Oletko palkkaamassa ensimmäisen työntekijäsi? Lue muistilista työnantajan velvoitteista

Työntekijän palkkaamiseen liittyy tärkeitä käytännön asioita, kuten työsopimus, palkanmaksu ja tulorekisteri. Ne kannattaa hoitaa kerralla kuntoon.

Päätös ensimmäisen työntekijän palkkaamisesta on yksinyrittäjälle suuri harppaus. Samalla se merkitsee siirtymistä yrittäjästä työnantajaksi ja esimieheksi – et ole enää vastuussa pelkästään omasta toimeentulostasi, vaan esimerkiksi työntekijän palkka on maksettava aina ajallaan.

Laadimme palkkaajan muistilistan, jonka avulla prosessi hoituu jouhevasti ja molempia osapuolia tyydyttävästi.

Työsopimus

Työntekijän kanssa on aina hyvä tehdä kirjallinen työsopimus, vaikka lain nojalla sopimuksen voi tehdä myös suullisesti. Kun asioista on sovittu kirjallisesti, ne on helpompi tarkastaa mahdollisessa epäselvässä tilanteessa.

Työsopimukseen löytyy paljon valmiita pohjia, joita voi räätälöidä omaan käyttöön sopiviksi. Sopimukseen tulisi kirjata työntekijän ja -antajan tietojen lisäksi lyhyt kuvaus työtehtävien luonteesta, työntekemispaikka, työnalkamispäivä ja työsuhteen kesto, työaika, noudatettava työehtosopimus, palkka ja palkanmaksupäivä, mahdolliset työsuhde-edut sekä mahdollinen koeaika.

Työaika

Työaikalain mukaan työntekijän säännöllinen työaika saa olla enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa. Laista löytyy kuitenkin paljon poikkeuksia ja sääntöjä tavallisesta virka-ajasta poikkeavaan työrytmiin, kuten kolmivuoro- tai yötyöhön. Tällaiseen tehtävään työntekijää palkatessa kannattaa tarkastaa erikseen, mitä lainsäädäntö sanoo asiasta, ja tehdä poikkeuksesta merkintä työsopimukseen.

Määräaikainen vai vakituinen? Osa- vai kokoaikainen?

Työnantaja voi määritellä, minkä tyyppiseen työsuhteeseen työntekijä palkataan. Ensisijainen muoto on vakituinen työsuhde, joka tarkoittaa, että työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva. Myös määräaikainen työsuhde on mahdollinen ja esimerkiksi monelle kausi- tai projektiyrittäjälle toimiva ratkaisu, mutta määräaikaisuudelle tarvitaan aina perusteet. Niitä voivat olla esimerkiksi työn luonne tai sijaisuus.

Kokoaikaisella työllä tarkoitetaan työtä, jossa työaika on joko työaikalain tai työehtosopimuksen mukainen enimmäistyöaika. Osa-aikatyön voi järjestää niin, että päivittäinen työaika on sovittu lyhyemmäksi tai siten, että työntekijä tekee työtä vain osan viikosta tai kuukaudesta.

Palkanmaksu ja tulorekisteri

Lain mukaan palkka on maksettava työntekijän pankkitilille sovittuna palkkapäivänä. Käteisenä palkka voidaan maksaa vain erittäin perustellusta syystä. Työntekijälle on myös annettava palkkalaskelma, josta käyvät ilmi palkan määräytymisperusteet ja sen suuruus.

Vuoden 2019 alusta lähtien kaikkien työnantajien on ilmoitettava maksetut palkka- ja ansiotulot tulorekisteriin. Tulorekisteriin ilmoitettavia tietoja ovat tehdystä työstä maksetut palkat, luontaisedut, palkkiot, työkorvaukset sekä muut ansiotulot.

Pakolliset vakuutukset

Työnantajalla on velvollisuus ottaa tapaturmavakuutus työsuhteessa oleville työntekijöilleen, kun työnantaja maksaa vähintään 1 300 euroa palkkoja kalenterivuoden aikana. Hoida tapaturmavakuutus kuntoon ajoissa, sillä sen pitää olla voimassa työsuhteen alkaessa. Muista myös vapaa-ajan ryhmätapaturmavakuutus henkilöstöllesi.

Työnantajan muita lakisääteisiä sosiaalivakuutusmaksuja ovat työeläkevakuutus ja työttömyysvakuutus.

Työterveyshuolto

Työnantaja on velvollinen järjestämään työsuhteessa oleville työntekijöilleen työterveyshuollon. Käytännössä se tarkoittaa yhteistyötä työterveyshuoltoa järjestävän tahon kanssa ja työturvallisuuden varmistamista. Työterveyshuolto on työntekijöille maksutonta.

Työnantaja voi hankkia työterveyshuollon julkiselta tai yksityiseltä palveluntuottajalta tai järjestää palvelut itse. Työterveyshuollon järjestämisestä kannattaa olla yhteydessä johonkin työterveyspalveluita järjestävään tahoon, joka osaa antaa neuvoja ja tehdä sopivan tarjouksen.

SuoraTyö tekee työntekijän palkkauksesta ja palkanmaksusta helppoa. Rekisteröityminen SuoraTyö.fi-palveluun on maksutonta - tutustu täällä.

OP sosiaalisessa mediassa