Miten tulla suosituksi jouluyritykseksi? – ”Jouluviikko vastaa meillä kahden tavallisen kuukauden myyntiä”

Joulu on ollut Tampereen kauppahallissa toimivan Kalaherkut Nygrenin ykkössesonki liikkeen perustamisesta alkaen. Kysyimme, miten joulun ajan suosio pysyy yllä vuodesta toiseen.

Jokaisena jouluaatonaattona Tampereen kauppahallissa toistuu sama näytelmä.

Hallin ovet avataan tasan kello 8. Viisi minuuttia myöhemmin Kalaherkut Nygrenin vuoronumerokone on ehtinyt syöttää yli 200 numeroa, eikä asiakastulvan loppua näy.

Nygrenin perheyritykselle adventtiaika tarkoittaa kellon ympäri pyöriviä työtunteja. Normaalisti Kalaherkut Nygrenillä on vakituisesti töissä 16 henkeä, mutta jouluna työntekijöitä on 35.

– Jouluviikko vastaa meillä kahden tavallisen kuukauden myyntiä. Isotkin tukkurit ihmettelevät, miten näissä tiloissa myydään niin tolkuttomasti kalaa, kalakauppias Verneri Nygren kertoo.

Viime vuonna pelkästään kylmäsavulohta meni joulunalusviikolla 2 200 kiloa ja sinappisilakkaa 600 kiloa.

Nygrenit ovat myyneet vedeneläviä samalla paikalla vuodesta 1986. Verneri Nygrenin isoisä aloitti bisneksen, ja nyt kalakauppiaina häärii viisi Nygreniä, eli Vernerin lisäksi hänen vanhempansa ja sisaruksensa.

Tampereen kauppahalli 23.12.2016 kello 8.00 ja 8.05. Kuvaaja: Verneri Nygren

Luovia ideoita helppoon jonottamiseen

Nygrenit tietävät vuosikymmenten kokemuksella, miten joulurumbasta selviää. Ennakointi on tärkeää.

– Kaikki tehdään mahdollisimman valmiiksi, esimerkiksi sillit laitetaan valmiiksi purkkeihin. Pakkailu aloitetaan jo joulukuun alussa, Verneri Nygren kertoo.

Nygreneillä on muitakin kikkoja, joilla asiakkaat pysyvät tyytyväisinä satojen ihmisten jonoissa. Muutama vuosi sitten Nygrenit aloittivat jouluviikolla vuoronumeroiden live-striimaamisen Youtubessa.

Jos asiakas saa esimerkiksi vuoronumeron 400, kun tiskillä palvellaan asiakasta numero 100, jonotusaikana ehtii hoitaa muita jouluostoksia. Numeroiden etenemisen voi tarkistaa reaaliajassa Kalaherkkujen Youtube-kanavalta.

Parhaimmillaan – tai pahimmillaan – jonotuslappu on ollut yhtä aikaa lähes 500 ihmisellä. Nygrenin mukaan jono voi edetä välillä nopeastikin, sillä osa ihmisistä kyllästyy odottamiseen.

– Suurin osa ihmisistä olettaa, että kannattaa tulla heti aamulla ostoksille, mutta ei se mene ihan niinkään, sillä monet muutkin olettavat sillä tavalla.

Nygren arvelee, että kauppahallin mukava tunnelma ja yleinen joulumieli saavat monet jonottamaan ihan vain jonottamisen ilosta.

– Muistuu mieleen asiakas, joka jonotti 300 numeroa ja osti yhden rasvasillin. Hän olisi voinut ostaa sen vaikka marraskuussa, mutta hän taisi haluta ostaa sen nimenomaan jouluhulinan aikaan.

Joulukalan ostoruuhkaa helpottaa kaksi kala-autoa, joista toinen palvelee Tammelantorilla ja toinen kiertää Pirkanmaata.

Täksi jouluksi Nygrenit kokeilevat uudenlaista jononlyhennysmenetelmää, nimittäin valmista kalakassia. 22.–23. joulukuuta Laukontorille parkkeeraa kala-auto, josta voi napata mukaansa 50 euron kassillisen eväkkäitä eri muodoissa.

Jouluna suomalainen ostaa laatua

Jos jonottaminen käy työstä, kovaa on myös tiskin toisella puolella. Kalaherkkujen työntekijät ovat joulusesongin aikaan kovilla, sillä kalojen käsittely on fyysistä työtä.

– Meillä saa pitää taukoja enemmän kuin laki määrää, sillä on tärkeää, että kaikki jaksavat työssään, Nygren kertoo.

Kalakauppiassuvun kasvatin on vaikea kuvitella joulukuuta ilman hirmuista kiirettä. Kun Tampereen kauppahalli sulkeutuu jouluaattona kello 12, Nygrenit tietävät, että vuoden kiireisimmät päivät ovat ohi.

Verneri Nygreniä naurattaa kysymys siitä, ehtiikö monen sukupolven yrittäjäperhe viettää joulua yhdessä.

– Koko joulukuunhan me olemme yhdessä, nimittäin töissä kauppahallissa! Mutta aattona toki vetäydymme yhdessä ansaituille vapaapäiville.

Lepotuokion jälkeen kauppahalli aukeaa taas 27. joulukuuta.

Jos joku muu yrittäjä pohtii, miten joulusesongin myyntiä saisi lisättyä, Nygrenillä on vinkki jaettavaksi.

– Suomalaiset ovat valmiit käyttämään jouluna rahaa, jos laadusta ei tingitä milliäkään.

Joulunajan suosiossa on Verneri Nygrenin mukaan yksi varjopuoli: nimittäin se, että monet asiakkaat käyvät kalatiskillä vain jouluna.

– On toki mahtavaa, että he tulevat jouluna, mutta vielä kun tietäisi, miten heidät saisi ostoksille myös muina aikoina.

OP sosiaalisessa mediassa