Mikä tekee leirintäalueesta Suomen parhaan? – ”Ihmiset arvostavat luonnonläheistä sijaintia keskustan vieressä”

Leirintäalueella vietetään nykyään entistä hektisempää arkea, sillä aukioloaikojen pidentyminen ja sähköisten asiointikanavien lisääntyminen ovat tuoneet uutta painetta asiakaspalveluun.

Helsingissä sijaitseva Rastila Camping valittiin vuoden 2017 parhaaksi leirintäalueeksi Suomessa. Vuosittain järjestettävässä SF-Caravan ry:n jäsenäänestyksessä arvioidaan muun muassa leirintäalueiden viihtyisyyttä ja toiminnan aktiivista kehittämistä.

Aluevastaava Saija Koron mukaan valintaan vaikutti monta eri tekijää.

– Palautteen perusteella asiakkaat viihtyvät täällä ennen kaikkea siksi, että leirintäalue on hyvin hoidettu ja siisti. Täällä on mukava olla, kun ympäristö on kunnossa ja asiat toimivat moitteettomasti. Myös asiakaspalvelumme saa todella paljon hyvää palautetta.

Koron mukaan Rastila Campingin suurimpia vahvuuksia on sen luonnonläheinen sijainti pääkaupungin keskustan lähellä. Rastila on ainoa leirintäalue, jonka portin välittömästä läheisyydestä on metroyhteys pääkaupungin keskustaan.

– Koska sijaitsemme hyvien kulkuyhteyksien päässä keskustasta, ihmisten on helppo käydä tutustumassa Helsingin tunnetuimpiin nähtävyyksiin. Tästä on kätevä hypätä metroon ja matkustaa 15 minuutissa aivan kaupungin ytimeen.

Rastilan leirintäalueen luonnonläheisyys vetoaa sekä suomalaisiin että ulkomaalaisiin kävijöihin.

– Vaikka olemme kaupungissa, niin itse leirintäalue on hyvin luonnonläheinen. Esimerkiksi venäläiset arvostavat todella paljon sitä, että mökin ikkunasta voi nähdä jäniksen tai oravan. Vaikka ne ovat itsestään selviä asioita suomalaisille, ulkomaalaisille ne voivat olla isoja elämyksiä.

Arki leirintäalueella on entistä hektisempää

Koron mukaan suurimmat muutokset leirintäalueella liittyvät siihen, että arki on muuttunut aikaisempaa hektisemmäksi. Osaltaan tähän vaikuttaa osaltaan se, että asiakkailla on varausreittejä nykyään paljon enemmän kuin ennen.

– Ennen varauksia tehtiin ennen kaikkea puhelimitse ja jonkin verran myös kirjepostina. Nyt käytössä on lukuisia muitakin sähköisiä kanavia. Ihmiset ovat tottuneet hakemaan tietoa ja tekemään varauksia eri reittejä pitkin.

Sähköiset asiakaspalvelukanavat vaikuttavat työntekijöiden arkeen myös muuten.

– Työntekijöiden reagointiaika on selvästi lyhentynyt, sillä asiakkaat odottavat vastauksia entistä nopeammin. Sekin tekee työntekijän arjen paljon hektisemmäksi.

Yksi iso muutos Rastilassa liittyy aukioloaikojen pidentämiseen, sillä nykyään alue on auki kesäaikaan 24 tuntia vuorokaudessa. Koro on havainnut muutoksia myös siinä, millaisia palveluja asiakkaat leirintäalueelta toivovat.

– Esimerkiksi teltta-alueella kysytään nykyään yhä enemmän sähköä, sillä asiakkailla on mukana puhelimia ja muita ladattavia vempaimia aikaisempaa enemmän. Olemme myös huomanneet, että minimökkejä halutaan vuokrata enemmän. Se liittyy ennen kaikkea siihen, että ihmiset liikkuvat entistä pienemmissä porukoissa.

Perinteiset aktiviteetit pitävät pintansa

Koron mukaan leirintäalueella harrastetaan pitkälti samoja asioita kuin ennenkin.

– Saunominen ja grillaaminen kuuluvat lähes kaikkien vieraiden aktiviteetteihin. Uimarantamme on kovaa valuuttaa, ja siellä järjestetään kesäaikaan erilaisia kesäaktiviteetteja. Ylipäätään leirintäalueella nautitaan rennosta yhdessäolosta perheen ja ystävien kanssa.

Rastila Campingin aluetta on viime vuosina kehitetty panostamalla etenkin saunoihin ja huoltorakennuksiin.

– Nykyään meillä on alueella neljä saunaa ja yksi rantasauna Kallahden rannalla. Niihin on rakennettu tiloja, joissa ihmisten on mahdollista järjestää esimerkiksi palavereja. Lisäksi huoltorakennusten määrää ja tasoa on nostettu.

Vaikka telttailun suosion voisi kuvitella vähentyneen, Koron mukaan näin ei kuitenkaan ole.

– Voi oikeastaan sanoa, että telttailijoiden määrä on jopa lisääntynyt. Jos vertaa eri majoitusmuotojen hintoja Helsingissä, niin telttailu tarjoaa majoittautumiseen hyvin edullisen ratkaisun. Teltassa majoittuessa alueen peseytymismahdollisuudet, wc, kesäkeittiö ja muut mukavuudet kuuluvat hintaan, joten asiakkaalla ei tarvitse olla täyttä retkeilyvarustusta mukana.

Kävijöitä ympäri maailmaa

Koron mukaan elämä leirintäalueella on hyvin kansainvälistä, sillä lähes puolet kävijöistä tulee muualta kuin Suomesta.

– Yksi syy on se, että Saksan laivoilta on tosi helppo tulla tähän meille ja myös Tallinnan ja Tukholman laivat tuovat paljon turisteja. Samoin Pietarin läheisyys näkyy ja ylipäätään Venäjältä tulee paljon väkeä. Heinäkuu on ennen kaikkea suomalaisten lomailijoiden aikaa, kun taas elokuussa saamme paljon vieraita etenkin Keski- ja Etelä-Euroopasta.

Toisin kuin moni saattaisi ajatella, leirintäalueella näkyy myös paljon paikallisia asukkaita.

– Moni kaupunkilainen osallistuu meidän järjestämiin kesäaktiviteetteihin: esimerkiksi kaikille avoimissa puistojumpissa on käynyt parhaimmillaan yli 100 jumppaajaa. Lisäksi paikalliset käyvät täällä kahvila-ravintolan asiakkaina ja he voivat varata myös saunoja ja kokoustiloja omiin tarpeisiinsa.

Helsingin kaupungin mailla sijaitseva leirintäalue oli aiemmin häätöuhan alla, mutta sai lopulta 30 vuoden lisäajan kyseiselle tontille. Koro on helpottunut päätöksestä ja toivoo, että leirintäalue saa jatkaa samalla tontilla myös seuraavassa kaavavaiheessa.

Jotta Rastila lukeutuisi jatkossakin Suomen parhaiden leirintäalueiden joukkoon, alueella tullaan panostamaan etenkin kesäkauden ulkopuolisiin palveluihin.

– Talvitoiminnan kehittäminen on sellainen asia, johon panostamme paljon. Haluamme muun muassa tehdä kokoustiloistamme toimivampia, parantaa mökkien tunnettavuutta ja lisätä alueella järjestettävien pienten perhejuhlien määrää, Koro valaisee.

OP sosiaalisessa mediassa