Huhtikuun lopussa OP Kevytyrittäjille lähetettiin kysely, jossa kartoitettiin koronan vaikutuksia yritystoimintaan. Vastauksia saatiin 200 yrittäjältä. Niistä näkyy selvästi, kuinka paljon tämän hetkinen tilanne ja erilaiset rajoitukset vaikuttavat erityisesti palvelualojen yrittäjiin. Noin viidesosa OP Kevytyrittäjä-palvelua käyttävän 15 000 henkilön joukosta on päätoimisia yrittäjiä, loput ovat palkkatyössä muualla tai saavat eläkettä.

Monet ovat tähänkin asti tehneet yrittäjänä töitä kotoa käsin, jolloin esimerkiksi tilavuokria ei ole maksettavana. Toisaalta esimerkiksi liikunta-alan yrittäjät ovat tukalassa tilanteessa, sillä erilaiset liikuntapaikat ja -hallit, joissa yrittäjä on toimintaansa toteuttanut, on toistaiseksi suljettu. Ulkona tapahtuvan ryhmäohjauksen toteuttamisen ovat puolestaan estäneet henkilömääriin kohdistuneet rajoitukset.

Huolta palautettavista ja rästissä olevista maksuista

Kyselyn vastausten perusteella jopa 80 prosentilla OP Kevytyrittäjistä yrityksen liikevaihto on laskenut. Monella tilauskirjat ovat tyhjentyneet maaliskuun toisesta viikosta alkaen tähän asti. Kassaa koettelevat myös erilaiset yrittäjän palautettavaksi tulevat varausmaksut, toisaalta myös asiakassaatavia on joillakin yrittäjillä rästissä.

Kaiken kaikkiaan koronalla on ollut selvä vaikutus yrittäjien toimeentuloon. Melkein 60 prosenttia on vähän tai jokseenkin huolissaan toimeentulostaan. Vastauksissa tuli esiin myös päätoimisten yrittäjien pohdinta siitä, pitäisikö yrittäjyyden oheen nyt etsiä palkkatyö jostakin muualta.

Osa vastaajista oli varovainen myös markkinoinnin suhteen: omia tuotteita tai palveluita ei uskalleta juuri nyt mainostaa, sillä mahdolliset tapahtumien peruutukset tekisivät valmistelevan työn turhaksi ja tulot jäisivät siten kuitenkin saamatta. Toisaalta, jos tilauksia tulisikin yhtäkkiä runsaasti, ei yrittäjä ehkä pystyisi lupaamaan tuotteille toimitusvarmuutta.

Vastauksissa esiin nousi myös yrittäjän huoli muiden ihmisten reaktioista mahdolliseen markkinointiin: pidetäänkö yrittäjää vastuuttomana, jos juuri nyt mainostaa esimerkiksi lähikontaktia vaativaa kauneudenhoito- tai hyvinvointipalvelua?

Näkemykset yritystoiminnan kehittämisestä tervetulleita

– Saamme paljon kysymyksiä siitä, miten yrittäjä voisi tässä tilanteessa saada lisää tuloja tai toisaalta millaisia tukia on mahdollisuus hakea, kertoo OP Kevytyrittäjän hankejohtaja Markus Sarja.

Hän muistuttaa, että vaikka tämän hetkinen tilanne vaatisi yrittäjälle myönnettävän työttömyysturvan hakemista, ei yritystoimintaa sen vuoksi tarvitse lopettaa. Korvausta on mahdollista saada myös, vaikka olisi osa-aikainen yrittäjä ja joutuu lomautetuksi päätoimisesta palkkatyöstään.

Kyselyyn vastanneet yrittäjät listasivat myös toiveitaan siitä, millaista apua he toivoisivat juuri nyt. Tervetullutta olisi ulkopuolinen näkemys siitä, miten liiketoimintaa tai yrittäjän osaamista voisi kehittää tai ylipäätään tarkastella yritystä uudesta näkökulmasta.

– Tällaisiin toiveisiin olemme parhaillaan suunnittelemassa vastausta myös koko OP Ryhmän tasolla, Sarja sanoo. Huhtikuun lopussa OP lanseerasi Puhalletaan yhteen Suomeen! -teeman, jonka alle on koottu erilaisia yrittäjille ja yrityksille suunnattuja tukitoimia, kuten rahoitusmahdollisuuksia, lainanlyhennysvapaita sekä OP Joukko-osto -palvelua, jossa asiakasomistajat voivat tukea paikallista yrittäjää ostamalla tämän tuotteita tai palveluja.

Kurkistus kolmen OP Kevytyrittäjän korona-arkeen

1. Miia Mänttäri, personal trainer ja psyykkinen valmentaja

”Ohjaan yrittäjänä pienryhmiä ja teen henkilökohtaista valmennusta eri tasoisille ja eri ikäisille ihmisille, jotka haluavat kehittää kehoa ja mieltä. Koronan vuoksi toiminta on muuttunut kokonaan. Useimmat kuntosalit ja liikuntapaikat ovat sulkeneet ovensa, asiakkaat ovat etätöissä ja sen myötä esimerkiksi lastenhoito saattaa olla heille vaikea järjestää, eikä treenien siirtäminen ulos ole kaikille itsestäänselvyys.

Maaliskuussa kelit olivat vielä tosi kylmät ja maa oli märkää. Oli iso haaste miettiä, kuinka lihaskuntoharjoittelussa sekä asiakas että valmentaja pysyvät ulkona lämpiminä koko harjoituksen ajan, ja kuinka toteuttaa kaikkien lihasryhmien liikkeet pelkästään pystyasennossa. Mielikuvitusta on tarvittu myös erilaisten liikuntavälineiden käyttöön. Olen muun muassa pakannut kahvakuulat reppuuni ja pyöräillyt asiakkaan luo ulkotreeneihin.

Itse ajattelen, että ihan jokainen meistä voi pysähtyä tässä hetkessä miettimään, mitkä ovat niitä asioita, joihin voi itse vaikuttaa ja mitkä taas niitä asioita, joihin ei voi vaikuttaa. Nyt voi keskittyä tähän hetkeen ja nauttimaan asioista, joita pystyy tekemään. Toisaalta, kun arjessa vauhti rauhoittuu, tulee aikaa myös uusille ideoille.”

Miia Mänttäri

2. Tapani Teittinen, valokuvaaja

”Teen valokuvaajan töitä sivutoimisena yrittäjänä toisen alan päätyöni ohessa. Alkuvuodesta tilanne näytti kuvauskeikkojen suhteen tosi hyvältä. Tilauksia oli melkein jo liikaakin, kunnes helmikuussa homma lopahti ihan täysin. Tällä hetkellä kalenterissa on vuoden vaihteen yli ulottuvalle ajalle sovittuna vain yksi hääkeikka ja yksi henkilökuvaus.

Olin jo tehnyt valmiiksi kuvaajaportfolioni ja esitteen markkinointia varten, mutta tällä hetkellä on paras keskittyä päivätyöhön muualla. Toisaalta tilanteesta johtuen on nyt mahdollista hakea uutta näkökulmaa valokuvaamiseen. Esimerkiksi tällä hetkellä teen harrastuspohjalta yhteistyötä esimerkiksi burleski- ja muiden tanssijoiden kanssa. Näissä projekteissa saan käyttää luovuuttani ihan uudella tavalla, ja toinen toisiamme auttamalla syntyy varmasti jotain sellaista, joka kantaa pidemmälle tulevaisuuteen.”

Tapani Teittinen

3. Sanna Mansikkamäki, ruokatoimittaja ja -kirjailija

”Ryhdyin OP Kevytyrittäjäksi päivätyöni ohessa, kun kirjoittamieni ruokakirjojen myötä aloin pyörittää pienimuotoista liiketoimintaa. Yrittäjänä voin nyt myydä reseptejä, kirjojani ja esiintymisiä erilaisiin ruoka-aiheisiin tilaisuuksiin ja tapahtumiin. Olen sen sortin yrittäjä, että annan mielelläni muiden hoidettavaksi esimerkiksi kirjanpitoon ja verotukseen liittyvät asiat. Siksi tämä palvelu sopii minulle erinomaisesti.

Korona on vaikuttanut selvästi jopa tällaiseen pienimuotoiseen tekemiseen. Tapahtumia ja tilaisuuksia on peruttu, ja asiakkaat ovat varovaisia tulevissa suunnitelmissaan. On tässä ollut itselle muutenkin opettelemista, koska olen aina tottunut tekemään paljon töitä, matkustelemaan ja olemaan ihmisten kanssa.

Tällä hetkellä teen päivätyötäni Otavamedian lehtien food managerina etänä kotoa käsin ja keskityn uuden kirjan kirjoittamiseen. Yritän löytää jotain positiivista kurjistakin asioista ja miettiä, mitä kaikkea mielekästä kotona voi tehdä ja mitä uutta voisin nyt opetella.”

Sanna Mansikkamäki

Artikkeli on osa Puhalletaan yhteen Suomeen -teemaa, jolla OP haluaa tukea yrityksiä poikkeustilanteen aikana, kiinnittää huomiota yritysten tärkeään merkitykseen yhteiskunnassa ja kannustaa muitakin toimimaan paikallisten yritysten puolesta. Tutustu teemasivuihin, jonne on koottu OP:n tukitoimet, helpotukset, ohjeet ja vinkit yrityksille.