Juhlat ovat ohi ja arki koittaa suuryritystutkimuksen 2019 mukaan. Millaiseen arkeen olemme menossa? Elämänkokemuksen mukaan hyvä arki on tavoiteltava päämäärä. Onko sitä tulossa?

Teksti Jarmo Tiihonen, OP:n suuryritysasiakkaista vastaava johtaja @TiihonenJarmo
Julkaistu 23.1.2019

Suuryritysten keskimääräinen nettotulos oli 6,7 %, mikä on lukuna huiman hyvä ja koko suuryritystutkimuksen historian paras. Viime vuonna siirryttiin tehostamisesta kasvun hakemiseen ja nousukauteen. Tähän liittyvät kapasiteettiongelmat ovat voineet heikentää suhteellisia kannattavuuksia. Selvää kuitenkin on, että suuryritystemme taloudellinen tilanne on keskimäärin erittäin hyvä ja kestää ankeaakin arkea.

Uusimmassa tutkimuksessa nousee kasvusta ja investoinneista esille ainakin kaksi teemaa edellisvuoteen verrattuna. Suuryritykset aikovat investoida enemmän, mikä on hyvä merkki luottamuksesta tulevaisuuteen. Toinen teema on, että suomalaiset suuryritykset suunnittelevat edellisvuotta selvemmin hakevansa kasvunsa Suomen ulkopuolelta, mihin liittyy myös tuotannon ja alihankinnan kasvattaminen muualla. Suuryritykset synnyttävät esimerkiksi alihankintoina liiketoimintamahdollisuuksia pienemmille yhtiöille. Aktiviteetin painottuminen muualle ei siis ole muulle suomalaiselle yrityselämälle positiivinen uutinen.

Vuoden 2018 loppu osoitti, että suomalaisilla yrityksillä on kysyntää yritysostokohteina. Affecto, Amer, Basware, Kotipizza, Pöyry ja Technopolis ovat viimeaikaisia esimerkkejä ostotarjousten jälkeen ulkomaalaisomistukseen siirtyneistä/siirtyvistä yrityksistä. Peliyhtiöistä tuorein myyty on Small Giant Games. Tuntuma on, että enemmän yrityksiä ostetaan kuin samaan kokoluokkaan kasvaa uusia. Osaamisen säilyttämisellä suomalaisissa käsissä on ajan mittaan suuri merkitys, henkisesti ja aineellisesti.

Pitääkö olla huolissaan? Näyttää siltä, että vaikka varsinaiset juhlat Suomessa ovatkin ohi, niin ainakin pienemmän porukan jatkot ovat tulossa. Suuryrityksillä menee tänäkin vuonna hyvin, onneksi. Meidän on kuitenkin hyvä pitää Suomi ja suomalaiset mielessä. Tuotannon ja investointien painottuminen Suomen ulkopuolelle yhdistettynä delistausaaltoon voi tarkoittaa haastavampaa arkea myöhempinä vuosina.

OP:n ja Aalto-yliopiston professorien toteuttama suuryritystutkimus kokosi suuryritysten ylimmän johdon näkemykset yhteen seitsemättä kertaa.

Jarmo Tiihonen työskentelee asiakkuuksista vastaavana johtaja OP Yrityspankissa. Jarmolla on pitkä ura OP Ryhmässä monessa eri tehtävässä ja hän on työskennellyt aiemmin esimerkiksi joukkovelkakirjalainojen, yritysjärjestelyiden, osakeantien ja listautumisten parissa.