Eduskunta-avustaja vai taksiyrittäjä? Mikko Laakso haluaa olla molempia

Mikko Laakso, 27, ei ole niitä kaikkein perinteisimpiä palkansaajia. Nuorella miehellä on päätoimisen palkkatyön lisäksi useampia tulonlähteitä, joita hän toteuttaa OP Kevytyrittäjänä.

Mikko Laaksolla on käytännössä neljä työtä: päätoiminen palkkatyö, yrittäjyys sosiaalisen median alalla, luottamustehtävä kaupunginvaltuutettuna ja taksikuskin työt omalla autolla. Taksin ajaminen on viimeisin aluevaltaus, joka syntyi taksilain vapauttamisen ansiosta.

– Taksia ajan silloin kun huvittaa ja sille on aikaa. Tänä vuonna kilometrejä on tullut yhteensä 12 000. Se on merkittävästi, mutta ei missään nimessä yhtä paljon kuin päätoimisella taksiyrittäjällä.

Päätyönään Laakso tekee eduskunta-avustajan työtä. Se on ammatti, jota ei ihan heti osaisi yhdistää sivutoimiseen taksiyrittämiseen. Kaikella on varsin tavoitteellisen nuoren miehen työportfoliossa kuitenkin tarkoituksensa.

– Yksi motiivi taksiyrittämiselle on se, että autoilu on Suomessa verrattain kallista. Tällä tavalla saan autoilun kuluja pienemmäksi ja ikään kuin ”ilmaisen” auton itselleni.

Työelämä muuttuu isosti

Työelämä on suuressa murroksessa ja jatkossa koko aikuisiän kestävä toistaiseksi voimassa oleva työsuhde tuskin tulee olemaan normi. Laakson mukaan työelämä tulee muuttumaan urasta enemmän portfoliomaisemmaksi, kuten hänelle itselleen on tapahtunut.

– Työ on itse koottava palapeli, jossa ansiotyö ja sivutoiminen yrittäjyys muuttuvat eräänlaiseksi hybridiksi, eli ”palkansaaja-yrittäjyydeksi”.

Trendiksi palkansaajan ja yrittäjän roolia Laakso ei voi sanoa, mutta mies on huomannut, että hänen oma elämäntapansa kiinnostaa kyllä ihmisiä. Hän uskoo, että uusia hybridityöläisiä syntyy tulevaisuudessa lisää.

Mikko Laakson yrittäjyyden toinen puoli koostuu Laakson tapauksessa digimarkkinoinnista, sosiaalisesta mediasta ja Google-mainonnasta. Alkuvuonna käytyjen eduskuntavaalien aikaan hän teki työtä useiden vaalikampanjoiden kanssa.

Sekavaa ja epävarmaa elämää?

Erityisesti vanhemmista sukupolvista sekoitus palkkatyötä ja yrittäjyyttä saattaa tuntua sekavalta ja epävarmalta, mutta moni sellaista tekevä ei koe asian olevan näin. Ei myöskään Laakso, joka näkee asian pikemminkin päinvastaisena.

– Alkuun yrittäjän vapautta oli hankala toteuttaa, sillä halusin käyttää hyväkseni jokaisen työtilaisuuden. Kaksi vuotta myöhemmin olen oppinut sanomaan ei.

Nyt nuorella miehellä on mahdollisuus tehdä juuri itselle mielekkäitä työtehtäviä ja minimoida sellaisia, jotka eivät motivoi. Kun kassavirta tulee monesta lähteestä, eivät kaikki munat ole samassa korissa. Silpputyö on toki joillekin stressaavaa, mutta Laaksolle vapauttavaa.

Sivutoimisen yrittäjyytensä Laakso hoitaa OP Kevytyrittäjä-palvelun kautta. Palvelu hoitaa kaiken yrittämisen byrokratian, kirjanpidon ja veroilmoitukset.

– Etenkin yrittäjyyden aloittaminen on helpompaa OP:n alustalla, sillä riski on pienempi. Alussa on hyvä aloittaa kevyesti, kun asiakaskunta ei ole vielä vakiintunut.

OP sosiaalisessa mediassa