Ulkona sataa jotain märkää ja on pimeää – pitäisikö jäädä kotiin katsomaan jotain hyvää sarjaa tai elokuvaa? Vaikka erilaisia suoratoistopalveluita on nykyään paljon, se ei ole verottanut pienissä elokuvateattereissa käyntiä – päinvastoin.

– Kotoa halutaan myös pois. Kyllä ihmiset haluavat arkeensa muutakin kuin sohvalla istumista. Tekniikka on elokuvateattereissa omaa luokkaansa, ja teattereihin liittyy myös tietty yhteisöllisyys, kertoo kahta elokuvateatteria Varsinais-Suomessa pyörittävä Henry Erkkilä.

Kotkan leffojen yrittäjä Tero Lindqvist tuo myös esiin sen, että elokuvateattereiden ja suoratoistopalvelujen tarjonta on erilainen.

– Elokuvissa käynnin suosio on noussut huipputasolle. Netflixillä ja muilla palveluilla ei ole samaa tuotetta kuin meillä. Uutta Tuntematonta sotilasta ei löydy suoratoistopalveluista. Se on myös yhdessä tekemistä, että lähdetään pois kotoa. Rahallisesti se ei ole kallis investointi, keskimäärin kymmenen euroa, hän pohtii.

Yrittäjät kertovat, että katsojamäärät ovat kasvussa.

– Meillä Kotkassa katsojamäärät ovat nousseet kymmenen vuoden ajan. Tänä päivänä kotimaiset elokuvat näyttelevät elokuvateattereiden ohjelmistossa hyvin merkittävää osaa, Lindqvist sanoo.

Kun hän aloitti yrittäjänä kymmenisen vuotta sitten, katsojia oli vuodessa 56 000–58 000. Viime vuonna elokuvissa kävi 90 000 katsojaa. Asiakkaiden tavoittaminen on hyvällä mallilla, sillä asukkaita oli Kotkassa vuoden lopulla 54 187. Lindqvist arvioi, että tänä vuonna uusi katsojaennätys on mahdollinen.

Yrittäjien mukaan yksi keskeinen kasvua selittävä tekijä on se, että kotimaisten elokuvien määrä ja taso ovat nousseet. Lindqvist kertoo, että myös tilauksesta järjestettävien näytösten suosio on ollut vankkaa. Esimerkiksi elokuvateattereilla järjestettävät lasten syntymäpäivät tai yritysten työhyvinvointipäivät ovat osa hänen yrityksensä toimintaa.

Omien elokuvateattereiden lisäksi Erkkilän yritys Cinemahouse kiertää kaluston kanssa Varsinais-Suomen maakuntia. Hänen mukaansa noususuunta on jatkunut viisi vuotta.

– Kierrämme paljon maaseututeattereita, ja varsinkin kotimaisen elokuvan suosio on kovaa. Isot Hollywood-elokuvat eivät ole yhtä suosittuja kuin isot kotimaiset elokuvat.

Pienen elokuvateatterin on kehityttävä

Kilpailu alalla on kovaa, ja pärjääminen vaatii yrittäjiltä paljon. Kiinnostava ohjelmakokonaisuus, hyvät tilat ja ystävällinen asiakaspalvelu ovat keinoja erottua kilpailijoista.

– Yksi erittäin tärkeä asia on ammattitaitoinen henkilökunta. Myös teattereiden jatkuva kehittäminen ja paikkojen kunnossapito ovat merkittäviä tekijöitä. Lippujen hintoja ei kannata nostaa pilviin, jotta elokuvissa käynti olisi kaikille mahdollista. Myös monipuolisella ohjelmistolla on merkitystä, jotta kaikille löytyy jotain, Lindqvist sanoo.

Hän pyörittää kahta elokuvateatteria: Kinopalatsia ja elokuvateatteri Trio 123:a. Niiden on tarkoitus muuttaa kauppakeskukseen rakennettavaan uuteen elokuvamaailmaan 2018–2019. Hän painottaa, että pienen yrityksen on kehityttävä, jotta se pysyy kiinnostavana. Se vaatii investointeja. Esimerkiksi alan digitalisoituminen toi mukanaan uuden toistomuodon, ja kelanauhat jäivät pois.

Myös monipuolinen tarjonta on yritykselle keino erottautua. Cinemahouse tunnetaan myös siitä, että se järjestää ulkoilma- ja drive in -näytöksiä. Se on järjestänyt muun muassa Turun jalkapallostadionilla elokuvien ensi-iltoja.

Elokuva vei mukanaan

Lindqvist tuli elokuva-alalle hieman sattumalta. Hän päätyi tekemään Kotkan elokuvateatterilla ilta- ja viikonloppuvuoroja viiden vuoden ajan. Sen jälkeen hän siirtyi sukunsa omistamaan kuljetusliikkeeseen töihin.

– Viimeisenä päivänä, kun jäin elokuvateatterista pois, sanoin hieman vitsillä, että jos joskus tarvitsee luopua elokuvateatterista, voin tulla jatkamaan. Siinä vierähti kaksi vuotta, kunnes entinen omistaja soitti ja pyysi käymään kahvilla.

Kahvikupin äärellä käyty keskustelu osoitti, että tämä oli tosissaan kiinnostunut myymään toiminnan Lindqvistille. Mietinnän jälkeen hän päätti tarttua tarjoukseen. Helmikuussa hänelle tulee kymmenen vuotta täyteen alalla. Erkkilä puolestaan tutustui alaan jo lapsena.

– Vanhemmillani oli elokuvateattereita, ja olen pyörinyt niissä pienestä pojasta pitäen. Perheessäni on aina ollut yrittäjiä, joten yrittäjyys oli minulle luontainen valinta.

Hän on pyörittänyt Cinemahousea vuodesta 2014. Arki täyttyy Laitilan Kinosta, Kino Piispanrististä ja kiertävistä näytöksistä. Näytöksiä voi olla viikkotasolla yhteensä sata.

Entä mikä häntä kiehtoo alalla erityisesti?

– On mukavaa, että tapahtuu nopeita muutoksia ja ennakoitavuus on tietyllä tapaa huonoa. Ikinä ei täysin tiedä, mitä on tulossa.