Tälläkin hetkellä Suomessa toimii tuhansia osakeyhtiöitä ja osuuskuntia, jotka ovat laiminlyöneet tilinpäätöstietojen ilmoittamisen, minkä seurauksena ne voidaan poistaa kaupparekisteristä. 2000-luvulla kaupparekisteristä on poistettu jo 82 130 osakeyhtiötä ja osuuskuntaa puuttuvien tilinpäätöstietojen vuoksi.

Kuluneen vuoden aikana kaupparekisteristä on poistettu 11 692 osakeyhtiötä tai osuuskuntaa, jotka eivät ole toimittaneet kehotuksista huolimatta tilinpäätöstietoja Patentti- ja rekisterihallitukseen.

PRH:n johtava lakimies Jouko Koitto toteaa, että viime vuosina PRH:ssä on alettu entistä tarkemmin seurata osakeyhtiöiden ja osuuskuntien tilinpäätöstietojen toimittamisvelvollisuuden noudattamista. Muita yritysmuotoja ei poisteta kaupparekisteristä puuttuvien tilinpäätöstietojen vuoksi.

– Toiminnallamme haluamme osoittaa, että lakia sovelletaan ja tarjota palvelujamme käyttäville asiakkaille täsmällisempää, ajantasaista tietoa rekisterissämme olevista yrityksistä. Ajan tasalla olevat tilinpäätöstiedot ovat tärkeitä esimerkiksi uusia kumppanuuksia harkitseville toimijoille, Koitto sanoo.

Heinäkuusta 2019 alkaen osakeyhtiön on voinut perustaa ilman osakepääomaa.

– Oletettavasti osakeyhtiön tilinpäätöstietojen merkitys kasvaa entisestään arvioitaessa osakeyhtiön toimintamahdollisuuksia, Koitto arvioi.

Muista toimittaa tilinpäätöstiedot ajoissa kaupparekisteriin

Osakeyhtiölain mukaan osakeyhtiön on ilmoitettava tilinpäätös ja toimintakertomus rekisteröiväksi kahden kuukauden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamisesta. Asiakirjat on toimitettava, vaikka toimintaa ei olisikaan harjoitettu tilikauden aikana.

Miten voi tarkistaa, ovatko tilinpäätöstiedot toimitettu asianmukaisesti?

Hyvin suuri osa tilinpäätöksistä tulee kaupparekisteriin Verohallinnon kautta veroilmoituksen liitetietona. PRH:n Virre-tietopalvelusta voi tarkistaa tilinpäätöshaku-toiminnolla, ovatko tiedot menneet perille.

Mitä tapahtuu, jos osakeyhtiö tai osuuskunta laiminlyö tilinpäätöstietojen ilmoittamisen?

Ensimmäisessä vaiheessa PRH lähettää kehotuskirjeen, jossa osakeyhtiöitä tai osuuskuntia kehotetaan lähettämään tilinpäätösasiakirjat rekisteröitäviksi kahden viikon kuluessa kirjeen päiväyksestä. Kehotuksesta on käytävä ilmi, että yhtiö voidaan määrätä selvitystilaan tai poistaa rekisteristä, jollei puutteita korjata määräpäivään mennessä.

Mitä tapahtuu, jos osakeyhtiö tai osuuskunta ei kehotuksesta huolimatta toimita vaadittuja tilinpäätöstietoja?

PRH julkaisee kehotuksen Virallisessa lehdessä ja merkitsee kehotuksen yrityksen kaupparekisteritietoihin. Tämä kehotus on julkaistava Virallisessa lehdessä viimeistään kolme kuukautta ennen määräpäivää. Samalla on kehotettava niitä osakkeenomistajia ja velkojia, jotka haluavat esittää selvitystilaan määräämistä tai rekisteristä poistamista koskevia huomautuksia, tekemään huomautukset kirjallisesti määräpäivään mennessä.

Mitä PRH tekee, jos osakeyhtiö tai osuuskunta ei kehotuksesta huolimatta toimita tilinpäätöstietoja?

Jos osakeyhtiö tai osuuskunta ei korjaa puutteita kaupparekisteriin merkittyyn määräpäivään mennessä, rekisteriviranomainen määrää yhtiön tai osuuskunnan poistettavaksi kaupparekisteristä tai selvitystilaan. PRH voi ratkaista asian, vaikka osakeyhtiön tai osuuskunnan ei voisi näyttää vastaanottaneen kehotusta.

Mitä seurauksia kaupparekisteristä poistamisesta aiheutuu?

Kaupparekisteristä poistettu osakeyhtiö tai osuuskunta ei voi harjoittaa liiketoimintaa. Ne eivät voi rekisteristä poistamisen jälkeen hankkia oikeuksia tai tehdä sitoumuksia. Niiden edustajat voivat kuitenkin ryhtyä toimiin, jotka ovat välttämättömiä velan maksamiseksi tai omaisuuden arvon säilyttämiseksi.

Voiko poistettua osakeyhtiötä tai osuuskuntaa palauttaa takaisin kaupparekisteriin?

Osakeyhtiön tai osuuskunnan palauttamista takaisin kaupparekisteriin voi hakea vapaamuotoisella hakemuksella, josta selviää yrityksen nimi, Y-tunnus ja yhteystiedot. Palauttamisen edellytyksenä on, että yritys ilmoittaa viimeksi päättyneen tilikauden vahvistetun tilinpäätöksen rekisteröitäväksi. Hakemus täytyy tehdä viiden vuoden kuluessa yrityksen poistamisesta.

Millaisia yhtiöitä uhkaa poisto tällä hetkellä?

Tälläkin hetkellä lähes 5000 osakeyhtiötä tai osuuskuntaa on saamassa häädön kaupparekisteristä, sillä ne eivät ole kehotuksista huolimatta ilmoittaneet lakisääteisiä tilinpäätöstietoja PRH:n ylläpitämään kaupparekisteriin.

Poistettavien joukossa on paljon aktiivisia osakeyhtiöitä, joiden liikevaihto on jopa miljoonaluokkaa - ei suinkaan pöytälaatikkoihin unohtuneita passiivisia pikkupajoja, joiden toiminta on lakannut.

Asiakastieto Groupin elokuussa tekemän selvityksen mukaan poistouhan alla kaupparekisteristä on eniten asuin- ja muiden rakennusten rakentamiseen keskittyneitä osakeyhtiöitä (506 kappaletta).

Myös muun liikkeenjohdon konsultoinnin, ravintolatoiminnan, muiden kiinteistöjen vuokrauksen ja hallinnan sekä luokittelemattomien rahoituspalveluiden (pois lukien vakuutus- ja eläkevakuutustoiminta) aloilta löytyy satoja osakeyhtiöitä, joita uhkaa häätö kaupparekisteristä.

Poistoa uhkaavien yritysten liikevaihdoista vain murto-osa on tiedossa.

Mukana on kuitenkin seitsemän osakeyhtiöitä, joiden liikevaihto vaihtelee yhdestä miljoonasta aina kymmeneen miljoonaan euroon. Poistolistalta löytyy lisäksi 282 osakeyhtiötä, joiden liikevaihto jää alle miljoonan euron.

Vain neljä prosenttia poistouhan alla olevista osakeyhtiöistä oli Asiakastieto Groupin selvityksen mukaan toiminnaltaan passiivisia.

Top 10: Poistouhan alla olevat osakeyhtiöt toimialoittain elokuussa 2019

  1. Asuin- ja muiden rakennusten rakentamiseen keskittyneet osakeyhtiöt 506 kpl
  2. Muu liikkeenjohdon konsultointi 246 kpl
  3. Ravintolat 121 kpl
  4. Muiden kiinteistöjen vuokraus ja hallinta 107 kpl
  5. Muualla luokittelemattomat rahoituspalvelut (pl. vakuutus- ja eläkevakuutustoiminta) 101 kpl
  6. Ohjelmistojen suunnittelu ja valmistus 79 kpl
  7. Tieliikenteen tavarankuljetus 70 kpl
  8. Muu muualla luokittelematon erikoistunut rakennustoiminta 66 kpl
  9. Kahvila-ravintolat 61 kpl
  10. Lämpö-, vesijohto- ja ilmastointiasennus 59
  11. Moottoriajoneuvojen huolto ja korjaus (pl. renkaat) 59

(lähde: Asiakastieto Group)