Valtaosa yrityksistä tarvitsee jossakin vaiheessa lainaa tai muuta ulkopuolista rahoitusta. Ilman sitä monet uusista tuotteista tai palveluista jäisivät syntymättä. Myös yrityksen kasvu ja uusien työntekijöiden palkkaaminen voivat vaatia ulkopuolista rahoitusta.

Lainanottamiseen liittyy kuitenkin aina riskinsä, sillä lainanlyhennykset voivat muodostaa merkittävän osan yrityksen kuukausittaisista menoista. Hyvä uutinen on, että moniin yllättäviin muutoksiin on mahdollista varautua.

1. Ota huomioon korkotason muutokset

Korkotaso on pysynyt matalalla jo jonkin aikaa. On vaikea ennustaa, miten maailmantalous kehittyy pitkällä aikavälillä. Esimerkiksi jos katsoo ajassa kymmenen vuotta taaksepäin, on yllättäviä käänteitä riittänyt rutkasti.

Korkomuutokset merkitsevät yritykselle ylimääräisiä menoja, jotka ovat pois ydinliiketoiminnan pyörittämisestä.

Ratkaisu: Korkosuojauksella pidät yrityksen lainan kuukausikulut kurissa ja ennustettavina. Esimerkiksi lainan koron voi sitoa tietylle tasolle koko laina-ajaksi. Korkokatto taas estää koron nousemisen määritellyn rajan yli.

Matalien korkojen vuoksi nyt on edullista suojata laina pitkällekin aikavälille. Saman kiinteän korkotason voi sopia samanaikaisesti nykyisille ja tuleville – esimerkiksi viiden vuoden päästä alkaville – lainoille.

2. Varaudu vakavan sairauden, työkyvyttömyyden tai avainhenkilön kuoleman varalta

Monien tutkimusten mukaan yrittäjiä huolestuttavat eniten vakava sairaus, työkyvyttömyys sekä avainhenkilön tai yhtiökumppanin kuolema. Huoli on sitäkin suurempi, jos yrityksen lainan vakuutena on henkilökohtaista omaisuutta, kuten perheen koti.

Lainanottajan kannattaakin pohtia, miten yrityksen talous kestää, jos arjessa tapahtuu jotain yllättävää ja yrityksen tulevaisuus on vaarassa.

Ratkaisu: Lainan takaisinmaksu on helppo turvata myös hädän hetkellä. Yritysluoton takaisinmaksuturva maksaa jäljellä olevan vakuutetun lainasumman kertakorvauksena vakavan sairauden, tapaturmaisen pysyvän haitan tai kuoleman yllättäessä. Tällöin lainanmaksuun ei tarvitse käyttää mahdollisesti vakuutena olevaa omaa kotia.

Yrittäjän itsensä lisäksi voi vakuuttaa yrityksen avainhenkilöt.

Vakavan sairauden turva taas maksaa verottoman kertakorvauksen vakuutetulle, jos hän sairastuu tai vammautuu vakavasti.

3. Maksukyky voi heikentyä yllättäen yrityksestä riippumattomista syistä

Ennen lainan ottamista on tärkeää hahmottaa yrityksen maksukyky ja se, kuinka paljon on järkevä ottaa lainaa. Tätä myös katsotaan yhdessä pankin kanssa.

Välillä yritykselle tulee kuitenkin hetkiä, jolloin oma maksukyky heikentyy ulkopuolisista syistä. Näin kävi esimerkiksi tänä keväänä, minkä vuoksi OP tarjosi yritysasiakkaiden lainoihin lyhennysvapaata.

Ratkaisu: Yrityksen kannattaa olla säännöllisesti yhteydessä omaan pankkiin. Mitä paremmin pankki tuntee yrityksen ja sen talouden, sitä helpompi sen on joustaa tarpeen vaatiessa. Ilmoita hyvissä ajoin, jos yrityksesi tarvitsee joustoa maksuaikatauluihin.

Lisäksi yrityksen kannattaa kerätä poikkeustilanteita varten kahden–kolmen kuukauden menojen verran helposti saatavilla olevaa puskurikassaa. Puskurin voi säästää yrityksen tulovirrasta pikkuhiljaa.

Hyvä puskuri yllätyksien varalta on myös rahoituslimiitti-ratkaisu. Kun olet tehnyt sopimuksen rahoituslimiitistä, voit nostaa rahaa yrityksen tarpeisiin ilman velkakirjojen allekirjoittamista. Rahoituslimiitissä maksat vain nostetuista luotoista.

4. Pikavipeissä on sudenkuoppansa

Pikavippitrendi on levinnyt myös yrityspuolelle ja markkinoilla on monenlaisia lainantarjoajia. Kannattaa tutustua pikavippien todellisiin korkokustannuksiin.

Ratkaisu: Pääsääntöisesti pankin tarjoaman rahoituksen kulut ovat pienemmät kuin pikavippejä tarjoavien rahoittajien.

Lue myös:

Yrittäjän epävarmuus tulevasta lievittyy sulkemalla pois riskit, joihin ei itse voi vaikuttaa

Asiantuntijamme auttavat löytämään yrityksellesi sopivimman ratkaisun yrityksesi talouden turvaamiseen. Tutustu vaihtoehtoihin.