Vuosi sitten Insinööriliiton johtava asiantuntija Jenni Karjalainen kertoi tuskastuneena ystävälleen haastavasta tilanteesta erään keski-ikäisen, johtavassa asemassa olevan miehen kanssa. Ystävä oli huolissaan mutta Karjalainen oli sitä mieltä, että puhumallahan asia ratkeaa.

– Niin, sinähän oletkin tuollainen setäkuiskaaja, ystävä lohkaisi.

Sana jäi kytemään 37-vuotiaan Karjalaisen mieleen, ja puoliksi leikillään hän kirjoitti sosiaalisen median naisten työelämäryhmään viestin, jossa tarjosi kaikille halukkaille vapaata työpajaa ”setäkuiskauksen saloihin”. Suomeksi siis: kuinka pärjätä työelämässä kokeneiden ja omanarvontuntoisten – usein miessukupuolta edustavien – johtohenkilöiden kanssa.

Kävi niin, että työpajasta tulikin hitti, niitä järjestettiin useampi, ja Karjalainen päätyi setäkuiskaamisen myötä muun muassa kympin uutisten loppukevennykseen. Nyt tekeillä on kirja aiheesta.

– Vasta jälkeenpäin olen tajunnut, että osuin selvästi ajan hermoon. Toimiva vuorovaikutus ja tasa-arvo työelämässä ovat teemoja, jotka puhuttavat juuri nyt paljon.

Asiantuntijarooli ei enää riitä

Setäkuiskaamiselle on Karjalaisen mukaan tarvetta, sillä työelämän säännöistä määräävät yhä pitkälti miehet, jotka naisia useammin toimivat myös johtoasemissa.

– Naiset törmäävät näihin rakenteisiin joka päivä ja monet ovat turhautuneita siihen, että on vaikeaa löytää yhteistä kieltä johtoportaan setämiesten kanssa.

Karjalaisen teeseihin kuuluu esimerkiksi se, ettei setä saa haistaa pelkoa muttei myöskään halveksuntaa.

– Pitää olla terve luottamus omaan osaamiseen ja tekemiseen.

Hän kuitenkin korostaa, ettei kyse ole vain sukupuolten tai tiettyjen ikäluokkien välisistä ongelmista. Yleisemmällä tasolla työelämässä kaivataan entistä enemmän todellisia kohtaamisia: kapeaan ja jäykkään asiantuntijarooliin nojaaminen ei enää riitä.

– Nopeasti huomasin, että kun puhun setäkuistaamisesta, puhun ihan samoista asioista kuin puhuessani vaikkapa lobbaamisesta. Siis siitä, että jos pukee itselleen töissä tietyn roolihaarniskan päälle, vaikuttaa helposti etäiseltä ja tylsältä. Pitää uskaltaa olla oma itsensä.

Ketään ei tarvitse pokkuroida

Työelämän arjen mutrujen pohtiminen ja oikominen ovat Karjalaiselle suoranainen intohimo. 10 vuotta sitten hän kuvitteli vastavalmistuneena valtiotieteilijänä suuntaavansa kansalaisjärjestökentälle, mutta saikin töitä Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestöltä eli SAK:lta.

Yllätyksekseen Karjalainen innostui työmarkkina-asioista niin, että jäi sille tielle ja on sittemmin toiminut muun muassa työministerin erityisavustajana. Insinööriliitossa hänen roolinsa on ”AY-liikkeen yleisnaisjantunen”, joka vastaa muun muassa liiton yhteiskuntapolitiikasta ja EU-edunvalvonnasta.

Suorapuheisena ja temperamenttisena luonteena Karjalainen ei ole koskaan pelännyt korkeassa asemassa olevia ihmisiä. Kokemus on tuonut paljon varmuutta mutta ratkaisevaa on myös lapsuudesta opittu malli, hän pohtii.

– Isäni teki pitkään uraa toimitusjohtajana ja meillä vieraili paljon tärkeitä henkilöitä. Perusviesti oli se, että kaikkia pitää arvostaa, mutta ketään ei tarvitse pokkuroida.

Huumori kantaa

Setäkuiskauksen suosiolle on luultavasti monia syitä, mutta Karjalainen uskoo huumorin olevan yksi niistä.

– Tasa-arvosta ja työelämän syrjinnästä on tietysti hirveän tärkeätä keskustella vakavasti, mutta toisaalta ihmiset kaipaavat myös kevyempää lähestymistapaa ja naurua, hän pohtii.

Huumori myös yhdistää ihmisiä, joskus yllättävilläkin tavoilla. Setäkuiskaustyöpajoissa kävi eniten noin 20–40 -vuotiaita naisia, mutta niihin löysivät tiensä myös keski-ikäiset ja vanhemmat mieshenkilöt.

– Monet sedät ovat tulleet kuuntelemaan ja innostuneet. Ja esimerkiksi oma pomoni tuli jonkin aikaa sitten sanomaan, että hei, meillähän on selvästi työpaikalla näitä tosi sukupuolittuneita rakenteita, pitäisi tehdä asialle jotain.

Positiiviset yllätykset ovat Karjalaisen mukaan hyvä muistutus siitä, että pitäisi välttää tekemästä oletuksia siitä, millaisia tietynikäiset, -sukupuoliset tai tietyssä asemassa olevat ihmiset ovat.

Kaikilla on omat epävarmuutensa

Setä ei välttämättä ole tietynikäinen tai edes mies. Kunnianhimoinen ja työelämässä jo hyvin pitkälle päässyt Karjalainen myöntää löytäneensä myös itsestään ajoittain sedän, joka halusi päteä ja päsmäröidä.

– Olen joutunut itsekin analysoimaan omia käyttäytymismallejani ja pohtimaan, mistä tulee se kauhea tarve olla oikeassa.

Pohdinnan lopputulos vei hänen mukaansa takaisin epävarmuuteen ja huonoon itsetuntoon. Karjalainen kuitenkin uskoo vakaasti, että omat epävarmuudet kohtaamalla ja purkamalla kuka tahansa voi parantaa itsetuntoaan. Samalla saattaa huomata tulevansa aika paljon onnellisemmaksi ja mukavammaksi työkaveriksi.

– Pitää yrittää muistaa, että me olemme kaikki ihmisiä ja meillä on omat vikamme.