Miten kasvetaan kolmessa vuodessa startupista Suomen suurimmaksi yksityisomisteiseksi veneliikkeeksi?

Pariskunnan intohimosta lähtenyt startup-yritys on kasvanut ennätysajassa 20 henkilöä työllistäväksi kasvuyritykseksi. Nylunds Boathousen toimitusjohtaja Michael Nylund paljastaa nopeasti kasvaneen yrityksensä valttikortit.

Michael ja Ann-Sofie Nylundin vuonna 2016 perustama Nylunds Boathouse on nopeassa tahdissa kasvanut täyden palvelun venetaloksi, jonka liikevaihto on kehittynyt huimaa vauhtia.

Ensimmäiselle vuodelle budjetoitu 1,5 miljoonaa euron liikevaihto kiisi lopulta 5,8 miljoonaan euroon ja vuoden 2019 tavoite 12 miljoonaa euroa ylittyi miljoonalla eurolla.

– Vuonna 2020 tähtäämme 20 miljoonaan euroon, Michael Nylund sanoo itsevarmasti.

Kannattavaakin liiketoiminta on, joskin nopea kasvu tuo myös omat haasteensa. Vuoden 2019 nettotulos ylsi 200 000 euroon.

– Henkilöstö- ja logistiikkakulut ovat kolminkertaistuneet. Liikevaihto nousee herkästi, kun myynnissä on kalliita 400 000–600 000 euron veneitä, mutta samalla veneiden säilyttäminen, kuntoon laittaminen sekä siirrot maanteitse ja vesitse Pohjoismaiden välillä nielevät rahaa.

Osallistumiset venemessuille vaativat myös omat investointinsa.

Stailattua markkinointia ja autokaupan hyvät kokemukset hyödyksi

Nylunds Boathouse työllistää tällä hetkellä 20 henkilöä. Michael Nylundin mukaan yrityksen nopea kasvu selittyy osaltaan sillä, että he ovat toimineet hieman eri tavalla kuin venealalla on perinteisesti totuttu tekemään kauppaa.

– Ensimmäinen myymämme vene oli 700 000 euron arvoinen. Stailasimme sen myyntikuntoon: siivosimme ja puunasimme ja loimme sisätiloihin miellyttävän tunnelman tyynyjen, kukkien ja viinikattauksen avulla. Otimme tyylikkäitä kuvia ja videoita, jotka laitoimme jakeluun, Nylund kuvailee.

Modernin markkinoinnin ohella toinen menestymisen syy on Nylundin mukaan intohimo tehdä töitä läpi vuoden.

– Talvellakin syntyy kauppaa, jos on valmis tekemään töitä. Muutenkin on hyvä toimia 6–8 kuukautta etukenossa koko ajan. Nyt joulun aikaan pitää huolehtia ensi kesän venemessuista: suunnitella sisällöt ja tilata veneet.

Hyviä käytäntöjä venekauppaan Nylund on omaksunut autokaupasta, mistä hänellä on pitkä kokemus.

– Autokaupan myyntiprosessit on tarkkaan mietittyjä. Myös sen opin, että varaston nopea kierto on kaikki kaikessa. Se pätee oikeastaan vieläkin enemmän venekauppaan, kun varastossa on sekä uusia että käytettyjä todella arvokkaita veneitä.

Myös veneiden hinnoittelu on osattava.

– Seuraamme koko ajan vaihtoveneiden kiertoa. Jos jokin vene ei kiinnosta, analysoimme huolella, mistä se saattaa johtua – hinnoittelusta, ilmoituksesta vai jostain muusta syystä, Nylund sanoo.

Kasvua yritysostoilla

Nylund kertoo aloittaneensa venekaupan varovaisesti vain välittämällä käytettyjä veneitä.

– Pian kuitenkin ymmärsin, että todellinen kasvu tulee uusista veneistä. Nyt liikevaihdosta tulee 25 prosenttia uusista, loput käytetyistä veneistä. Tavoitteena on saada kasvatettua uusien veneiden osuutta tulevaisuudessa 35 prosenttiin.

Alussa pariskunta teki kaiken yrityksessään itse, mutta nopea kasvu vaati pian lisää käsipareja.

– Palkkasimme hyvissä ajoin jo vähän enemmän osaajia, jotta pystyimme hallitsemaan nopeaa kasvua. Hyvät ja osaavat työntekijät ovat kaikki kaikessa, ja heistä on osattava pitää kiinni.

Kasvun haasteisiin vastattiin myös yritysostoin.

Kesällä 2018 Nylunds Boathouse osti Skuru Marinen veneiden huolto-, asennus- ja telakkapalvelut ja aloitti Nord Star -veneiden jälleenmyyjänä. Ruotsiin toiminta laajeni viime kesänä, kun yritys osti ruotsalaisen Östersjö Båtin, joka on toiminut Nord Starin jälleenmyyjänä Ruotsissa.

– Suunnitelmissamme on avata lähivuosina toinen myyntipiste Ruotsin länsirannikolle, jota kautta tavoitamme tanskalaiset asiakkaat, Nylund kertoo.

Merten maasturi Nord Star tuo lisää kauppaa

Yksinoikeus myydä kotimaista Nord Star -venesarjaa on Nylundin mukaan yksi vahva tekijä, jolla ensi vuoden kunnianhimoinen kasvu on mahdollista. Veneiden kokoluokat vaihtelevat 8-metrisestä yhteysveneestä 15-metriseen luksusjahtiin.

– Nord Star on merten maasturi, joka on suunniteltu pohjoismaisiin olosuhteisiin ja vesistöjemme lyhyisiin, teräviin aallokoihin. Olemme varanneet tuotantopaikkoja tehtaalta, jotta voimme tarjota asiakkaillemme lyhyemmät toimitusajat. Asiakastyytyväisyyden kannalta on olennaista, että osaa myydä veneet oikeaan aikaan ja toimittaa ne asiakkaalle ajoissa, Nylund sanoo.

Toinen kasvun moottori on hänen mukaansa mahdollisuus tarjota asiakkaille kaikki veneilyyn liittyvät palvelut huollosta aina talvisäilytykseen saman katon alta.

– Meistä on tullut lyhyessä ajassa Suomen suurin yksityisomisteinen täyden palvelun veneliike.

Oletpa aloitteleva tai kokenut yrittäjä, OP:lta löydät ratkaisut yrityksesi liiketoimintaan. Haluamme tukea yrityksesi toimintaa kaikissa tilanteissa.

OP sosiaalisessa mediassa