Entinen yrittäjä: ”En tiennyt, onko minulla velkaa vai omaisuutta”

Kun arkkitehti Jani Jansson aloitti uransa, hän ei tiennyt kirjanpidosta mitään. Laskut erääntyivät, ja sisintä kalvoi epäonnistumisen tunne. Sitten tapahtui kaksi asiaa, jotka auttoivat hänet irti ongelmista.

Mapin päälle oli kirjoitettu ”kirjanpito”. Sisällä oli pino tiliotteita, jotka arkkitehti Jani Jansson oli tulostanut.

– Se oli minun käsitykseni kirjanpidosta. En tiennyt, mitä sana oikeasti merkitsee, hän sanoo viisitoista vuotta myöhemmin.

Jansson perusti toiminimen opiskellessaan arkkitehdiksi. Töiden laskutusväli oli pitkä: välillä tilille tuli kerralla 5 000 euroa ja sen jälkeen kolmeen kuukauteen ei mitään.

– Minun olisi pitänyt pyörittää samalla rahalla firmaa ja maksaa verot, mutta ajattelin optimistisesti, että voinhan minä käyttää 2 000 euroa rillumareihin.

Hän ei osannut arvioida epäsäännöllisiä tulojaan etukäteen. Ennakkoverot ja arvonlisäverot jäivät rästiin. Myös viivästymismaksuista kertyi iso summa.

– Yritin siirtää ongelman sivuun. Kuvittelin, että selviän tahdonvoimalla.

Kasaantuvat velat aiheuttivat häpeää

Koska velat olivat niin suuria, Jansson ei uskonut, että halvemman pastamerkin ostaminen auttaisi. Yrittäjyydestä tuli mörkö, jonka hän yritti eristää muusta rahankäytöstään. Tosiasiassa hänellä oli vain yksi tili, jolta hän osti sekä maidon että ohjelmistopäivitykset firmalle.

– En puhunut asiasta kenellekään henkisenä ongelmana, joka se minulle oli. Sen sijaan kerroin värikkäitä tarinoita siitä, miten epäreilusti minua kohdeltiin. Esitin sankariyrittäjää, joka selviää rästeistään.

Jansson asui yksin ja pyöritti yritystä kotonaan. Elämä oli työkeskeistä. Aamulla hän laittoi kahvin tippumaan, avasi tietokoneen ja ryhtyi töihin. Kahdeltatoista päivällä hän laittoi housut jalkaan ja jatkoi töitä. Kymmeneltä illalla hän lopetti ja avasi television taustalle rentoutuakseen mutta saattoi jatkaa töitä puolille öin.

– Tuntui järjettömältä ajatukselta käyttää aikaa kirjanpitoon, kun oli oikeita töitä. Ajattelin olevani hyödyllisempi arkkitehtinä kuin kirjanpitäjänä.

Tätä jatkui kolme vuotta. Jansson tunsi epäonnistuneensa elämässä. Valmistuttuaan hän tienasi vähemmän kuin silloin, kun hän sai vielä opintotukea.

– Elin tilanteessa, jossa en tiennyt, onko minulla velkaa vai omaisuutta. Omistusasunnon hankkiminen tuntui humoristiselta ajatukselta.

Köyhä yksityisminä ja huoleton yrittäjäminä

Janssonin isovanhemmat olivat työväenluokkaa ja äärettömän nuukia.

– He ostivat asunnon vasta, kun heillä oli siihen varaa. Siis käteisellä. Mummo ei halunnut pitää uutta talvitakkia päällä, etteivät ihmiset olisi ajatelleet, että hän on leuhka.

Nuukuus periytyi Janssonille. Hän ei vaatinut elämältä kalliita asioita vaan eli säästäväisesti. Toisaalta hän suhtautui rahaan kaksijakoisesti.

– Tein juopaa köyhän yksityiselämän ja välinpitämättömän yrittäjän identiteetin välille.

Janssonin vanhemmat olivat hyvinvoivaa keskiluokkaa. He kannustivat lastaan kouluttautumaan hyvään ammattiin.

– Yrittäjänä sosiaalisen turvajärjestelmän ulkopuolella eläminen pelotti. Kun raha-asiani olivat huonoimmillaan, tiesin, että voin aina käydä äidin luona syömässä.

Kun Jansson opiskeli 90-luvulla, arkkitehdin ammattinimike oli yhtä arvostettu kuin lääkärin tai juristin. Sitten avustavan arkkitehdin toimenkuva katosi, ala naisistui ja palkka tippui.

– Minun piti kilpailla hintani alas. Halusin tehdä tuplasti töitä ansaitsemani rahan eteen, koska minulla oli niin vahva ammatillinen draivi.

Yritysmuodon vaihtaminen toi muutoksen

Vuonna 2006 Jansson voitti kirkon suunnittelukilpailun. Se merkitsi pariksi kolmeksi vuodeksi varmaa toimeentuloa. Hän perusti silloisen puolisonsa kanssa osakeyhtiön, ja palkka maksettiin firman tililtä.

– Suurin muutos oli se, että sain työhuoneen ja pystyin rauhoittamaan kodin asumiselle. Olohuonetoimisto oli symboloinut minulle omien ja firman rahojen sekoittumista.

Rahat riittivät elämiseen. Pariskunta osti asunnon.

– Minusta tuntui, että elämällä voi olla jokin suunta. Ettei se ole vain jokapäiväistä selviämistä.

Jansson päätti mennä verotoimistoon selvittämään verorästinsä. Hän valmistautui tappelemaan mutta tajusi pian, että tiskin takana on ihminen, joka haluaa auttaa häntä.

– Olin pelännyt, että joku pahastuu, koska olin tyrinyt raha-asiani. Se esti minua pitkään hoitamasta ongelmiani.

Sittemmin Jansson on eronnut, lopettanut yrityksensä ja mennyt palkkatöihin. Kuukausipalkka tuntuu hänestä yhä ihmeeltä.

– Rahaongelmia ei voi koskaan selvittää yksin. Raha on aina kahden osapuolen sopimuksen merkki. Vasta kun opettelin puhumaan siihen liittyvistä peloista ja epäonnistumisen tunteista, ongelmat alkoivat ratketa.

OP sosiaalisessa mediassa