspalvelu ja tehdä tekninen liitäntä järjestelmiinsä. Esimerkiksi OP tarjoaa OP Tunnistuksen välityspalvelua.

– Yritykset saavat käyttöönsä yhdellä sopimuksella ja teknisellä toteutuksella kaikki vahvan tunnistamisen liikkeellelaskijoiden eli pankkien ja teleoperaattoreiden tunnisteet. Tupas-aikaan jokaisen pankin kanssa piti tehdä erillinen sopimus ja tekninen toteutus, Jalonen vertaa.

Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin määräyksellä on ollut noin kahden vuoden siirtymäaika. Jos et ole vielä tehnyt sopimusta tunnistuksen välityspalvelusta, Jalonen kannustaa toimimaan nopeasti.

Viranomaispalvelut, kuten Verohallinto ja Kela, käyttävät jo nyt Luottamusverkostoon kuuluvaa tunnistuksen välityspalvelua.

– Kaikenkokoisten yritysten on nyt helpompaa ottaa käyttöön vahva sähköinen tunnistaminen. Apua saat omasta osuuspankistasi tai OP Yrityspankin yhteyshenkilöltäsi.

OP kuuluu Luottamusverkostoon. Tarjoamme henkilöasiakkaille vahvoja sähköisiä tunnistusvälineitä, välityspalvelun tarjoajille OP Tunnistuspalvelua sekä yrityksille OP Tunnistuksen välityspalvelua.

Lue lisää OP Tunnistuksen välityspalvelusta

Muuta evästeasetuksiasi